Tässä kuvassa on vasemmalla huovutettu koetilkku mohairista. Harmaa mohair tuntui huopuvan hyvin, punainen ei yhtä hyvin. Olen vähän ajatellut neulottua ja huovutettua reppua harmaasta mohairista. Punaisesta pitää varmaan keksiä jotain muuta, kun se ei tuntunut kovin hyvin huopuvan (luultavasti se on jotain sekoitetta ja mohairia on vain vähän).Violetti mallitilkku on tiheyskokeilu eri puikoilla Tusshenasta. Neuloin kerroksen nurjaa väliin kun vaihdoin puikkoja, jotta huomaan vaihtumiskohdan. Violetista Tusshenasta aion tehdä tämän. Olen jo saanut ohjeenkin suomennettua itselleni (Tämä on ensimmäinen ruotsinkielinen ohjeeni. Myöhemmin huomasin, että ohje oli myös englanniksi, josta olisin osannut sen helpommin kääntää. Sujui se ruotsikin Ullan sanaston avustuksella.)
Tämä on kokeilutilkku 7-veljeksestä. Valkoinen veljes on majaillut kaapissani jo vuosia. Ostaessani lankaa suunnittelin neulovani siitä palmikkotakin. Jossain vaiheessa vuosien varrella keksin, että palmikkotakkiinhan voisi laittaa helmaan kirjoneuleraidan. Tässä siis kokeilu kirjoneuleraidasta ja yhdestä palmikkokuviosta. Palmikkokuviossa olen testannut erilaisia nypyn neulomistapoja. Minusta tuo grafiitin harmaa on liian tumma valkoisen kanssa neulottavaksi ja luultavasti tulen tekemään kirjoneuleraidan ruskealla Nallella kaksinkertaisena.
Tässä mallitilkussa olen testannut kahta nyppypalmikkokuviota. Neuletakkiin aion yhdistää useita palmikkokuviota ja valitsin nämä kuviot testattavaksi. Luultavasti tulen käyttämään kaikkia kolmea kuviota, mutta pitää vielä suunnitella järjestys (ja laskea tiheydet ja sovittaa ne kirjoneuleeseen yms. työlästä). Tämäkin neule oli mielessä hamsterikuukautta aloittaessa, mutta en uskonut saavani tätä kuukaudessa valmiiksi ja siksi se on edelleen mallitilkkuvaiheessa.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti