26.11.06

Keskeneräisiä neuleita

Enpä kuitenkaan saanut Honorinea vielä valmiiksi. Nyt se on tässä vaiheessa. Hihat on kiinnitetty, mutta pitsikaitaleet pitää vielä ommella ja langanpäät päätellä. Jotain pitää vielä keksiä hihansuille ja helmalle, koska ne rullautuvat (ellen sitten halua jättää niitä tuollaisiksi, pitää katsoa miltä se näyttää valmiina päällä). Reunat on tehty ohjeen mukaan, mutta yksi nurja kerros alussa ei riitä estämään rullautumista, enkä neulomisvaiheessa keksinyt mitään muuta reunaratkaisua. Tämähän on vielä täysin viimeistelyä vaille, että kasteleminenkin voi auttaa. Hihat ovat ehkä vähän lyhyet, joten saatan vielä tehdä reunoihin jotain lisää, lankaakin jäi kaksi kerää yli. Tämä varmaan valmistuu lopullisesti seuraavalla viikolla.
Sukkakuume ei näytä hellittävän. Aloin loppuviikosta kyllästyä Honorinen pitsikaitaleisiin ja piti aloittaa jotain muuta. Aloitin taas sukkaa ja SNY:ltä saamani 2,5mm bambupuikot pääsivät käyttöön. Lankana on Regia silk. Tämä lehtiköynnösidea on ollut mielessä jo elokuusta lähtien. Etsin paksummalle sukkalangalle jotain kivaa kuviota. Saunasukkien kuvio oli liian leveä. Kehittelin oman kuvion ja huomasin, että siitäkin tuli liian leveä paksulle langalle, eikä minulla ollut ohutta lankaa vihreänä ja piti ostaa lisää. Kuvion kehittelyyn meni monta mallitilkkua ja idea sitten jäi odottamaan. Puikoille se pääsi vasta nyt, kun ajattelin näitä joululahjaksi. Sukissa kokeilin taas uutta. Niissä on tiimalasikärki ja tiimalasikantapää. Sinänsä tiimalasikärjessä ei ollut mitään uutta kantapäähän verrattuna. Halusin kärjestä aloitettavat sukat kuvion suunnnan takia. Nyt mietin vielä, mitä kuviota teen sukkien takaosaan kantapään jälkeen.

1 kommentti:

Eirene kirjoitti...

Mallikuvio näyttää tosi kauniilta, tulee hienot sukat!