4.4.06

Helmikokeiluja

Ensimmäiseksi voin kertoa, että on todella ärsyttävää olla sairaana niin, ettei edes pysty neulomaan mutta ei kuitenkaan niin kipeänä, että aika kuluisi sängyssä makaamalla. Nyt alkaa onneksi jo helpottaa.

Tänään kirjoittelen jotain helmitöiden suunnittelusta. Kun kädet olivat niin kipeät, ettei neulomisesta tullut mitään, aloin miettiä helmitöitä. Jos edes helmien pujotteleminen siimaan tai vaijeriin onnistuisi (en osaa olla vaan paikallaan tekemättä mitään, ainakaan useamman päivän ajan). Oikeastaan idea kaikkiin tämän kirjoituksen helmisuunnitelmiin lähti täältä. Joku tuossa korussa silti tökkäsi, että ihan sellaisenaan en siitä tykännyt. Varastosta "löysin" pinkkejä helmiäishelmiä ja merenvihreitä ja muitakin vihreitä helmiä. Kokeilin yhdistellä niitä ketjuksi ja katsoa, mikä yhdistelmä miellyttää silmää. Siinä vaiheessa ketjussa ei vielä ollut tuota isoa lehteä. Tämä jäi vielä kehittelyasteelle, mutta eiköhän se jossain vaiheessa etene.
Kokeiluketju
No, ketju ei oikeastaan miellyttänyt. Jotain puuttui tai ehkä vihreää oli liikaa. Sain taas uuden idean. Kokeilin tehdä erilaisia lehtiä siemenhelmistä. Aluksi kokeilin isoja (10/o-kokoisia) siemenhelmiä, mutta sen purin. Sitten kokeilin pieniä 15/o-koon siemenhelmiä ja niistä tuli sopivampia ja sirompia lehtiä. En kuitenkaan halunnut yhdistää lehtiä pinkkeihin helmiin vaan kaivoin varastosta vaaleanpunaisia pyöreitä helmiä (helmet ovat näitä) ja yhdistin niitä lehtien kanssa.
Yhdistelmä
Salamalla saa näkyviin helmen efektin.
Koska helmet ovat isoja ja pyöreitä, niin ne voisivat olla marjoja ennemmin kuin kukkia. Vielä en kuitenkaan tiedä, miten yhdistelen nuo ryppäät toisiinsa kaulakoruksi. Kokeilin sitäkin, minkä väriset helmet sopivat tuohon. Ainakin nämä vaaleat vanhan roosan väriset siemenhelmet sopivat vaaleanpunaiseen helmeen hyvin. Kokeilin myös vaaleanpunaisia pisarahelmiä tähän, mutta ne eivät näytä hyvältä.
Haluaisin korusta vähän runsaamman, luultavasti ehkä jopa vähän verkkomaisen. Korussa voisi olla useampi kerros. Olisiko ehdotuksia? Minulla on myös pienempiä pyöreitä läpinäkyviä vaaleanpunaisia helmiä, niistä voisi myös tehdä vastaavia yhdistelmiä ja lisätä niitä sekaan.

Ei kommentteja: