Näytetään tekstit, joissa on tunniste helmityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helmityöt. Näytä kaikki tekstit

29.1.13

Aikaansaatua

Olo on varsin aikaansaava, kun alkaa listaamaan, mitä kaikkea on tullutkaan tehtyä ihan valmiiksi asti (keskeneräisistä puhumattakaan). Neuloin pitkästä aikaa itselleni jotain. Miehen siskon häät olivat tammikuun alussa ja kaapista onneksi löytyi mahankin kanssa sopiva mekko, mutta uusi huivi piti saada. Mallin tuli olla riittävän helppo ja nopeasti toteutettava, jotta huivi olisi edes teoriassa mahdollista saada valmiiksi määräajassa. Varastosta löytyi useita eri sävyisiä turkooseja lankoja, joista lopulta päädyin kuitenkin ehkä tylsästikin yksiväriseen turkoosiin Blend bamboohon, joka oli mekon väreihin kaikista sopivin ja myöskin vaihtoehdoista paksuin lanka (neuloo nopeasti ja tulee isompi huivi, lämpimämpikin). Malliksi valitsin parista vaihtoehdosta Cascatan, joka olikin riittävän helppo ja nopea neuloa ja silti tosi kiva malli (mietin jopa toisen tekemistä, harvinaista minulta). Huiviin olisin kaivannut vähän lisää pituutta selkään ja ehkä siitä tuli kuitenkin hieman liian leveä, mutta muuten kyllä erittäin onnistunut ja oli häissä riittävän lämmin ja peittävä noista pienistä puutteista huolimatta (myös huivineulan puutteesta huolimatta, sellaista en ehtinyt tehdä). Huivi myös valmistui hyvissä ajoin, sain sen uudenvuodenaattona pääteltyä ja helmet ompelin tammikuun aikana.
Lähikuva helmistä, helmet ovat Preciosa-kristalleja Villihelmestä, Swarowskeja en raaskinut ostaa, olisivat olleet melkein tuplahintaisia (ostin samalla vähän muitakin helmiä, joille on usein käyttöä).
Tein myös kaulakorun ja korvakorut samoista helmistä, nämäkin ovat malliltaan helppoa ja nopeaa eli koruvaijeriin helmien pujotus, solmusuojat puristehelmiin kiinni ja lukon kiinnitys. Korvakorut myös samaan tyyliin, tosin niissä lankana käytin siimaa, koska kristallien reunat olivat aika teräviä ja tavallinen helmityölanka meni jo kerran toisesta poikki ja piti tehdä uusiksi.
Ompelupuolellakin on tapahtunut. A sai myös kylpytakin ja tästä tuli tosi kiva. Malli Ottobrestä ja koko 92cm. Pidensin hihoja ja helmaa, jotta menisi pidempään, mutta helma on silti minusta vähän turhan lyhyt ja hihoissa olisi normaali pituus kuitenkin riittänyt. Pitää tehdä seuraavaan kokoon sitten uudet muutokset, jos sen nyt ehdin ommella kevään aikana. Harmaa bambufrotee Myllymuksuilta ja kivikuvioinen puuvillakangas varastosta. Tarran tilalle etukappaleiden reunaan laitoin nepparin (helpompi ja nopeampi) ja taskut ja vuorin jätin mallista kokonaan pois (helpompaa ja nopeampaa myös). Tämän leikkasin ja ompelin yhdessä illassa, kun mies oli pojan kanssa kylässä ja oikaisin kaikessa, missä vaan pystyin, jotta ehtisin saada takin valmiiksi.
Koska minun piti tuo harmaa frotee tilata Myllymuksuilta erikseen (miehen kylpytakista ei jäänyt jämiksi pieniä tilkkuja isompia palasia), niin tilasinpa samalla muutakin, kun kaupassa sattui olemaan myös ale sopivasti. Vasemmalta ylhäältä alkaen 2-laatuinen vuorineulos, turkoosi huovutettu villafleece (haaveilen ompelevani itselleni takin, ehkä joskus), punaista tencel-trikoota (aivan ihanaa, ei mene käytössä miksikään), skootteri-trikoota ja alareunassa vasemmalta alkaen kuivaliinaneulosta, kuviollista PUL-kangasta ja babyfleeceä kestovaippojen ompelua varten (tarvitaan muutama pieni ja kun A on sen verran hoikka poika, niin pitää varmaan tuunata oma malli, jotta saa sopivan). Laitoin jo itselleni ostokiellon ennen kuin olen ommellut varastosta kankaita pois.
Olen myös saanut valmiiksi parit housut, A:lle (98cm) ja vauvalle (62cm) samanlaiset kesäksi ja A:lle nuo tietty mahtuvat pidempäänkin ja A:lle 92cm nyt käytettäväksi, kun perus-collegehousuja käytetään selvästi eniten. Taaskin helppoa ja nopeaa, näitä on tosi helppo ja nopea ommella saumurilla. Vauva saa tyytyä siihen, että kankaat on valittu isoveljen mukaan ja jämistä ommellaan vauvalle, eipä se pieni vielä vaatteistaan ymmärrä. Muitakin kankaita olen saanut leikattua ja ommeltua, mutta en ihan vielä valmiiksi asti. Nukkuminen on tosin jäänyt vähemmälle, kun on kova polte vaan leikata kankaita ja ommella.
Neulomaan en oikein ehdi, mutta onneksi mummo (siis äitini) auttaa. A sai Pikkugolffarin paidan, malli Leikkipuistoneuleista ja lanka minun varastosta (Schachenmayr nomottan Cotton eco, A:lle sopivaksi havaitussa harmaan sävyssä). Paita on vielä hieman iso, mutta keväällä ja kesällä varmasti mahtuu jo hyvin päälle. Seuraavatkin neulottavat mummolle on pakattu jo kassiin valmiiksi. Tykkään, kun saan tätä kautta A:lle kivoja neuleita, joita en itse ehdi tekemään.

29.3.11

Vaatetta vauvalle

Innostuin viime vuoden aikana taas uudelleen ompelusta. Viime kesänä sain ommeltua jotain ja syksyllä sitten oli pakko päästä tekemään vauvan vaatteita. Näitä on sitten syntynyt ihan urakalla. Kaavat piirsin jo syksyllä ja suurimman osan kankaista leikkasin silloin myös. Sittemmin talven aikana olen hankkinut lisää kankaita, leikannut lisää vaatteita ja ommellut näitä vähän eteenpäin. Nyt alkaa ompelu-urakka vihdoin olla ohi, suurin osa on jo valmiina ja osasta puuttuu enää viimeistelyjä, kuten nappeja, kuminauhaa ja neppareita.Puolipotkareita kahdessa koossa, 60- (3 kpl) ja 70-senttisiä (4 kpl). Mustalta näyttävät ovat tummanruskeaa merinoribbiä (aivan ihanaa, kangas Myllymuksuilta, metristä sai kolmet), muut kankaat kaapista löytyneitä jämätrikoita. 70-senttiset kaipaavat vielä kuminauhoja, 60-senttiset saivat kuminauhat kuvan ottamisen jälkeen.
Potkuhousuja, 60- (3 kpl) ja 70-senttisiä (2 kpl), vihreä trikoo kaupasta, muut jämäkankaita kaapista. Ainoastaan napit ja napinlävet puuttuvat.
Paitoja sekä kietaisumallia 60- (4 kpl) ja 70-senttisiä (3 kpl) että tavallisia 60- (2kpl) ja 70-senttisiä (2 kpl). Näissäkin vihreä trikoo kaupasta, muut jämätrikoita kaapista. Pinkit, vaaleanpunaiset ja tummansiniset jämät ovat äitiyspaitojen ylijäämiä. Kolmesta kietaisupaidasta puuttuu vielä nepparit, muut ovat valmiita.
Haalarit kaapista löytyneestä jämäcollegesta, 80-senttiset. Alushousuja parit kappaleet, 60- ja 70-senttisiä, vihreä trikoo kaupasta, muut jämiä kaapista.
Kaksi 74-senttistä collegeasua ja kypärämyssyjä (mitkähän näitten koot oli, n. 60-80-senttisiä kuitenkin). Jämäcolleget kaapista (ja niitä jäi vielä vaikka kuinka), trikoojämät myös kaapista, vihreä trikoo kaupasta.
Kaksi bambuista collegeasua, 62- ja 68-senttiset. Metrin bambupalasta sai juuri ja juuri nämä ja toiseen piti tehdä pääntien alavara ja housujen vyötärökaitale kaapista löytyneestä trikoojämästä. Kankaat ovat rypyssä, kun ne on kertaalleen kutistettu pesukoneessa, mutta ei silitetty. Paidoista puuttuu napit ja napinlävet, housut saivat kuminauhat kuvan ottamisen jälkeen.
Bodyja, yllä olevat valmiita, alla olevista puuttuu vielä nepparit haarasta. 60- (4 kpl) ja 70-senttisiä (4 kpl) nämäkin, kuten suurin osa muistakin vaatteista. Vihreä trikoo kaupasta, muut tosiaan jämiä ja äitiyspaitojen ylijäämiä. Vihreissä harmittaa, kun muistin vasta tuon viimeisen bodyn kohdalla, että kaapissa oli sävyyn sopivaa joustavaa ylijäämäpitsiä, olisin huolitellut sillä pääntiet kuten valkoisessa ja puna-harmaaraidallisessa bodyssä.
Sain myös ommeltua yhden imetyspaidan itselleni. Saumuri tosin hajosi kesken tämän ompelun, mutta ompelin loppuun ompelukoneella. Paidassa on kaksinkertainen etuosa ja alimmaisessa osassa on halkiot rintojen kohdalla. Onneksi nuo muut saumuroitavat vaatteet ovat jo valmiita, mutta en nyt ihan heti ompele lisää näitä imetyspaitojakaan. Totesin kaavan toimivaksi (malli Suuri käsityö 1/2005) ja teen varmasti näitä lisääkin (kankaitakin on jo ostettu varastoon odottamaan sitä varten). Kangas on bambusingleä Myllymuksuilta, ihanan tuntuista ja varmasti tähän käyttöön sopivaa ja kangasta jäi myös jämäpalat yli hyödynnettäväksi vaikkapa vauvalle.Ompelin vauvaa varten myös hoitoalustan matkustamista yms. väliaikaistarvetta varten. Toisella puolella on sammakkokuvioista pul-kangasta kosteussulkuna ja toisella puolella pehmeää fleeceä (kankaat Myllymuksuilta), koko n. 80x80 cm. Harrastaminen on onnistunut onneksi isosta mahasta huolimatta, kuvassa leikkaan liivinsuojia. Kuva on otettu viikko sitten, mutta vieläkin harrasteet sujuvat, vaikka maha on kasvanut. Olen ommellut tosiaan liivinsuojiakin jonkun verran jämäpaloista. Myös kuivaliinoja ja harsoja ompelin itse, mutta muuten olen ostanut kestovaippailutavarat (ostin käytettynä suuren osan, joten uutena ei ole tarvinnut paljon ostaa). Ompelua odottaa enää vauvan toppahaalari, se voisi olla ehkä loppuviikosta valmiina.
En ole tosiaan ehtinyt vielä opetella uuden kameran käyttöä, kun on pitänyt harrastaa, minkä näistäkin kuvista näkee. Mies sen sijaan on opetellut ja käyttänyt mallina milloin mitäkin, aika usein minuakin, kuten ylläolevassa kuvassa.
Villavaippahousuja olen sentään saanut neulottua. Malli Villapöpät Ullasta ja lankoina Onni-hahtuvaa Titityyn kautta (ruskeat, yhdestä kiekosta neuloi 4 kpl kokoa 1 ja jäi ihan pieni jämä yli) sekä Laurilan tilalta luonnonmustaa 2-säikeistä hahtuvalankaa ohuempaa laatua (tykkäsin tästä kovasti, lankamaisempaa kuin hahtuva, mutta kuitenkin pehmeää ja tuntuu käsiin hyvin lanoliinipitoiselta) sekä valkoista suomenlampaan hahtuvaa (joka on sekin tosi pehmeää ja lanoliinisen tuntuista). (Tilasin Laurilalta samalla muutakin ja lisääkin hahtuvaa, mutta ei niistä nyt sen enempää tässä). Näitä olen nyt saanut tehtyä pari isompaakin kokoa ja nuo pienimmätkin ovat kokoa 1. Koon 1 neulomiseen meni noin 3 tuntia, joten hyvin nopeasti näitä neuloo.
Vauvalle on tulossa myös uusi isompi haalari samalla ohjeella. Päädyin sitten kuitenkin yhdistämään räikeän vihreään ja keltaiseen pehmeää siniviolettia, se näytti huomattavasti paremmalta kuin tumma ruskea näiden kanssa.
Työn alla on myös peitto jämälangoista. Olen joskus saanut äidiltä vauvanlankajämiä, jotka ovat tekokuitua (ihan 90-luvun alusta, koska näistä on tehty jotain pikkuveljille). En halunnut tehdä niistä mitään vauvan ihoa vasten, mutta jotain käyttöä piti kuitenkin keksiä. Jämät riittivät juuri ja juuri tilkkuihin ja ostin lisää valkoista vauvalankaa, jolla yhdistän tilkut ja teen jonkinlaisen reunuksen. Tilkut suunnittelin ihan vaa'an ja laskimen kanssa, jotta saan varmasti kaikki langat riittämään ja aika tiukalla se oli, osaa langoista jäi vain pieni pätkä ja osaa muutama gramma, joilla saa vielä neliöt yhdistymiskohtiin.
Vauvan body on odottanut nappejaan jo jonkun aikaa. Lanka ruskeaa Karismaa, jota meni 75 g (n. 300 m, juuri ohjeen mukaan riitti) ja ohje. Näyttää tosi pieneltä, mutta joustinneule kyllä venyy ja tämän olisi tarkoitus mahtua nyt muutama kuukausi ihan alkuun. Malli oli kiva tehdä, helppo ja saumaton, joten teen varmaan isompiakin kokoja samalla ohjeella.
Itselleni tein imetysrannekorun siemenhelmistä pujottelemalla joustonauhaan. Korun on tarkoitus muistuttaa, kummasta rinnasta syöttää vauvaa, jotta tulee vuoroteltua (vielä kun sitä sitten muistaa vaihtaa ranteesta toiseen).

Vaikka näitä keskeneräisiä on edelleenkin jonkun verran, niin nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että alkaa olla kaikki valmiina ja vauva voisi jo tulla. Siitäkin huolimatta, että hoitopöytä on vasta tulossa, pinnasänky kokoamatta, tavaroita järjestelemättä ja pari vauvan vaatepyykkikoneellista pesemättä. Enää ei kuitenkaan tunnu olevan mitään sellaista kriittistä kesken. Laskettuun aikaan on vielä muutama päivä ja itse kyllä epäilen, ettei se vauva ihan vielä silloin synny (ja ehdin toivottavasti tehdä vielä jotain näistä keskeneräisistä valmiiksi).

Edit: typo korjattu

4.3.11

Lisää vaaleanpunaista

Muistan yleensä tosi huonosti kuvata itse lähettämiäni vaihtopaketteja, mutta tällä kertaa muistin jopa kuvata itse tehdyt asiat. Ihme kyllä, ehdin tällä kertaa sekä neulomaan sukat että tekemään helmikorun kaikesta muusta hässäkästä huolimatta.Idea sukkiin tuli siitä, kun löysin varastostani vaaleanpunaista Arwettaa. Pari kun sopivasti pitää vaaleanpunaisesta ja kaipasi sukkia. Paketin teema oli kevät, joten etsin sopivan keväisen sukkamallin ja päädyin tulppaanisukkiin, tosin ohjeesta otin vain tulppaanikuvion, muuten sovelsin jalan koon mukaan. Kulutus ehkä noin 100g. Vihreä ja punainen sukkalanka löytyivät myös varastosta. Lankoja jäi vielä jämät ja houkuttaisi neuloa itselle nyt punaiset sukat vaaleanpunaisilla tulppaaneilla. Onnistuin myös kuvaamaan vahingossa mahani, joten jätin sen rajaamatta pois kuvasta.Pakettiin päätyi myös tämä helmikoru. Ohje kukkaan löytyi jostain Bead&Button -lehdestä (enpä huomannut laittaa numeroa ylös) ja ketju on ihan vaan yksinkertaista ndebele/kalanruoto-ketjua. Näitäkin pitäisi tehdä useammin, kun ei se oikeasti niin vaikeata ole, vaikka aikaa saa kyllä menemään miten paljon vaan.Sitten olen ostanut paljon lankaa, lähinnä vauvan neuleisiin, mutta niistä lisää joku toinen kerta. Meiltä hajosi varsinainen kamera ja varakamerakin (joka on aiemminkin toiminut vähän niin ja näin) hajosi näiden kuvien ottamisen jälkeen. Katsotaan nyt saadaanko jompikumpi korjattua vai pitääkö hankkia uusi.

27.12.10

Valmistuneita ja jouluvaihto

Vihdoin saan aikaiseksi blogata jotain valmistuneita töitä. Innostuin kesällä pitkästä aikaa ompelemaan, ainakin vähän. Miehen puolelta oli yhdet hautajaiset eikä vaatekaapista löytynyt mitään sopivaa. Ompelin tummansinisen hyvin yksinkertaisen pellavamekon, joka olikin sopiva vaate kesähelteille (hautajaiset osuivat juuri niihin pahimpiin kesähelteisiin, tosin sitä jatkui sitten koko kesä). Valitettavasti saatte nyt vaan kuvitella miltä mekko näyttää päällä. Sovitin sitä ja ihme kyllä se mahtui mahan kanssa myös (mekko on leikattu täysvinoon, joten se muotoutuu aika hyvin vartalon mukaan), mutta en saanut siitä kuvia eikä mies ollut auttamassa kuvaamisessa.
Samaan tilaisuuteen tein myös mekkoon sopivan korun.
Halusin jotain hautajaisiin sopivaa, kallaahan pidetään jossain määrin hautajaiskukkana (vaikka se sopii moneen muuhunkin tilaisuuteen, myös häihin). Siitä se idea sitten lähti. Ensin tein kallan soveltaen jotain löytämääni ohjetta (en muista enää ollenkaan mitä, luultavasti jostain omistamastani helmikirjasta) ja kiinnitin sen peyoteputkeen (josta riipuksen saa kiinnitettyä koruun). Kallaan on käytetty siemenhelmiä, 11/o koon valkoisia silkkihelmiä ja 15/o koon hopeisia. Sitten pujotin siimaan tummansinisiä kissansilmähelmiä, kivijäljitelmähelmiä (kultakivi / goldstone) ja hopeisia siemenhelmiä ja keskelle laitoin kallan.Helteiden takia oli tarvetta myös uudelle kesähameelle. Kaapista löytyi onneksi sopivasti pinkkiä pellavaa ja siitä tuli muistaakseni yhdessä illassa sopiva hame (oli kiire saada seuraavaksi päiväksi jotain sopivaa päälle). Kaikki tarvikkeetkin löytyivät valmiiksi varastosta, myös itsetehty massanappi.
Seuraavat valmistuneet ovat hieman tuoreempia. Ostin Sanna Vatasen Jämälankankirjan (Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta!) ja ihastuin moniin ideoihin ja ohjeisiin (tosin osa ei ollut sitten yhtään mieleen). Ensimmäisenä toteutuseen pääsi raitapaita vauvalle. Puuvillajämiä on varastossa vielä vaikka kuinka, joten teen varmaan lisääkin isompia kokoja. Harmi vaan tuo kelta-oranssi-vihreä väriä vaihtava jämä pääsi jo loppumaan, se on tosi hauska tuon vihreän kanssa.
Sitten sain päähäni neuloa vauvalle Grinascon merinosilkistä hatun ja pienet tumput ihan ensimmäisiksi viikoiksi. Valkoinen jämä riitti juuri ja juuri näihin, sukkia ei siitä enää saanut eikä edes kiinnitysnauhoja hattuun (pitää keksiä siihen jotain muuta, ehkä silkkinauhaa). Alkoi kyllä tuntua hullulta jo siinä vaiheessa, kun hatussa aloitin luomalla 94 s (sovelsin Top down bonnetin ohjetta ja se aloitetaan päälaelta). Silmukkamäärä lisääntyi koko ajan enkä laskenut, paljonko silmukoita lopulta oli. Reunuksen pitsin sain neuloa moneen kertaan uusiksi, ennen kuin sain tehtyä sellaisen, että lanka riitti ja se ei lörpöttänyt, mutta kun on pakko saada pitsi, niin piti vaan purkaa ja neuloa. Tumput olivat onneksi helpommat, ihan aivotonta posottamista vaan. Puikot olivat ehkä 1,5 mm tai 1,75 mm, en muista. No, hyvät tuli kuitenkin. Tumput on siis tarkoitettu ihan ensimmäisille viikoille suojaamaan, ettei vauva raavi itseään.
Vauvalle on valmiina vielä lisää villavaatteita, sukat, lapaset ja pipo. Pipon malli on Sweet baby cap (kokeilin vaihteeksi jotain muuta mallia siksakpipon ja Top down bonnetin lisäksi). Lankana näissä on harmaa Luccan jämä, jota jäi vieläkin yli (kului ehkä 30 g).
Maha kasvaa ja itsellekin on pitänyt tehdä vaatteita sekä neuloen että ommellen. (Älkää välittäkö kuvan tyhmästä ilmeestä, silmät menevät AINA kiinni salaman kanssa.)Vahingossa jopa sattui olemaan alla itse ommeltu violetti äitiyspaita, joten sekin on nyt kuvattu. Kaavat jostain Suuren käsityön numerosta. Paitoja olen ommellut jo kaksi ja kaksi on valmiiksi leikattuna odottamassa ompelua. Tosi helppo malli ja 1,5 m trikoota riittää hyvin (eli jos ei työlleen laske hintaa, niin paita ei maksa paljoa, hyvälaatuistakin trikoota saa aika halvalla).
Mutta itse asiaan, tässä piti esitellä neulottua liiviä. Malli on Kaze (ravelrystä) ja lanka on Patonsin Classic merino wool, jota minulla oli sopivasti 4 kerää varastossa (= 400g, riitti hyvin). Tuli tosi hyvä, tykkään! Ohjeesta poiketen neuloin liivin yhtenä kappaleena (ei sivusaumoja) ja lisäsin siihen nauhat, joilla liivin saa sidottua kiinni. Tässä on mahalla tilaa kasvaa ja tämä on täysin käyttökelpoinen pienemmänkin mahan kanssa myöhemmin. Sain tämän eilen valmiiksi ja heti piti laittaa töihin päälle ja hyvin toimii.
Joku kuitenkin kysyy, niin nyt on viikko 27, että kyllä tuo maha tuosta vielä kasvaa...Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä jouluvaihtopaketti. Osallistuin Ravelryn suomalaisten jouluvaihtoon. Paketin avasin vasta aattona. Paketista löytyi ensin farkkuinen pieni kassi, joka oli sullottu täyteen lankaa, Katian Merino softia ja Manosin Silk blendiä. Molemmat ovat minulle uusia tuttavuuksia, vaikka Silk blendiä olenkin jossain päässyt hiplaamaan. Ihania lankoja, tykkään! Kiitos Hanna!

24.8.09

Juhlat (ja kukkia)

Viikonloppuna olimme kaverin häissä (kuvassa mies ja minä). Huivina oli Ishbel, jonka ehdin hyvissä ajoin saada valmiiksi pari viikkoa etukäteen. Korun kanssa tulikin sitten kiire, koska jätin aloittamisen ihan viime tippaan. Sain korun valmiiksi häitä edeltävänä yönä klo 00.00. Kortin ehdin askarrella juuri ennen häitä, joten siitä ei ole kuvaa (ihan perus, ruusuleima ja vähän taustaleimaa kullanvihreällä ja vihreällä vaalealle korttipohjalle).Korun nimesin Jääprinsessakoruksi ja se on tehty samalla mallilla kuin Prinsessakorukin muutama vuosi aiemmin. Koru ei ole kuvissa ihan edukseen, koska aurinko ei paista (helmet kimalsivat upeasti auringossa). Ohje löytyy Bead&Buttonin kesäkuun 2006 numerosta.
Pari viikkoa onkin mennyt sellaisessa huiskeessa, etten ole ehtinyt kameraa tyhjentää. Yllä Victor Borge (ja oikeassa yläreunassa näkyy toukka syömässä Goldmarien nuppua, en aio poistaa toukkaa).
Ukonhattu, edustalla jo kukkineet Peacet.
Goldmarien nuput ja toukka.
Stargazer, yksi suosikkejani.
Taas joku toukka ja kukka on Whisky.
Tämän ostin muistaakseni ruskoliljana, aika erikoinen tuo kaksivärinen kukka.
Alla ristilukki, joka on piiloutunut kirsikan lehden taakse ja pitää yhtä takajalkaansa verkon hälytysnarulla, jotta pystyy hyökkäämään heti uhrin kimppuun.
Punapellava (millefiorimalliksi massailuun?).
Värililja Giraffe ja yläreunassa tulikellukka. Tänä kesänä moni kukka on ollut sekaisin aikatauluista. Tulikellukkakin kukkii yleensä kesäkuussa.
Leijonankita.
Kuunlilja.
Kosmoskukka.
Toinen, mutta kukka on aikamoinen rääpäle.


Kissproof-liljat tuoksuvat tosi voimakkaasti.
Väri oli alkuun aika voimakas, mutta on haalistunut hopeanhohtoiseksi.Kesämalvikki.
Kehäkukatkin kukkivat.
Hanhikki Arc-en-Ciel on verenpunainen. Näyttää aika hätkähdyttävältä vaaleaa hiekkaa vasten.
Flora Danican aprikoosin väristä kauneutta.