1.3.08

Langanhamstrausta

Olen taas hamstrannut lankaa ihan urakalla. Paikallisessa lankakaupassa sanoivat, että Grinascon merinosilkin maahantuonti loppuu ja ainakaan kaupassa ei ollut enää jäljellä kuin muutama vyyhti. Tiedä sitten, lopettaako Tekstiiliteollisuus maahantuonnin ja korvaa langan jollain muulla vai mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Hamstrasin kuitenkin viimeisen vyyhdin vaaleanpunaista. Samaa sävyä, jota varastossa jo valmiiksi on. Lankakauppa myy vielä Garnstudion alpakkavarastoaan pois, joten hamstrasin sitäkin pari kerää, kun löytyi sopiva punainen. Nämä ostokset tein jo viikko sitten ja lankavarasto kasvoi 200g.
Sitten teimme kimppatilauksen Wetterhoffille parin muun neulojan kanssa. Tilasin Sivillaa ja Silviaa, vaaleanpunaisena, vaaleansinisenä ja kirkkaanpunaisena. Lankaa on nyt noin kolmeen paitaan ja pariin pitsihuiviin. Osa langoista tulee jälkitoimituksena. Tällä kertaa varasto karttui 800g.Olen jotain neulonutkin, ihme kyllä. Neuloin aiemmin jo yhden tälläisen. Ilmeisesti oli hyvin toimiva malli, koska minulta tilattiin isompi samanlainen hattu vanhan käydessä pieneksi. Ohje on Helloyarnin Top down bonnet ja lanka Garnstudion alpakka. Tähän meni lankaa noin puolikas kerä eli 25 g. Langanpätkät pitää vielä päätellä.Helmikuussa lankavarastoon on tullut melkoinen määrä lankaa lisää. Luulin, että välttyisin hamstraamiselta sillä, että en osallistu lankahamstereihin. Hamstraamisen määrä taitaa olla vakio, olisin varmaan saman määrän hamstrannut lankahamstereista huolimatta joskus muulloin.

Ei kommentteja: