20.4.06

Mä lähden Vaasaan

Esittelen tässä nyt keskeneräisiä töitä, koska kesätyöpaikka olisi nyt tiedossa ja se varmasti vaikuttaa valmistuneiden töiden määrään ja blogikirjoitusten tiheyteen, enkä tiedä saanko kuviakaan lisättyä niin usein. Kesän tavoitteena voisi olla keskeneräisten töiden loppuun saattaminen. Mukaan pakkasin jo ristipistotyön, jos sen vihdoin saisi valmiiksi. Langanostolakko loppuu varmaan myös pian. Olen itselleni luvannut lankaa ensimmäisestä palkasta, joten viimeistään silloin (ja Vaasassa on muuten hyvä lankakauppakin). Yritän kuitenkin edelleen pienentää lankavarastoani, vaikka nyt olenkin saanut tosi vähän lankaa kulutettua pois varastosta.
Print O' The Wave -huivi on tässä vaiheessa. Nyt siitä on neulottu noin 1/3 ilman reunusta. Tämän ajattelin ottaa junaan matkaneuleeksi mukaan, jos vaikka saisin joskus valmistakin.
Virkatut bikinit ovat tilaustyö, johon ostin aiemmin lankaa. Ne olivat kupeista vähän isot, joten purin vähän ja nyt pitää vielä tarkistaa ympärysmitta ja olkaintenpituus uudestaan. Lisäksi olkaimiin tarvitsen vähän osiakin, kun ihan kaikkea en pääsiäislauantaina löytänyt (ompelutarvikekaupat olivat kiinni).
Aloitin myös raitapaitaa vihdoin. Loin silmukat kolme kertaa, ennen kun työ alkoi näyttää hyvältä. Siitä huolimatta, että olin ensin laskenut neuletiheydestä silmukkamäärän. Aluksi tein ulkomuistista ja meni väärin ja piti purkaa. Toisella kerralla työ alkoi näyttää isolta ja koska neulon joustinneuletta, halusin vartaloa myötäilevän neuleen, joten vähensin silmukoita. Nyt se näyttää aika sopivalta ainakin näin aluksi.

3 kommenttia:

k2o kirjoitti...

Herkullisen näkönen toi paidan alku. Tekee mieli napata puikot ja tehdä pari kierrosta :D

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuta ku mukaan Seinäjoen seudun neuletapaamisiin ja ollaan me suunniteltu kesäreissuaki Vaasaan:)

annika kirjoitti...

onnea kesätyöpaikasta :)
Tosi hienoja töitä sulla!