29.12.12

Joululahjoja

Tämä on nyt vaan lyhyt pikapostaus joululahjoista, koska tähän riitti muutaman kuvan läpikäyminen. Syksyn blogihiljaisuuteenkin on tulossa selitystä, mutta kunhan nyt ehdin käydä läpi loput kuvat (joita on paljon), jotain on ihme kyllä valmistunut syksynkin aikaan.
Osallistuin tänäkin vuonna jouluvaihtoon Ravelryn kautta. Yllä saamani paketti, jossa oli tietysti lankaa, kynttilä, sytykeruusuja ja lautasliinoja. Itse lähetin värjäämääni lankaa omasta varastosta saman verran, joten ei muutosta lankavarastoon, mutta kiireessä en ehtinyt ottaa värjätystä langasta kuvaa.
Osallistuin Ravelryn kautta myös lasten jouluvaihtoon ja tämän paketin A sai, tarroja, tarrakirja, kukkaro (ammiinalta), Nalle Puh -kirjan ja kivoja laminoituja kortteja, joissa toisella puolella on kuva ja toisella puolella loru.
Omalla joululahjatehtaalla oli tänä jouluna hyvin hiljaista. Mies sai kuitenkin uuden kylpytakin, tosin vasta joulun jälkeen, kun ehdin ommella joulun pyhinä (vanha olikin jo niin rikkinäinen, että uudelle oli tosiaan tarvetta). Vyö on vielä kesken, joten käytössä on toistaiseksi vanhan kylpytakin vyö. Materiaali on ihanaa bambufroteeta Myllymuksuilta.
Sain yhden käsityöaiheisen joululahjan, tämän kirjan. Kirja oli hyvin inspiroiva, mutta millähän aikaa paperileikkausta alkaisi opetella. Olisi kiva tehdä lastenhuoneeseen vaikka mitä, mutta helpointa varmaan on aloittaa pienistä korteista.

5.9.12

Neulottua (ja vaihto)


Minun ihana pikkupoikani on sen verran vauhdikas, että neulekuvien ottaminen on haastavaa. Äiti sitten laittaa pojalle vaatteet päälle, menee toiseen päähän huonetta ja laittaa pojan juoksemaan toisesta päästä, räpsii kuvia sen minkä ehtii ja toivoo, että tulee edes joku hyvä kuva. Tulihan niitä blogikelpoisia kuvia onneksi jokunen.
Malli on Tomten, Elizabeth Zimmermannin kirjasta Opinionated knitter (löytyy myös joistain muistakin kirjoista ja lehdistä), turkoosi lanka on The little knitting companyn Tebe ja sininen Bucaneve, hihoissa myös yksi raita punaisella Bucaneve-jämällä (siniset Tuuliviiristä ja punaiset sain joskus vaihdossa). Kaikki jämälangat sain käytettyä viimeistä metriä myöten, hihansuihin tuli jämälankaraidat ja viimeiset siniset metrit neuloin nappilistoiksi. Ihanat kilpikonnanapit ovat Villavyyhdistä.
Olen myös saanut valmiiksi yhdet lapaset. Kaupastahan saisi valmiita akryylilapasia ja sormikkaita halvallakin, mutta kun ei minulle kelpaa. Haluan, että lapaset ovat villaiset, jotta ovat lämpimät märkänäkin, kun tuo poika kastelee kätensä aina. Sitten haluan myös, että lapaset ovat hyvin tiiviit, jotta ne ovat lämpimät eikä hiekka mene niin helposti niistä läpi, joten neulon hyvin pienillä puikoilla, että saan tarpeeksi tiiviit. Nämä on tehty pirteän vihreästä Superwash Luccasta (konepestävät pitää olla, Titityystä), joka on ihanan pehmeää näinkin tiiviinä pintana. Lisää lapasia on puikoilla, niitä tarvitaan kuitenkin useammat.
Osallistuin (taas) yhteen vaihtoon, tällä kertaa hyvin pikaiseen sellaiseen, nimikin oli Expressvaihto. Sain tummanpunaista huivilankaa, kudotun kaulahuivin, heijastimen ja kortin lisäksi myös suklaata (jotka söin jo) ja ruusupavun ensi kesänä kasvatettavaksi. Kiitoksia!

(Lankaostoksiakin on taas, mutta ei niistä sen enempää nyt, joku toinen kerta sitten.)

19.8.12

Kankaita ja vaihtoja

Tilasin nämä kankaat jo alkukesästä (vai olikohan se jopa vielä kevättä) Jofotexiltä Ruotsista. Halvalla kun sai, niin ostin sitten useamman värisiä joustofroteita, veloureja ja puna- ja ruskearaidallista interlock-neulosta. Sit kun puuvillakankaissa oli niin kivoja kuvioita, ostin niitäkin lakanoiksi (saahan tietty kaupastakin kivoja lasten kuvioisia lakanoita, mut ei juuri tällaisia). Limenvihreä kangas vasemmassa reunassa on flanellia, siitä voisi ehkä tehdä yöpuvun tai sitten jotain ihan muuta.
Kun varastossa tuntui olevan vain sellasia kankaita, joille en keksi käyttöä ja tarvetta oli enemmänkin lastenvaatteisiin sopiville kankaille, kokeilin kangasvaihtoa. Lähetin mm. perinnöksi saatuja verhokankaita ja laukkuihin sopivia paksuja kankaita ja sain tilalle mm. collegea, pritexiä ja trikoota sekä nauhoja ja korttimateriaaleja. Näistä tulikin heti jo pari ideaa, esim. neonkeltaisesta pritexistä saa lapselle hyvän huomioliivin. Jospa saisin taas saumurin viritettyä takaisin pöydälle, se muutti pois keittiön pöydältä pojan 1-vuotissynttäreitä varten huhtikuussa ja sen jälkeen en ole ommellut yhtään mitään.
Vaihtopaketin avaaminen oli siinä mielessä haastavaa, että pieni poika meni sinne istumaan ja leikkimään ennen kuin pääsin itse tutkimaan sisältöä.

Minun harraste-elämäni tuntuu olevan vaan tavaran ostelua ja vaihtoja, kun muuhun ei juurikaan ole aikaa (välillä sentään ehtii vähän jotain neuloa, mutta aika vähän). Yllä on kesäherkkuvaihdosta saamani paketti. Paketin teema taisi olla marjoja Marjalle, sain mesimarjahyytelöä, marjapuuron väristä lankaa, jaloille yrttihauteen, joka sisälsi myös vadelmaa ja yrttisuolaa (tässä ei kylläkään ollut marjoja :)). Kiitokset parille!

Jospa ensi kerralla olisi jo jotain valmistunuttakin esiteltäväksi.

15.8.12

Liikaa lankaa

Uusin juttuni on ostella lankaa muiden varastosta. Olenkin hamstrannut kesän aikana melkoisen kasan. Tuossa on mukana myös ostokset Titityyn muuttomyynnistä, halvalla kun sai, niin pakkohan sitä oli. Lankakasan painon laskemisen lopetin 7 kg jälkeen ja totesin, että sitä on liikaa. Kasassa on lankaa pojan neuleisiin, omiin neuleisiin, miehen neuleisiin, muuten vaan kivaa lankaa eli vähän kaikkea. Osalle on kuitenkin suunnitelma, kun vaan ehtii. (Kyllä, siellä on myös hapsulankaa, aion tehdä lapselle leluja; ja siellä on myös elämäni ensimmäinen wollmeise.)
 Keväällä ostin sukkaklubin Laikalta. Langat ja värit sai valita omien mieltymyksiensä mukaan. Minä tilasin (vasemmalta oikealle lähtien) harmaata semisolidia (karkkivärisen kanssa käytettäväksi kirjoneuleessa), mahdollisimman karkkivärisen ja kirjavan langan, hillitymmän version karkkivärisestä ja harmaata, jossa on hiven punaista, tyyliin punahilkka ja susi tai verta grafiitilla. Aikalailla sellaisia ovat kuin ajattelinkin, mutta nyt en ole ihan varma, sopiiko tuo harmaa sittenkään tuon karkkivärisen kanssa kirjoneuleeksi, pitää testata.
Ettei tämä olisi pelkkä lankapostaus, niin jämälangoista langanpäiden päättelyä vaille valmiina on lapaset pojalle. Kylmät kelit viime viikolla taas muistuttivat lapastarpeesta ja tein nämä keskeneräiset valmiiksi. Nyt on puikoilla kahdet lisää.

9.7.12

Pikapäivitys

Olisi paljonkin blogattavaa, mutta en ole ehtinyt kuvata, joten tällä erää vaan pikapäivitys (sisältö myös sen mukaista). Yllä kukkapinnit, jotka virkkasin pienen tytön synttäreille. Varsinainen pikaprojekti, yksi pinni tuli yhdessä illassa. Kukkien ohjeet ovat kirjasta Crochet bouquet.
Tykkäsin viime kesänä mustikkapiposta niin paljon, että tein A:lle uuden isomman täksi kesäksi. Malli on siis Bluebell-pipo Ullasta ja lankana samat puuvillat kuin dinopaidassa. Hattu valmistui tosi nopeasti, mutta odotti muutaman päivän lankojen päättelyä. Nyt se on vihdoin päässyt käyttöön. Neulominenkin on edennyt kokonaan uusille urille, kun mies teki meille hiekkalaatikon, jossa on penkki. Nyt voin neuloa (ainakin muutaman silmukan tai kerroksen) hiekkalaatikolla istuen. Edistystä sekin siihen verrattuna, ettei juuri ollenkaan ehdi neuloa.
Tuli taas pikaidea. Juhannuksen jälkeen oli sateinen viikko, mutta säätiedotus lupaili sen jälkeen helteitä. Eikä pojalla ollut juurikaan hellevaatteita. Silmät osuivat vihreän kirjavaan SWTC:n bambulankaan, jolle ei ollut käyttöä (siitä piti tulla Viljan ohjeella paita, housut kun ehdin tehdä, mutta paitaa en ehtinyt ennen kuin housut jäivät pieneksi). Niinpä päätin tehdä langasta shortsiasun, kun arvelin langan juuri siihen riittävän. Paita on jälleen kerran Playground T-shirt -ohjeella (ravelrylinkki), kuten dinopaitakin (hyväksi havaittu malli, niin mitäs sitä keksimään uusiksi) ja shortsit tein omasta päästä. Lankaa minulla oli vajaa 200g ja jouduin vielä kaivamaan kaapista keltaisen jämänkin, jotta sain paitaan reunuksen (ja pari senttiä pituudesta jäi vajaaksi, mutta eipä tuo haittaa). Olisin halunnut tehdä paitaan ja/tai shortseihin pienen leijonakuvan, mutta ei lanka riittänyt ja keltaiset reunukset ovat jo ihan riittävä koriste (leijona siksi, että poika tykkää siitä ja vihreästä langasta tuli mieleen viidakko, vaikka oikeastihan leijonat asuvat savannilla eikä viidakossa). Tämä oli todellinen pikaprojekti, valmistui suunnilleen viikossa. (Yläkuvassa muuten poika virkkaa, kun kerran äitikin, niin pitäähän sitten pojankin tehdä samalla tavalla.)
Kuvat ovat eilisillalta kun sain asun viimeisteltyä paidan langanpäiden päättelyä lukuunottamatta. On ihanaa kun toinen haluaa itsetehdyn vaatteen heti päälle eikä haluaisi ottaa sitä pois, mutta ehtiihän tämä tilanne vielä muuttua. Toissapäivänä poika kulki äidin tekemä villatakki päällä, vaikka oli hellepäivä. Eikä saanut ottaa villatakkia pois, muuten tuli huuto, nukkuikin se päällä. Yläkuvassa värit näkyvät paremmin, alakuvassa taas shortsit. (Meillä ei saa kulkea virkkuukoukun kanssa, kuvaustilanteen jälkeen se otettiin pois.)
Jatkossa ehkä lisää ostoksistani, kunhan nyt ehdin joskus kuvata ne.
Edit: En ymmärrä, miksi tämä laittaa kuvat näin, vaikka olen ne kuvankäsittelyllä kääntänyt pystyyn ja rajannut uusiksi.

4.6.12

Lisää tavaraa

Posti toi tänään taas yhden vaihtopaketin. Tämän paketin teemana oli kotimaisuus ja sain kotimaisten värjäreiden ihania lankoja (Hopeasäikeen Pitsiä ja Ilun luomuvillaa). Paketissa oli myös puisia kukkanappeja, vaaleanpunainen nappi, kukkapinni ja kortti. Kiitos parille!
Polan tehtaanmyymälässä kävin jo joku aika sitten. Olen pitkään tiennyt sen olemassa olosta, mutta kun se on auki viikolla keskellä päivää, niin työssäkäyvä ei siellä helposti pääse käymään. Siellä on kaikenlaista ompelusälää, lähinnä kankaita, myös nappeja, vetoketjuja, tukikankaita, nauhoja, saumurilankoja ja olipa jotain housujakin (ja ehkä vielä jotain muutakin, en muista kaikkea). Kankaat oli hinnoiteltu euron, kaksi euroa tai kolme euroa metriltä, joten ostin useampia. Pinkkiä ja turkoosia pellava-tenceliä itselle (vaikka kesämekoiksi tai hameiksi, pinkki voisi olla jakku, kun pinkki pellavahame löytyy jo vaatekaapista), vaaleanviolettia neulosta itselle (vaikka tämä olikin jotain tekokuitua), beigeä neulosta (tässä oli sentään puuvillaakin mukana) ja siniharmaata pellava-tenceliä pojalle (vaikka kesähousuiksi, jos ei tälle niin seuraavalle tai sitä seuraavalle kesälle sitten). Lisäksi ostin tukikankaita (kun niitä kuitenkin tarvitsee silloin tällöin), valkoista ja mustaa satiininauhaa sekä pinkkiä ja turkoosia saumurilankaa. Pitää joskus tehdä uusi reissu, kun nyt tietää, mitä kaikkea sieltä löytyy. Tosin ensin pitäisi saada tätä kangasvarastoa vähennettyä ompelemalla myös.
Yksi ilta (tai paremminkin yö, eihän kotiäidillä oikein muuta omaa aikaa ole) surffailin lastenkankaita netistä ja Tiritomilla sattui olemaan lähetyskulut 0 euroa yli 10 euron tilauksille sillä hetkellä. Palalaarista löyty kivoja veloureja: retroautoja ja ooga boogaa ja virtahepotrikookin oli alennuksessa, joten otin sitäkin vähän. Velourit ompelen (toivottavasti) joskus pojalle housuiksi ja trikoosta tulee yksiväriseen turkoosiin yhdistettynä paitoja (tai katsotaan nyt mihin toiseen väriin keksin sen yhdistää, ettei tarvitse taas ostaa lisää).
Pitää tunnustaa, että postissa on lisääkin kankaita tulossa tänne päin... En vaan voinut olla tilaamatta kun halvalla sai. Ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta aikaa niiden toteuttamiseen ei juuri ole.

2.6.12

Inspiraatio

Osallistuin taas yhteen vaihtoon: tämä sukka-aiheinen paketti on Ravelryn vaihdosta teemalla aurinkoinen köyhäilyvaihto. Sukkalehti saksaksi (mielenkiintoista, koska saksaksi minulla ei vielä mitään olekaan ja vaikka en kieltä osaa, uskoisin neulesanaston avulla selviäväni tai sitten pitää vaan soveltaa, kansikuvan malli itseasiassa olisi tarpeen, mutta en varmastikaan tee noin kirjavaa), kaunis kortti, vaaleansininen projektipussi, syksyn väristä sukkalankaa, keltaista ja oranssia (käsinvärjättyä) Lanettia. Tuo oranssi on todella hehkuvan väristä, vaikka ei minulle ominta väriä olekaan, niin väri on tosi kaunis. Lanettit varmaankin käytän pojan neuleisiin, kun varastossa on muitakin samaa laatua olevia lankoja (pitää vielä testailla väriyhdistelmien yhteensopivuus). Kiitokset parille!
Inspiraatio voi tulla mistä vaan. Jujukerhossa oli kerrankin kiinnostava kuukauden kirja, Lumoavat ruusukirjailut (on muuten todella inspiroiva, nyt haluaisin aloittaa vaikka mitä, mm. virkata pieniä kukkia ommeltavaksi johonkin vaatteeseen, esim. takkiin tai kauluspaitaan, takkiin tai kauluspaitaan saisi myös tosi kauniit koristeet, vaikka kirjaillut kaulukset, aplikointi innostaa myös). Lisäksi tilasin myös Jujun ja Majan (lastenvaate- ja lastenhuonekirjat, ideoita kierrätysmateriaalista ja muusta sellaisesta). Varsinkin lastenhuonekirja eli Maja oli inspiroiva. Poika tykkää mennä piiloon verhojen taakse ja oikeastaan mihin vaan, niin tykkäisi varmasti myös kirjassa olleesta sammalmätäspiilosta (pyöreään liinaan ommellaan kangassuikaleita ja tämä laitetaan esim. pöydän päälle niin, että suikaleet roikkuvat lattialle asti). Puuttuu vaan toteutuksen lisäksi se pyöreä pöytä. Jujussa eli lastenvaatekirjassa oli minusta turhan vähän juttuja pojille, enimmäkseen joka paikassa tuntuu olevan tyttöjen vaatteita. Tytöille saa tietty helpommin kierrätysvaatteita kun tunikan ja hameen ompelee helposti, mutta housuissa on sitten useampi sauma, joten pojille on vähemmän kivoja juttuja. Pitää itse kehitellä jotain, kyllä kirjassa kuitenkin jokunen idea oli. Samaan aiheeseen liittyen kirjahyllystä löytyy myös Veikeät vauvanvaatteet, jossa on ideoita ja ohjeita vauvanvaatteisiin kierrätysmateriaalista (esim. vanhoista farkuista saa farkut ja takin).
Toinen lähiajan inspiraatiolähde on kuvan napit. Tilasin ihania nappeja Villavyyhdistä, harmi vaan että joitain kivoja ei ollut sillä hetkellä varastossa (esim. autot ja toisenlaiset dinosaurukset). Tytöille tuntuu nappejakin löytyvän helpommin kuin pojille. Minusta on kiva saada lastenvaatteisiin lasten näköisiä nappeja (tai sitten minun näköisiä, mutta kuitenkin jotain erilaista eikä vaan tylsiä yksivärisiä). Ankkanapeille on jo idea päässä ja muutkin napit innostavat erilaisiin takkeihin, kun näitä olisi kiva käyttää.
Viimeiseksi vielä kuva dinopaidasta pojan päällä kutistuksen (eli pesun) jälkeen. Tuli sopiva ja tykkään tästä tosi paljon. Pituuttakin on sen verran reilusti, ettei varmaan selkä ja maha näy.

21.5.12

Hups

Ostin taas "vähän" lankaa, en ole edes laskenut kuinka paljon. Siinä on nyt lisää kasvivärjättyjä lankoja Puffalasta peittoprojektia varten, alelankoja Tuuliviiristä ja Tapion kaupasta. Mikään ei tunnu riittävän, vieläkin tekisi mieli ostaa lisää, vaikka tuossa on nyt useammat villapaitalangat itselle ja A:lle (huomasin varastossa puutteen perusvillaisista paitalangoista, puuvillaa ja bambua on vaikka kuinka moneen isompaan neuleeseen).
Olin taas mukana yhdessä Ravelryn vaihdossa, tuntuu mopo karanneen niihin osallistumisenkin kanssa. Sain valita kolmesta setistä yhden tai kaksi ja vastoin tapojani päädyin valitsemaan keltaista lankaa. Valkoinen ohut alpakka houkutteli ja lopulta keksin keltaisellekin käyttöä, varastossa oleva vaaleanturkoosi Cascade 220 sopii tämän kanssa, mutta kaipaa parikseen vielä vaaleaa violettia, niin saa karkkivärisen raidallisen neuletakin.
Tummanpunaiset langat ovat samasta vaihdosta, nämä olivat ihan minun näköisiä. Ohutta pitsilankaa, sukkalankaa ja hieman violetimpaa villalankaa.
Jottei tämä olisi pelkkää langan ostelua, olen (ihme kyllä) saanut jotain neulottua tosi nopeasti valmiiksi. A:lla ei ole vielä juurikaan kesävaatteita ja tällä viikolla oli jo yksi hellepäivä. Niinpä kesäksi pitää saada jotain kevyttä ja hengittävää. Neuloin lyhythihaisen paidan (muuten bodyt on vielä kätevämpiä, mutta ei kesällä haittaa vaikka vähän selkä tai maha näkyy) puuvillasta. Dinokuvion lisäsin helmaan, ettei paita olisi ihan tylsä.  Ohje: Playground shirt (ravelry) ja dinokuvio, lankana Anilux Bawetna ja joku vaaleanvihreä puuvillajämä kaksinkertaisena, kulutus n. 100g. Tykkään kyllä lopputuloksesta ja ohje oli sopivan helppo. Pitää vielä pestä tämä, niin puuvilla vähän kutistuu ja paita on sitten varmaan ihan sopiva hellevaate. 

30.4.12

Kesää kohti

A:n vanhat lapaset ovat jääneet jo pieneksi ja oli jo kiire tehdä uudet. Lankana Thermal rheuma wolle ja 1,5mm puikot, jotta lapaset ovat ohuet, pehmeät ja kuitenkin tiiviit. Lapaset ovat vielä vähän reilut, niin ensi syksynäkin vielä mahtuvat.
Sain tänään ihanan vaihtopaketin. Kiitos parille! Langan (100g) ja tavaroiden lisäksi sain myös huiviohjeen. Paketissa piti olla joko jotain kahelia tai aurinkoista ja tässä on aurinkoinen huivineula.

Ostoksillakin olen käynyt. Apinakangas ja ohut pellava ovat A:lle kesävaatteita varten, jos nyt ehdin sellaisia jossain vaiheessa ommella. Myös Cotton eco -lanka on A:lle (300g). Väri on hyvin lähelle samaa kuin hyväksihavaitussa bodyssa. Vihreän langan ostin itselleni kevätpipoksi (50g). Tämän väri taas on hyvin lähelle samaa kuin vihreässä kaulahuivissani.
Aloitin myös jonkinlaista suuruudenhulluusprojektia, virkattua peittoa varastoon kertyneistä kasvivärjätyistä langoista. Joitain paloja virkattuani laskeskelin peiton kokoa ja painoa ja tulin siihen lopputulokseen, että tarvitsen lisää lankaa, mikäli haluan ison peiton (ja tottakai haluan, ei ole kiva olla sohvalla jos ei mahdu kokonaan peiton alle). Ostin siis lisää lankoja. Ravelrystä onneksi helposti löytyi lisää ja varasto kasvoi noin 350 grammalla ja vielä on tulossa lisää. Nykyisellä tahdilla tässä menee kuitenkin ainakin pari vuotta, laskin että paloja tarvitaan noin 600 kappaletta (ja nyt on vain vähän enemmän kuin kuvassa).

10.4.12

Vihdoin valmista

Vihdoin valmista, nämä bodyt aloitin viime kesänä ja sain nyt valmiiksi. Olin onneksi aloittanut tarpeeksi isoja kokoja, joten ovat vieläkin isoja, ensi syksyksi sitten (ja lisäsin hihoihin pituutta kun mallissa on minusta ollut turhan lyhyet hihat). Kuvissa bodyt on vaan vedetty vaatteiden päälle, kun en jaksanut käydä vaihtamaan vaatteita valokuvausta varten.
Neuloin molemmat yhtä aikaa magic looppina, oli jännä kokeilla sitäkin ja kyllähän se toimi. Jopa neljä hihaa kerralla onnistui yllättävän kivuttomasti, paitsi aloituskerros oli tosi hidas ja hankala.
Tummansininen on Marks&Kattensin Karusellia (150g) ja petrooli Blend bamboota (200g). Malli jälleen kerran Benjamin's Growing Onesie. Pieniä muokkauksia tein malliin, koska isoimmassa koossa eivät raglankavennukset ihan toimineet ja selkäpuolelle tein kaulan muotoilut lyhennetyin kerroksin.
Tämän takin aloitin myös viime kesänä. Ajatus oli alunperin tehdä suunnilleen ohjeen mukaan, mutta ohjeesta on otettu vain aloitussilmukkamäärät ja 2 oikein 2 nurin joustinneule, loppu on sovellettu omasta päästä.
Takista tuli saumaton, raglanhihainen ja kaulun muotoilut on tehty lyhennetyin kerroksin ja siitä suoraan jatkettu kaulukseksi. Takki on vielä reilu, sopii sitten keväämmällä ja kesällä lämmittämään viileinä päivinä. Lankana Sirdarin Baby bamboo DK, oranssia ja vihreää meni vajaa 2 kerää ja turkoosia jouduin ostamaan lisää, sitä meni hieman reilu 2 kerää eli yhteensä noin 300g.
Sain lahjaksi hyvin paksun neulotun kaulaliinan, jolle en keksinyt käyttöä. Pehmeä lanka sopii hyvin vauvan peittoon ja kaapista löytyi väriin sopivaa fleeceä.
Vähän mittailua, leikkausta ja ompelua, niin tälläinen siitä sitten tuli. Kaulaliina oli neulottu putkena, joten leikkasin sen auki ja keskeltä kahtia, niin sain peiton ompelemalla ainoastaan keskelle sauman ja yhdistämällä sen samankokoiseen fleeceen. Saumurilla neuloksen ompelu sujui helposti. Peitto oli jo käytössä kovimmilla pakkasilla ennen kuin ehdin tehdä tikkaukset ja lisätä hapsut.
En ole voinut vastustaa kankaiden ostamista, vaikka edellisiäkin on vielä melkoinen läjä ompelematta. Perhosviskoosineulos on itselle, muut pojalle. Vasemman puolen perhoskangas, lime- ja turkoositrikoo sekä autointerlock Ottobre designilta, punainen trikoo ja keskellä oleva turkoosi resori paikallisesta kangaskaupasta (pitihän saada sävyihin sopivat lisäkankaat, punainen tulee autokankaan pariksi ja resori sopii moneen näistä) ja oikean laidan Ooga Boogat (kaksi ylintä on velouria ja alin interlock-neulosta) Etsystä. Näistä tulee sitten joskus housuja, paitoja ja ehkä jotain muuta.
Ompeluinnostuskin on edelleen olemassa, mutta olen jumittanut tässä. Idea tuli jämäpaloista, kankaita riitti juuri autohihoihin ja valkoiseen etu- ja takakappaleeseen (valkoinen on imetyspaidan jämiä, autokangas on leikattu bodyiksi ja yöpuvuiksi, odottavat edelleen ompelua). Halusin bodyyn ehdottomasti automerkin. Merkki on mallinnettu kankaan kuviosta, suurennettu 200% ja ommeltu ensin merkiksi ja sitten vasta kiinni bodyyn. Siihen meni aikaa, mutta onnistuin tosi hyvin. Merkki ja haarojen siniset kaitaleet ovat sävyyn sopivaa sinistä joustofroteen jämää (jota on vielä housujen verran, että saa ihan asun). Tähän bodyyn pitää vielä ommella haaroihin kaksi nepparia ja pääntien reunaan yksi, kun en halua noita painettavia joka kohtaan käyttää.
Pitkästä aikaa neuloin jotain ihan itselleni. Pojan 1-vuotissynttäreille oli tarvetta juhlasukille. Koska en halua käyttää kotona juhlakenkiä, niin neuloin sitten pitsisukat. Ohjeen olen jossain vaihdossa saanut lahjaksi, Sleeping beauty socks ja lankana Onlinen supersocke 100 (vajaa 100g). Valmista tuli yllättävän nopeasti ja sukat olivat juhlissa käytössä.

14.2.12

Ompelua, vaihto ja sisustushaavelua

A:n isovanhemmat olivat viikonloppuna käymässä ja sain vähän ompeluaikaa. Kirahvihousut olin ehtinyt ommella jo aiemmin valmiiksi (Ottobre 4/2011), viikonloppuna valmistui kaksi bodya (tosin toisesta puuttuu vielä langanpäiden päättelyt ja nepparit, kun nepparit loppuivat). Kirahvihihainen on 80cm ja vaaleansininen on 86cm. Malli jälleen kerran Ottobre 1/2011 ja kankaat Myllymuksuilta. A kävelee jo ilman tukeakin muutaman askelen verran.Hatusta tuli oikein hieno (Ottobre 6/2011), mutta se on liian pieni (hatun pitäisi tulla paljon pidemmälle, että peittäisi otsaa ja poskia paremmin). Ompelin 46cm, mutta pojan päänympärys on jo isompi. Nyt ei enää innosta ommella 48cm, kun pärjättiin paukkupakkasetkin nykyisillä hatuilla.
Paukkupakkasille tarvittiin isommat villasukat, sain ne juuri valmiiksi. Lankana Bucaneven jämät. Paksumman kaulaliinankin neuloin, mutta sitä ei ole vielä tarvittu, ensi talveksi sitten. Lankana turkoosi Tebe The Little Knitting Companylta (kulutus alle 50g).
Osallistuin taas yhteen neulevaihtoon Ravelryssä. Teemana olivat inspiroivat kuvat ja kuva tämän paketin takana oli aiheeltaan paratiisi (itse sai siis valita muutaman inspiroivan kuvan ja pari kokosi paketin yhden tai useamman perusteella).
Olen ihan hullu! Pienen pojan kanssa on aikaa ajatella, mutta ei aikaa toteuttaa. Sisustushaaveita vaan putkahtelee päähän entistä enemmän. Yllä on meidän vessan väreihin sopivat käsipyyhkeet. Pitsiraita sopisi molempiin, kun vaan saisi joskus ommeltua (eikä ole nyt ihan ykkönen, tärkeämpää on saada ensin käyttövaatteita lapselle valmiiksi). Vihreästä puuvillalangasta tulisi myös kiva sävyihin sopiva reunapitsi.
Ihastuin Neulovan nartun pitsilamppuun ja kaivelin varastoja, niin löytyihän minultakin sopivaa materiaalia. Pyöreä pellavainen(?) perintöpöytäliina toimisi hyvin myös lampunvarjostimena. Suorakaiteen muotoiset pellavaliinat taas voisi hyödyntää jotenkin muuten. Tämän takia en yleensä saa juuri mitään tehtyä, pikku apuri haluaa olla kaikessa mukana. Suorien saumojen ompelu on vielä tähän asti sujunut pikku apuri sylissä, mutta tarkkana saa olla.
Olen ostanut pellavaa sisustusta varten, mutta tuolla kaapeissahan ne ovat tähän asti pölyttyneet. Vasemmalta lähtien kuvassa on ensin suuruudenhulluin haaveeni, neulotut pellavaiset paneeliverhot (tosin en ihan kuitenkaan tykkää tuosta väristä, olisi pitänyt valita selvästi oranssimpi tai keltaisempi lanka, mutta kyllä tuo menettelee kuitenkin). Ensimmäinen on lähes valmis, puuttuu noin 10cm enää, en vain ole saanut aikaiseksi. Enkä tiedä jaksanko tehdä näitä enempää, mutta jos saisi edes sen yhden ja loput vaikka ommellen ja pienemmillä pitsiosioilla. Tummanruskea kangas on verhoihin tuon pitsiverhon alle, keskellä oleva harmaan vihertävä (luonnossa vihreämpi) oli ajateltu pöytäliinaksi ja luonnonvärinen pellava saunaan laudeliinoiksi. Kuvassa langat ovat sitä varten, että niistä voisi virkata tai neuloa pieniä pitsiliinoja ja kiinnittää niitä sitten verhoihin, pöytäliinaan tai tehdä pöydälle tabletit (esim. ruskea kangas alle ja yhteen kulmaan pitsiä).Sitten kaivelin lisää kaappeja ja löysin lisää pitsiliinoja. Värimaailma näissä sopii aika hyvin yhteen.
Nämä ovat verhot miehen isovanhempien jäämistöstä. Ajattelin maalata kuviot värikkäiksi kankaanpainoväreillä (ainakin nuo kukkakuviot haluan värillisiksi) ja tehdä näistä jotain lastenhuoneeseen. Väreinä on punaista, violettia, vihreää ja sinistä (mutta pieni poika varasti sinisen purkin ennen kuvausta), ehkä hankin vielä oranssiakin. Vielä ei ole minkäänlaista ideaa siitä, että mitä, mutta eiköhän niitä ideoita synny.
Kankaissa on ollut beigeä kuviointia, mutta nämä ovat tosiaan verhot, joten kuviointi näkyy vain niissä kohdissa, joita aurinko ei ole haalistunut. Joissain kohdissa mustatkit kuviot ovat haalistuneet. Nyt on ainakin kirjattu haaveet ylös muistiin, ehkä joskus on aikaa niiden toteuttamiseenkin.