19.7.07

Hetken mielijohde

Ihailin Coachellaa jo kesäKnittyn ilmestyessä. Lanka vaan oli mielestäni turhan paksua kesätoppiin (milloin muulloin Suomessa voi pitää toppeja). Villilanka neuloi Coachellan ja himo kasvoi taas. Mietin varastosta sopivaa lankaa, mutta ei sellaista tuntunut löytyvän. Jotenkin ohut puuvilla ei tuntunut tähän sopivalta. Päädyin lopulta purkamaan vanhan kerran neulotun ja täysin käyttämättömän topin (ei se malli toiminutkaan) ja neulomaan tämän paksummasta(!) langasta kuin ohjeessa. Lanka on Onlinen Feeling, jota olen joskus hairahtunut ostamaan topin verran. Lanka on paksuudestaan huolimatta kevyttä ja ilmavaa, kaksikerroksista nauhalangan tyyppistä. Koska lanka oli ohjetta paksumpaa, silmukkamäärät ovat kokoa XS ja muuten jouduin vähän säveltämään kavennuksissa ja levennyksissä. Sopiva siitä silti tuli ja ihan kiva. Miinusta mallille siitä, että tätä on pakko käyttää olkaimettomien liivien kanssa. Kokeilin ristissä olevia olkaimia, mutta ne jäivät selästä näkyviin.

I liked Coachella when I first time saw it in summer Knitty. In my opinion the yarn was too thick for summer top though. Villilanka knitted Coachella and my desire grew again. I searched suitable yarn from my stash but I didn't find any. Somehow thin cotton wasn't good for this. I ended up to rib of once knitted and never worn summer top and knitting Coachella with even thicker(!) yarn. Yarn is Online's Feeling that I have bought a long ago. Even yarn is thick it's still airy and light, two-layered somekind of ribbon yarn. Because yarn is thicker than in the pattern, I made it in size XS and I had to do some modifications to increases and decreases. Size is rigth and I like this. One minus thing is I have to wear my bra without shoulder straps. I tryed also with crossed shoulder straps but back piece is too thin.
Eilen jo säikähdin, kun kone ei löytänyt kameraa. Onneksi tänään kuvien lataaminen kamerasta onnistui ja sain tämänkin kuvan näkyviin. Blogi on kuulemma haamuillut, en tiedä miksi. Toivottovasti se loppui.

Yesterday I got scared when my computer didn't find my camera. Today I luckily got photos to the computer and you can see this photo too.

Olen näköjään unohtanut vastata yhteen kommenttien kysymykseenkin. Frost Flowers and Leaves -huivi muodostuu kahdesta kolmiosta (lehtiosien välit). Lehtikohdat ovat noin 60cm pitkiä ja kolmion pisin sivu (joka ei oli oikeasti suora, vaan kaareva) on noin 110cm. Huivin kokoa on muuten vaikea mitata, kun se ei ole tasaisen muotoinen.

Ei kommentteja: