10.4.06

Välitöitä

Viikonloppuna askartelin itselleni vaaleanpunaiset melko hempeät korvikset. Näissä käytin uusia pisaranmuotoisia lamppuhelmiä, pyöreitä pieniä lamppuhelmiä ja sävyyn sopivia siemenhelmiä.
Kaverini tilaamaa helmikorusettiä aloitin jo aiemmin ja sain sen tänään valmiiksi. Yllättävän pitkään menee melko yksinkertaisen vaijerikorunkin tekemiseen. Päätin käyttää kuitenkin niitä keltaisempia kiinnityshelmiä, koska koruunkin laitoin useita eri sävyisiä helmiä. Solmusuojaongelman ratkaisin taivuttamalla vaijerin lenkiksi, pujottamalla välirenkaasta ja kiinnittämällä vaijerin pään kiinnityshelmellä lenkiksi. Usein suunnitellessa en vielä tiedä mitä lopputuloksesta tulee. Nytkin kävi niin, että korvakoruista tuli aika runsaat, mutta kyllä ne silti kaulakoruun näyttävät sopivan.
Jotenkin nämä helmityöt tuntuvat välitöiltä. Pitäisi varmaan taas aloittaa jotain isompaa projektia, vaikka onhan minulla nytkin Print O' The Wave -huivi kesken. Viikonloppuna sain myös paljon neulottua sitä. Huivista on jo 1/3 neulottu (reunoja ei ole tähän huomioitu). Edelleen jännitän, riittääkö lanka. Näyttää kuitenkin siltä, että huivi valmistuukin joskus, vaikka onkin hidasta nysväämistä. Silti tekisi mieli aloittaa jotain muutakin isompaa neuletta.

2 kommenttia:

eusu kirjoitti...

Kauniita koruja. Korvakorut ekassa kuvassa ovat tosi ihanat... Voisipa itsekin kokeilla!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita koruja! Aivan suloisia kertakaikkiaan :D