20.1.06

Lankaa, lapasia ja huovutusta

Sain vihdoin reilu viikko sitten tilaamani langat. Ehdin jo miettiä, onko posti hävittänyt paketin. Kuvassa on siis Opalin sukkalankoja, joita tilasin Sinisestä kurjesta. Vasemmalla on sademetsän flamingoa, keskellä tiikeriä ja oikeanpuoleinen lanka oli muistaakseni marmoria tai jotain sellaista. Värikkäät ja erikoiset raitalangat innostavat neulomaan ohuillakin puikoilla, näille puikkosuositus on 2,5. Lisää lankaa tuli 300g.
Innostuin eilen neulomaan lapasia ja sain hahtuvalapaset lähes valmiiksi, enää peukalot puuttuvat molempiin. Langankulutus on arviolta 75g peukalot mukaan luettuna (enköhän saa ne illalla valmiiksi huovutusta odottamaan).

Innostuin myös huovuttamaan pitkästä aikaa. Olen suunnitellut makuuhuoneeseen taulua huovuttamalla ja olen ostanut verhoihin sopivaa villaakin valmiiksi. Tänään sitten sain Ihanitsestä idean huovuttaa vanhan pitsiliinan mukaan villaan. Se on nyt kuivumassa. Varmaan ompelen siihen koristeeksi vielä helmiä ja sitten pitää miettiä kehyksiä. Valmiita kehyksiä en halua, vaan mieluummin tekisin ne itse kankaasta tai jostain muusta materiaalista. Pitää katsoa kangasvarastosta, löytyykö sieltä sopivan värisiä jämäpaloja kehyksiin.

Anni haastoi minut omituiset tavat -meemiin. En taida varsinaisesti olla meemien ystävä, mutta näitä oli hauska lukea muiden blogeista. Ehkä kirjoittelen jotain, kunhan ensin keksin, mitä ne omituisimmat tapani voisivat olla (eiväthän tapani minun mielestä ole yhtään omituisia :)).

3 kommenttia:

eusu kirjoitti...

Voi kuinka kauniita lankoja! Ja nuo alempaa löytyvär alpakkasilkit myös. Nam:)

Tiina kirjoitti...

Laitapa kuva tuosta pitsiliinahuovutuksesta, kuulostaa tosi hauskalta.

vikke* kirjoitti...

Ekaa kertaa blogiasi lukemassa ja oitis pistin suosikkeihini.
Ihania lankoja olet tilaillut, erilaisia kuin marketin hyllyillä :)
Johanneksen pellavaan aion tutustua paremmin heti!

Tosi nättejä huiveja, boncho aivan mainio, helmetkin ihquja :)