23.1.06

Huovutettuja lapasia ja flamingosukka

Neuloin viikonlopun aikana hahtuvalapaset valmiiksi ja huovutin ne pesukoneessa aiemmin neulomieni lapasten kanssa. Valkopunertavat lapaset olen neulonut aiemmin ja nyt vasta huovutin, kun oli muutakin huovutettavaa. Nämä lapaset ovat vihdoin itselle tehdyt hahtuvalapaset (on ollut suunnitelmissa jo syksystä lähtien). Aluksi neulahuovutettu villa huopui koneessa hyvin eikä kutistunut juuri ollenkaan. Jatkossakin varmaan neulaan ensin huovan kiinni koristeeksi ja sitten laitan koneeseen (aiemmin kokeilin koristella märkähuovuttamalla villakuvion, mutta se kutistui paljon enemmän). Sitten ompelin lapasiin vielä helmiä koristeeksi (ompelin helmiä myös huopalevyyn, jossa on pitsiliina, mutta siitä kuvia myöhemmin, kuhan saan loputkin helmet ommeltua). Siniset ja violetit lapaset ovat lasten kokoja ja lähtevät Tallinnaan lastenkotiin, ensimmäiset hyväntekeväisyysneuleeni. Siniset näyttivät minusta tylsiltä sellaisenaan, joten ompelin selkämykseen ryijylangalla (huopuu myös) lumihiutalekuvion. Hahtuvan kulutus violetteihin lapasiin on arviolta 65g.

Olen rakastunut! Nimittäin Opalin sukkalanka on aivan ihanaa! Sain äsken ensimmäisen sukan valmiiksi Flamingosta ja tältä se näyttää. Langankulutus arviolta 40g, tarkemman arvion saan sitten, kun toinenkin sukka on valmis ja kerän lopusta on helpompi arvioida. Lanka on tosi ohutta ja puikot ohuet, mutta värin ja raitojen takia sitä huomaa neulovansa yllättäen ihan mielellään. Regia silkiin verrattuna lanka ei tunnu yhtä pehmeältä, mutta paljon kivempi neuloa. Yksiväriseen Regia silkiin ehdin jo ensimmäisen sukan aikana kyllästyä. Tästä sukasta tulee melko pieni, koska halusin sopivan sukan paljaaseen lankaan. Lanka on niin ohutta, että näitä sukkia voisi tehdä ihan tavallisiksi sukiksi. Villasukat saavat minusta olla paksumpia. Luulenpa, että Opalin sukkalankoja pitää saada lisää jossain vaiheessa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös olen rakastunut Opalin sukkalankoihin. Olen vain tilannut ne Saksasta, kun en ole Suomesta niitä bongannut. Todella miellyttäviä ja kestäviä. Sekä riittoisia.

Paula

golden kirjoitti...

Ihana flamingosukka! Mulla on myös kerä sitä tuossa odottamassa. Tiikeristä olen juuri neulomassa miehelleni sukkia.

Taiska kirjoitti...

Mulla on samoja lankoja, Flamingoa ja Tiikeriä. Mutta ohje puuttuu. Olisko sulla ohjetta noihin sukkiin? Tai edes silmukkamäärää... Varmaan 2½ puikoilla teit?

Marja V kirjoitti...

Tein mallitilkun ja laskin silmukkamäärän sen pohjalta. Omissa sukissa (jalan koko n. 38) on 68 silmukkaa ja puikot tosiaan 2,5mm (oma neuletiheys oli tiukempi kuin vyötteessä). Mitään sen kummempaa ohjetta en käyttänyt, sovitin jalkaan ja neuloin pituutta sen mukaan.