29.8.08

Pohjan neito

Aurinko pilkahti hetken verran, kun tulin kotiin. Kasvot sensuroitu, koska aurinko paistoi suoraan silmiin ja ilme oli sen mukainen. Tältä takki näyttää kastelun ja kuivauksen jälkeen. Palmikot avautuivat hyvin eikä neule venähtänyt liikaa.Sun showed up so here are the photos. After washing and drying the cardigan fits perfectly.
Edit: Takista siis puuttuu vielä hakaset. Ostin tälläiset, tulevat näkymättömiin.

Edit: Missing clasps for the cardigan.

Pensashanhikkini on oranssinpunainen.

28.8.08

Valmista

Blogissa ei ole pitkään aikaan esitelty valmiita neuleita, koska sellaisia ei ole ollut. Viimeiset noin kaksi kuukautta on mennyt neuloessa Pohjan neitoa, joka vihdoin eilen valmistui. Lanka on Schachenmayrin Merinoa, sitä kului aika tarkalleen 600 g. Ostamistani kolmesta lisäkerästä jäi kaksi yli. Jouduin tekemään aika paljon muokkauksia ohjeeseen, jotta sain itselleni sopivan koon (eikä tiheyskään vastannut ohjetta). Neuleesta tuntui kuitenkin tulevan juuri sopiva. Nyt se on kuivumassa ja sitten pitää ommella vielä hakaset. Kuvia myöhemmin kunhan säät suosivat. Nyt on harmaata ja sataa, hämärää niin ulkona kuin sisälläkin.

It's been long time since I last finished something. The reason is this, last two months I have knitted Pohjan neito and I finally finished it yesterday. Yarn is Schachenmayr's Merino and I used about 600 g. I bought 3 more skeins but used only one of them so I have two left. I had to do modifications to make it fit (and my gauge didn't match either). Now it has to dry and then I'll have to sew clasps. More photos later when the weather is better. Now it's grey and rainy, dark outside and inside.Ystävä kävi Hämeenlinnassa ja diilasi lankaa. Näistä tulee joskus verhot. Sellaiset kapeat pitsiset paneeliverhot ja alle tulee tummanruskea pellavakankainen paneeliverho, jotta pitsi pääsee oikeuksiinsa. Lanka on siis Wetterhoffin Akseli 8, täyttä pellavaa ja sitä on 800 g.


A friend visited Hämeenlinna and dealed some yarn. These will be curtains some day. The kind of lace panel ones and under them will be dark brown linen. Yarn is Wetterhoff's Akseli 8, 100% linen. I have 800 g.
Harmaassa säässä liljat suorastaan hehkuvat. Yritin tavoittaa kameralla oikeaa väriä, mutta hankalaa se oli. Avautuessaan nämä ovat vaaleanpunaisia, mutta väri muuttuu myöhemmin tummemmaksi ja voimakkaammaksi. Oikeasti nyt ei ole näin pimeää, ulkona vaan ei riitä valo.

More of my lilies. These are pink at first but then the colour gets darker and deeper. It was hard to take photos of the colour. It's not really so dark outside, just not enough light for my camera.

25.8.08

Mihin aika hävisi?

Kylmä kesä ja myöhäiset istutukset ovat vaikuttaneet tämän kesän kukkaloiston myöhästymiseen.

My flowers are blooming late because of cold summer and late plantings. Etupihalla kukkii silkkikukka, liljat ja ruiskaunokki.
Lilies, cornflower and Farewell to Spring? (clarkia amoena).
Takapihalla ruusut kukkivat vihdoin. Keltainen Peace

Roses, yellow Peace
ja kuvauksen mukaan meripihkan värinen Amber cover peittoruusu (minusta kyllä persikka, mutta tosi kaunis väri).

and Amber cover.Kellohunajakukka Desert bluebell? (Phacelia campanularia)
Tarhaidänunikko on kärsinyt sateesta. Rain has damaged oriental poppy.Voimakkaan vaaleanpunaiset liljat ja aurankukat ovat myös auenneet.

Pink lilies and corn cockle.Tein viikonloppuna lisää kukkapenkkejä, tässä yksi niistä. Nurmikossa on iso kivi, jota tuskin saamme kaivettua ylös. Kasasin sen päälle kiviä, multaa ja istutin ja kylvin siihen kukkia.

I made more flower beds. There is a huge rock under this flower bed so I added some rocks, soil and seedlings and seeds.
Tomaattejakin tulee ainakin muutama. Tomatoes.Loppuaika onkin sitten mennyt tämän parissa. The rest of my time has gone with this.

12.8.08

Sisustusvärejä

Pitkään on jo pitänyt tehdä virtuaaliesittely uuteen kotiimme (johan tässä on reilu puoli vuotta ehditty asuakin). Nyt sain vihdoin otettua kuvia, vaikka aurinkoisesta säästä huolimatta sisällä on niin hämärää, että kuvat on otettu salamalla. Toisaalta vieläkään ihan kaikki tavarat eivät ole paikoillaan ja jotain huonekalujakin ehkä tarvitsee hankkia lisää. Suurin osa alkaa kuitenkin olla jo paikoillaan.

Sorry, only in Finnish. This time photos are from my home.

Kirjoitan samalla sisustusväreistä, koska talo on väreillään yllättänyt minut. Omat värini ovat kylmiä ja vaaleita, olenhan värianalyysin mukaan kesä. Olen aina pitänyt punaisesta ja sisustuksessa sinisestä ja edellisessä asunnossa olohuoneessa olikin aika paljon sinistä. Kokovalkoinen sen sijaan herättää kylmiä väreitä, osittain varmaan senkin takia, että vuokra-asunnot ovat niin usein täysin valkoisia. Täällä ihastuin heti olohuoneen lämpimään pehmeään värimaailmaan, lämmintä vaaleaa keltaista, terrakottaa ja ruskeaa eri sävyissä. Punaiset sohvamme ja oranssihtava punainen pöytäliina sopivat tunnelmaan täydellisesti. Huoneessa on myös vähän vihreää kasvinurkkauksen takia.

Sen sijaan makuuhuoneen voimakas sininen ei puhutellut. Itse en ole ollenkaan vihreä ihminen, mutta makuuhuoneeseen tällä hetkellä se tuntui sopivalta vaihtoehdolta. Vaalea neutraali vihreä (ei liian kirkas vaan hieman harmahtava) näyttäisi sopivan sekä terrakotan värisiin listoihin että purppuraisiin verhoihin. Vaalea väri tuo myös tilantuntua huoneeseen, sekin on yksi syy maalaustarpeeseen. Tarve on myös uusille matoille lähes koko taloon. Vanhat ovat pääasiassa sukulaisilta saatuja ja vanhoja. Ne riittävät kuitenkin toistaiseksi, kunnes löytyy mieleiset.

Myös kukkien värit ovat yllättäneet. Oranssi ja keltainen eivät tunnu omilta, mutta pihalle olen laittanut nyt aika paljon oranssia ja vähän keltaistakin. Nyt kukkivat krassit ja kehäkukat piristävät pihaa värikkyydellään. Sisällekin haaveilen oransseista kukkivista kukista. Toinen orkidea on keltainen ja olisin halunnut oranssinkin (onkohan edes sellaisia), mutta en löytänyt, joten päädyin punaiseen. Kiinanruusu ei ole vielä kukkinut, joten en tiedä olisiko se oranssi. Myös ne omat perinteiset värit ovat silti mukana, ostin paljon sinisten kukkien siemeniä ja punaista, vaaleanpunaista ja violettiakin pihalta löytyy.
Meillä on kaksi makuuhuonetta. Toinen on väriltään harmaa ja palvelee tällä hetkellä minun harrastehuoneena ja vierashuoneena (onneksi vain satunnaisesti). Vanhassa asunnossa olleet siniset huonekalut ovat nyt harmaassa huoneessa, sohva, verhot ja matto. Koko talossa on kohokuvioiset lasikuitutapetit ja ne on maalattu elävästi. Tykkään harmaan huoneen seinistä. Koko talossa on myös puiset terrakotan väriset kuultolakatut listat. Katot ovat puupaneelia ja lattiat laminaattia ja laattoja.Toinen makuuhuone on väriltään voimakkaan sininen. Salama vääristää väriä, se on oikeasti aika tumma. Koska meillä on paksut verhot ja etupihan puolelle aurinko ei juurikaan paista, huone myös pysyy turhan tummana. Kävimme katsomasa värivaihtoehtoja ja makuuhuoneesta tulee vaaleanvihreä. Ruskeat sävyt ovat eteistä varten.Eteisen seinät ovat vielä valkoiset ja koska meistä kumpikaan ei tykkää valkoisista seinistä, ne maalataan myös. Väri on joku hyvin vaalea punaiseen taittuva beige. Kuvassa olevan lipaston kylkiin aion maalata kuviot sabluunalla tummalla punaruskealla, lipaston tumman punaruskeiden osien sävyisellä värillä.Keittiö, olohuone ja ruokailuhuone ovat meillä yhtä isoa tilaa. Tilanjakajana toimii tavallaan varaava vuolukivitakka. Keittiössä kaapit ovat pähkinää ja taso musta-punaista kiveä. Ruokaryhmä on hyvin tummanruskeaa puuta, koristeena on lasturuusu ja neulomani pöytäliina. Ikkunasta voi katsella metsää. Verhoja ja verhotankoja ei ole, koska edelliset asukkaat tykkäsivät katsella metsää. Itse olen ajatellut laittaa paneeliverhoja lähinnä katkaisemaan seinää, ei niinkään ikkunan eteen. Alle tummanruskea pellavakankainen paneeli ja päälle vaaleanpunertavan beige neulottu pitsinen pellavaverho. Vielä ei ole lankoja eikä kankaitakaan, joten tässä varmaan menee vielä tovi ennen kuin verhot ovat seinällä.Seinät ovat lämpimän keltaiset. Olohuoneessa on punaiset sohvat (salama vääristää taas väriä, oikeasti punainen eikä viininpunainen) ja lattialla tummanruskea lehmän talja. Kasvinurkkaukseni on myös olohuoneessa ikkunan alla, mutta siitä en saanut kunnon kuvaa ikkunaa vasten. Uusin orkidea on miehen itse tekemän kaiuttimen päällä. Kaiuttimet eivät oikein sovi lämpimän sävyiseen olohuoneesemme nykyisellään. Mies ehkä tekee pinnalle vielä jotain.Kirjahyllyssä minulla on punaisia pahvisia lehtikoteloita käsityölehtiä varten. Näihin voisi vaikka leimailla jotain koristeita.Tässä vielä kasvivärjätyt torkkupeittolangat olohuoneeseen.

11.8.08

Nähtävyyksiä ja neulontaa

Kävin taas viikonloppuna vanhempien luona. Lauantaina kiersimme äitin kanssa Anjan puiston, Raijan aitan ja Mikkelipuiston (ihan uusi juttu Kenkäveron vieressä). Kenkäverossa kävimme silloin noin kuukausi sitten kun viimeksi olin vanhempien luona. Anjan puistossa oli märkää ja ilma oli harmaa, joten en ottanut siellä kuvia. Puisto on aika upea, paljon puita, pensaita, kalliota, kiviasetelmia, hieman perinneperennoja, isoja ja pieniä vesilammikoita sekä kaneja joka paikassa. Tunnistinkin monia erikoisia puita. Puistossa on myös muita eläimiä: ainakin joutsenia, riikinkukkoja (ei näkynyt kun oli niin kylmä), helmikanoja, lampaita ja ankkoja. Puistoon on pääsymaksu.

I was visiting my parents and sightseeing with my mother. Worth of seeing near Saint Michels: Anjan puisto, Raijan aitta and Mikkelipuisto (new thing next to Kenkävero).
Raijan aitasta ostin tietysti lankaa, Wolli villapellavaa lapasia varten, oranssinpunaista pellavaa ja villaa, joista tulee jotain sisustusjuttua. Kirppikseltä löytyi vielä muutama pieni pellavakerä, joista voi vaikka virkata jotain koristeita. Lankaa ostin yhteensä noin 700 g. Taustana toimivasta pellavakankaasta tulee saunaan laudeliinat. Kirjon niihin jotain yksinkertaisia kuvioita. Idea tuli, kun näin vanhempien naapurilla valkoisen perinneliinan, jossa oli upeat kirjailut. Itse teen kyllä jotain pienempää ja helpompaa kuviota, jotta joskus tulee valmistakin.

I bought yarns from Raijan aitta, Wolli wool-linen for mittens, orange-red linen and wool for home decorations and some small linen skeins, about 700g. Linen fabric at the background is for sauna cloths. I'm planning to do some simple embroidery to them.Mikkelipuisto oli ihan jännä paikka. Se on aika pieni ja toiselta puolelta aidattu alue, mutta ilmeisesti vain ensimmäinen osa puistoa on nyt valmiina. Eri yritykset ovat tehneet puistoon omia osia. Osa oli hyvinkin runsaita ja osa todella yksinkertaisia (mm. yhdessä oli peitetty isoja alueita kuusen kävyillä ja laudoituksella). Pajua oli käytetty myös monessa, mm. alla näkyvässä pajukujassa. Ihastuin yläpuolella olevaan ruusuun. Tälläinen pitää itsellekin saada.

Mikkelipuisto was interesting. Part of the gardens were rich of plans and some of them had only few or nearly any at all (one had only spruce cones and paneling). There was lots of different kinds of willow "buildings" like the one below. I loved the roses above. I want to have them too in my garden.Muuten viikonloppu menikin neuloessa. Pohjan neito etenee yllättävän nopeasti. Piti ostaa lisää lankaakin (150g), kun jäljellä on enää yksi kerä. Jouduin tosin muokkaamaan ohjetta, neulon paljon tiukempaa kuin Tuulia. Lanka on Schachenmayrin Merinoa ja minulla on 4 mm puikot. Silti neuletiheys on luokkaa 24 s ja 48 krs ja jouduin lisäämään ohjeeseen silmukoita ja palmikoihin mallikertoja saadakseni itselleni sopivan koon, vaikka ympärysmitta onkin hieman ohjeen ympärystä pienempi. Nyt tuntuu tulevan sopivan kokoinen.

All the other time I knit. Pohjan neito looks good. I had to buy more yarn (150g). I had only one skein left. I had to do some modifications because my yarn and gauge differ from Tuulia's. Yarn is Schachenmayr Merino and I have 4 mm needles. My gauge is about 24 stitches and 48 rows so I had to add stitches and do more cabled patterns to get the right size even my jacket is a bit smaller than the pattern. Now it fits.Omassa pihassa syysleimut ovat alkaneet kukkia. Kylvin nämä keväällä ja oletin niiden kukkivan vasta seuraavana kesänä. Yllätys oli suuri, kun nuppuja alkoi näkyä kehäkukkapenkin seassa. Kehäkukat kylvin penkkiin juuri siksi, että tänä vuonnakin siinä kukkisi joku.

Some flowers from my garden.Toinen yllätys on kesämalvikin kukkiminen. Kylvin nämä ilmeisesti huonoon paikkaan, koska siinä ei tunnu kasvavan oikein mikään muukaan. Nämä ovat koko kesän kasvaneet huonosti ja ovat tosi pieniä, mutta ensimmäinen kukka aukesi kuitenkin. Ensi kesänä kylvän näitä parempaan paikkaan.