27.7.07

Alennusmyynnit

Kävimme eilen Siren kanssa alennusmyynneissä Lappeenrannassa. Kunnollisina lankaholisteina kiersimme tietysti kaikki paikalliset lanka- ja kangaskaupat. Tässä ovat minun löytöni.

Yesterday I went shopping with Sire in Lappeenranta. We are yarnholics so we visited every yarn and fabric shops. Pyöröpuikon alennuksesta tarttui mukaan kaikki kaksi kerää hennon vaaleanpunaista Kattens&Marksin Kaprifolia. Tätä minulla on varastossa täsmälleen saman värisenä 400g jostain muualta alennuksesta ostettuna. Nyt näistä saan varmaan jo paidan. Tämän ostoksen myötä lankavarastoon jää täsmälleen saman väristä 250g Garnstudion Muskatia hieman orvoksi, koska olin ostanut sen myös alennuksesta tämän langan pariksi. Pyöröpuikon alessa näytti kuitenkin samaa Muskatia olevan vielä reilusti, mutta jätin sen tällä kertaa vielä kauppaan. Ehkä ensi kerralla, eihän vaaleanpunaista voi koskaan olla liikaa, eihän? Ihailimme myös syksyn uutuuslankoja, tännekin oli tullut Hjertegarnin ja muiden valmistajien bambuihanuuksia (Hjertegarnin kirkkaanpunainen bambu alkoi huudella oikein kovasti, ehkä sitä pitää vielä myöhemmin käydä ostamassa) ja muita syksyn uutuuksia. Kuulemma vielä on tulossa lisää, mm. maitolankaa. Lattialla oli pusseissa ihania turkoosinvihreitä merinovilloja. Oih, olisi niin paljon ihania lankoja, mutta niin vähän aikaa ja paljon neulottavaa.

I found these two skein of Kattens&Marks' Kaprifol from Pyöröpuikko. They were in discoun of course. I have bought this yarn before (from discount), exactly the same colour. So now I hope I have enough for a long sleeved knit. I have bought before also Garnstudio's Muskat, the same colour too, so I could use it with these. There was also Muskat but I left it to the shop this time. Maybe nest time. Then I'll have light pink yarn for two sweaters but you can't have too much pink, right? Some of the new autumn yarns had arrived, soft bamboos and colourful merinowools. Some are still coming, like milk yarn (sounds interesting). Oh, there is some much yarn and so little time and much to knit.
Nämä löytyivät Karjalan ompelukoneen alenappilaatikosta. Sire teki löytöjä tilkkukangaspalakorilla. Minä jätin tällä kertaa kangasostokset väliin, koska sitä kangastakin on ihan tarpeeksi varastossa. Tutkimisen arvoisia olivat myös Kirkkokadun ja Valtakadun kulmassa olevan kangaskaupan (olikohan sen nimi Kangaskulma tai jotain sellaista) palakori sekä Ompeluliike Selonen. Ompeluliike Selosella kaikki kankaat ovat -50%, joten nyt kannattaa käydä hankkimassa juhlapukukangas (hamstrasin sieltä joskus silkkiä, kun siellä oli samanlainen alennus). Eurokankaan -70% kankaista ei löytynyt mitään kivaa tällä kertaa.

These buttons I found from Karjalan ompelukone (they were in discount box). Sire found found fabrics for quilting. I didn't buy any fabric this time. There some discounts in all shops. We visited also fabric shop in the corner of Kirkkokatu and Valtakatu (I don't remember the name, maybe it is Kangaskulma or something like that) and Ompeluliike Selonen. In Ompeluliike Selonen all fabrics are -50% (I bought silk fabric once when they had similar discount). In Eurokangas some fabrics are -70% but nothing nice.

3 kommenttia:

TuuliS kirjoitti...

Tosi onnistuneita ostoksia, nuo napit on sitten kauniit!

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mun mielestä sulla on kiva blogi, älä siis ole turhan vaatimaton, vaan poista ensimmäinen lause blogisi esittelystä. Totta kai bloggailu on ensisijaisesti omaksi iloksi, ei sitä tarvitse muille julistaa. Mukavaa kesän jatkoa!

Essex kirjoitti...

Vitsit olisikohan Selosella bambukangasta alessa?

Pyöröpuikossa on kyllä ihania lankoja, mutta en tykkää kun niissä ei ole hintoja näkyvillä.

Mutta uusi tuttavuus tämä sinun blogisi.