10.2.06

Hamsteritöitä

Sain vihdoin neuletakin valmiiksi. Oli siinä hommaa, vaikka olikin paksu lanka ja paksut puikot. Takista en ottanut kuvaa, koska se on iso ja tummansininen, joten en varmaan saisi siitä itse hyvää kuvaa. Lankaa jäi pieni kerä yli ja siitä neuloin takkiin vyön. Tässä kuva vyöstä, esimerkkinä pienet ylijäämäpätkät lankaa ja 12 mm puikot, joilla neuloin takin.
Sitten olen neulonut taas vaihteeksi sukkia. Viime viikonlopuksi piti keksiä joku pieni matkaneule ja mukana olivat säärystinlangat ja sukkalangat. Päätin aloittaa tiikerisukat Opalin sukkalangasta ja sain toisen tänään valmiiksi.
Aloitin myös jämälangoista kirjoneulesukkia. Näistäkin on vasta toinen sukka valmiina ja pari puuttuu vielä. Tämä on todellinen jämälankaprojekti, pohjaväristäkin näkee, että siinä on käytetty useita sinisiä jämäkeriä (kun en ollut varma sen yhden isomman kerän riittävyydestä sukkiin). Kirjoneuleraidat on myös tehty erilaisilla jämillä. Langat olivat eri paksuisia, joten ohuempia neuloin kaksi kerrallaan.
Langan kulutusta en ole vielä mistään näistä laskenut. Takki pitää punnita, koska en osaa ollenkaan arvioida sen painoa. Lankaa oli silloin joskus aikoinaan 1,3 kg, mutta en tiedä paljonko sitä on hävinnyt matkan vartella. Kirjoneulesukat pitää myös punnita, kuhan saan ensin toisenkin valmiiksi.

Aloitin taas lisääkin töitä. Kesken on edelleen itse värjätystä sateenkaarivärisestä virkkauslangasta (varmaankin) patalappu tai joku sellainen, kun halusin kokeilla lankaa. (Itseasiassa tutkin noita puuvillajämiä, että mitähän niistä keksisi ja tuota oli pakko aloittaa heti. Olen vähän miettinyt hameen tekemistä noista puuvillajämistä, ehkä siis.)

Blogger tuntuu tahmaavan, oli hankala saada kuvia lisättyä, mutta onnistuihan se lopulta.

Ei kommentteja: