10.8.06

Postia SNY:ltä

Vieläkin eilisestä ostoksesta lankahumalassa sain tänään uutta lankahumalan aihetta. SNY:ltä tuli paketti, joka sisälsi vyyhdin (100g) vaaleanpunaista Grinascon merinosilkkiä (se on tummempaa kuin aiemmin varastossa majaillut merinosilkki, joten ei syytä huoleen), silmukkamerkkejä ja lakua. Merinosilkki on aivan ihanaa, samoin silmukkamerkit ja lakupussinkin olen jo avannut. Kiitos paketista! Kuvassa on mukana myös vaaleanpunainen satiininauha, jolla kirjekuoressa ollut lankapaketti oli solmittu.
Nyt minulla alkaa olla merinosilkkiä jo sen verran, että ehkä siitä uskaltaisin jo jonkun huivimallin aloittaa, ei tarvitse enää odottaa sitä täydellistä mallia, kun voi tehdä useita malleja. Tästä nimenomaisesta vaaleanpunaisesta en ole vielä saanut ideaa, mutta luultavasti kirjatilauksestani on apua, kunhan kirjat saapuvat (arvioitu toimitusaika saamassani sähköpostissa oli vasta syyskuun alussa). Väri on kauniin kesäinen, joten se sopisi kevyeksi kesähuiviksi yksinkertaisena tai ehkä kaksinkertaisenakin neulottavaksi. Idea alkaakin näköjään muodostua heti tätä kirjoittaessa. Huivi voisi olla suorakaiteen muotoinen, mutta pitsikuvioon tarvitsen virikkeitä kirjoista. Langan väri tuo mieleen vadelmat, joten yritän etsiä jonkun vadelmaisen pitsineuleen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ollut samanlaista ongelmaa merinosilkin kanssa. Ei meinaa löytyä täydellistä mallia sille vaikka kuinka selailisin ohjeita. Joku malli sykähdyttää, mutta heti kohta tulee mieleen, että jos jossain olisi täydellisempi.