10.1.06

Lisää lankaa, uusi kirja ja unohtunut keskeneräinen työ

Sain eilen Branching out -huivin valmiiksi, kulutus 100g alpakkaa. En ota huivista kuvaa, koska tummanvihreä lanka ei edellisessä kuvassakaan päässyt oikeuksiinsa. Lankaa jäi vielä yhden kerän verran. Siitä aion tehdä pipon joskus myöhemmin. Lankaa ostettu (jo viime viikolla, mutta langat saapuivat tänään) 300g. Aloitin tänään sukkia Regia silkistä, mutta niitä on vasta valmiina n. 2cm, joten tästä en laske vielä mitään kulutusta.
Tilasin viime viikolla Vilmiinan villapuodista teräksen harmaata, jäänsinistä ja luonnonvalkoista alpakkasilkkiä ja langat tulivat tänään. Harmaista langoista suunnittelin aiemmin Branching out -huivia, mutta kun toteutin sen jo tummanvihreästä alpasta, teen varmaan toisenlaisen huivin. Lisäksi harmaasta pitäisi tulla pipo ja ehkä myös lapaset. Lapasiin ja pipoon saatan tehdä kirjoneuletta sinisellä ja valkoisella, en vielä tarkemmin ole miettinyt. Lisäksi tilasin Lily M. Chinin kirjan Knit And Crochet With Beads. Pikavilkaisun perusteella kirja vaikuttaa hyvältä, koska se tuntuu monipuoliselta. Kirjassa on aluksi selitetty erilaiset tekniikat, joista on ohjeita vaatteisiin ja asusteisiin, ja lopussa on ohjeita tekniikoiden soveltamiseen sekä omaan suunnitteluun. Myös kaaviokuvat löytyvät kirjallisten ohjeiden lisäksi. Pitää vielä illalla perehtyä kirjaan tarkemmin. Alkuun ainakin pari virkattua huivia, virkatut ja neulotut kaulakorut sekä neulottu kaulus näyttivät toteuttamiskelpoisilta.
Sitten se murheenkryyni, unohtunut keskeneräinen työ, joka oli hautaunut käsityöpussukassaan lipaston päälle. Tämän beigen tunikan olen aloittanut muistaakseni elo-syyskuussa 2004 talonrakennustekniikan luennolla. Lanka on ohutta puuvillaa (ostin, kun oli halpaa) ja olen neulonut sitä 2,5mm puikoilla. Siinä yksi syy, miksi työ on jäänyt kesken. Toinen syy on se, että kun noin vuosi sitten sitä aloin kaapista kaivamaan, huomasin, että se on aivan liian kapea. Muistan luennolla aloittaneeni työn monta kertaa uudestaan, kun en saanut neuletiheyttä täsmäämään ja sittenkin siitä tuli väärä. Minun pitäisi laihtua 20cm vyötärönympäryksestä mahtuakseni tuohon, ei tule onnistumaan. En ole kuitenkaan purkanut työtä kokonaan (vain toisen kappaleen kädenteihin asti), koska mietin, jos sittenkin voisin hyödyntää nämä neulotut kappaleet ja tehdä sivuihin lisäpalat. Tarvitsisi purkaa kädenteihin asti ja neuloa suoraa ja tehdä lisäpaloihin kädentiet. Koska lanka on ohutta ja neuleesta tulee n. 70cm pitkä tunika, en haluaisi heittää työtä kokonaan hukkaan ja purkaa kappaleita. Siksipä se onkin sitten ollut kaapissa, kun en ole osannut päättää, mitä sille teen. Ehkä puran sen hamsterikuukautena, ehkä en.

Ei kommentteja: