Kiitoksia kommenteista ja kehuista, tässähän melkein punastuu.
En ole ehtinyt blogata, kun piti jo aiemmin päivittää tänne näitä valmistuneita töitä. Sain kirjoneulesukat neulottua jo lauantaina, viimeistely on edelleen kesken, kun en ole ehtinyt päätellä langanpätkiä loppuun (enkä höyryttää sukkia suoriksi). Lankaa sukkiin meni arviolta noin 120g. Nämä ovat todelliset jämälankasukat, kuten pohjaväristäkin huomaa. Minulla oli yksi isompi tummansininen kerä ja arvelin, ettei se pelkästään riitä, joten neuloin myös muilla sinisävyisillä jämäkerillä (ohuempia neuloin kaksi kerrallaan). Ei se tummansininen kerä olisi muuten riittänyt ilman muita jämiä. Raidat on tehty myös jämälangoilla. Yhden mokan tein molempiin sukkiin lähes samaan kohtaan, joten nehän ovat pariakin. ;)
Viikonloppuna innostuin oikein kunnolla virkkaamaan pannulappuakin ja sain sen valmiiksi. Lankaa meni noin 30g. Olisin halunnut virkata nirkkoreunuksen, mutta musta lanka ei riittänyt siihen. Joten nyt siinä on vaan tuollainen tylsä suora reuna. Jämälankoja sain kulutettua monta pientä kerää.
Lisäksi olen saanut neulottua yhden säärystimen loppuun jämämohairista ja pitää neuloa sille vielä pari. Lankaa näyttää kuluvan ihan mukavasti. Neuloin myös hahtuvalapaset ja ne ovat nyt kuivumassa. Hahtuvaa niihin kului n. 75g. Laitoin ne koneeseen huopumaan jo eilen, mutta ilmeisesti muuta pyykkiä oli liikaa ja ne eivät huopuneet tarpeeksi. Tänään sitten laitoin ne uudestaan huopumaan ja nyt niistä tuli sopivat. Neulahuovutin lapasiin taas vaihteeksi kukkakuviot kädenselkämykseen ennen konepesua. Ompelen varmaan lapasiin vielä helmiä, kunhan ne ensin kuivuvat. Lisäksi huovutin koepalan mohairjämiä. Ne näyttävät huopuvan hyvin, joten lisäpohdintaa kaivataan vielä. Mohairjämät varmaankin muotoutuvat repuksi, jonka huovutan (ja lankaa jää varmaan siitäkin vielä yli, että pitää keksiä muutakin).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti