25.4.06

Taas jotain valmista

Sain taas (vihdoin) jotain valmiiksi asti. Bikineistä (tai siis yläosasta, alaosaa ei tarvinnut tehdä ja virkkaamalla olisi ehkä tullut vähän omituinenkin) tuli lopulta tämän näköiset. Aiemmin olen tehnyt bikinit itselleni vuoden 95 kesä(?)Novitassa olleen ohjeen mukaan, mutta sitäkin mallia muokkasin reilusti (ohje oli koolle 36/38 eli reilusti pieni). Nämä ovat lähinnä omasta päästä, ainoastaan tuo kolmiomuoto ja levennystapa ovat ohjeen mukaan. Lankaa kului lopulta paljon enemmän kuin arvelin, noin 150g.
Ompelin kaverille valmistujaislahjaksi meikkilaukun. Ohje tähän on SK:sta 5/2002. Näitä olen ommellut muutaman ennenkin lahjoiksi, koska tämä valmistuu nopeasti ja on kohtuu helppo tehdä. Ohjeessa käytetään valmista vanutikattua kangasta, mutta itse olen tehnyt senkin itse yhdistämällä jotain kivaa kangasta päälle, vanua ja ohutta puuvillaa vuoreksi. Varsinkin jos silittää vuoriin ja päällikankaaseen tukikankaat, saa todella tukevan meikkilaukun. Tästä tuli pehmeä, kun laitoin vain vuoriin tukikankaan.
Tämän kuvan ottamisen jälkeen muistin, että näin tänään kangaskaupassa erilaisia vetoketjun vetimiä. Tein laukkuun vielä helmistä ja korupiikistä koristevetimen.
Työt Vaasassa alkavat ensi viikolla. Vanilla85: Seinäjoelle on Vaasasta muistaakseni noin 90km, joten jos neuletapaamiset ovat siellä, niin ne ovat minulle liian kaukana. Muuten kyllä olisi kiva nähdä muitakin neulojia, että pitää seurata tilannetta, jos tapaamisia on lähempänä. Nyt jo odotan töiden alkua ja tietysti palkkaa, että pääsen ostamaan lankaa. :) Vielä kun osaisin päättää, mitä haluan ostaa.

6 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Heh, ennenkuin luin mitään, katsoin kuvaa ja ajattelin, että siinäpä on varmaaan kaksosille lakit! Hienot on kumminkin, vaikka arveluni väärin menikin!

Anonyymi kirjoitti...

mistä sinä olet ostanut noita hihnan säätelyyn tarvittavia systeemejä?

Taiska kirjoitti...

Mitenkäs nuo käyttäytyy uidessa? Kivan näköiset ovat!

vanilla85 kirjoitti...

Ei siin kesäl mee ku joku reilu tunti suuntaansa ku huristelee, tai riippuu tietty mistä asti Vaasaa tulee.. Meistäkää ei taida ku yks olla Sjoelta, muut on ympäri maakuntaa..

Räpeltäjä kirjoitti...

Voi ku söpö meikkilaukku :) Bikinit olisi kiva nähdä päällä vielä. Itse haaveilen edelleen virkatuista bikineistä, mutta en täksi kesäksi kyllä tee. Joskus, joskus.... Mulla olisi muuten aito -70 luvun ohje tuollaisiin!

Marja V kirjoitti...

Olkainsysteemit on ostettu ompelutarvikekaupasta. Olkaimiin käytin vähän violettia kuminauhaa (tummempi ja kaksinkertaisena ei jousta liikaa), d-renkaita ja sitten tuo viimeinen metallinen osa on luultavasti oikeasti tarkoitettu johonkin muuhun, mutta sopi leveydeltään olkaimiin (en tiedä osan nimeä). Nämä eivät tule uintikäyttöön, joten en osaa siitä sanoa. Luultavasti eivät toimi uintiin kovin hyvin. Bikineistä en aio ottaa kuvaa päällä, koska ne eivät ole minulle.

Minulla ei ole autoa enkä todennäköisesti saa sellaista käyttööni ja juna-aikataulutkaan eivät näyttäneet sopivilta. Mutta onhan tässä kesäkuuhun asti aikaa selvittää tätä (jos vaikka joku muukin tulee Vaasasta), 1.5. kun ei missään tapauksessa sovi.