29.7.09

Päivän kukka- ja perhoskuvat

Tänään kotiin tullessa piti rynnätä sisälle hakemaan kamera. En muista ennen nähneeni ohdakeperhosia ja niitä oli jopa kaksin kappalein. Nimi löytyi netistä selaamalla.
Queen Elisabeth aloittelee kukintaansa.Tänä vuonna näyttää siltä, että ainoastaan yksi pioneista kukkii. Vaikka monessa oli nuppuja, ne ovat kuivaneet pois kukkimatta. Toisaalta, vastahan nämä on tänä vuonna istutettu, joten en vielä kovin suuria odottanutkaan. Tämä on Coral Charm, mutta nuppu on yllättävän vaalea, saa nyt nähdä millainen kukka on.Valkoiset ja punavalkoiset liljat ovat auenneet punaisten seuraksi.
Luonnossa kukkivat mäkikuisma ja lupiini, sopivat kasvivärjäykseen.
Hajuherne, tänä vuonna pensasmaista lajiketta.
Alppikärhö alkaa rehottaa. Tukina vain keppejä, pitäisi nikkaroida tälle ihan kunnon tuki, jota vasten köynnös voisi kiivetä terassin tolppaan. Saa nyt nähdä koska on aikaa ja energiaa siihen, puurimaa löytyy jo valmiiksi.

27.7.09

Perhosia ja kukkia yms. pihaelämää

Sarjasaippojen runsautta (yksivuotinen, kylvetty muistaakseni toukokuussa).
Perhosetkin viihtyvät.Heinäsirkat viihtyvät myös pitkien kasvien joukossa, siritys on jatkuvaa.Ylläriorvokki muutti ilmeisesti siperiankurjenmiekan mukana, siirsin sen toisesta penkistä.Samaa väriä löytyy myös siirtopaikalta.Lisää yllärikasveja, kukkapenkistä löytyi tomaatintaimi. Ei mitään hajua, miten tämä on tänne päätynyt. Luultavasti kompostin mukana.
Vaaleanpunaista, kohta kukkii Queen Elisabeth.
Koristemansikka Pink Panda.
Peace kukkii niin runsaasti, että vaatii tukemista (vasemmalla muuten ritarinkannus, joka kukkii ehkä tänä vuonna jo vähän). Ei näissä juuri vaaleanpunaista ole, ihan muutama pilkku vaan. Ehkä joskus kuitenkin.
Lisää perhosia, metsänokiperhonen syyssädekukassa.
Tänä vuonna kylvetyistä mirrinmintuista ensimmäinen kukkii!
Lisää punaisia liljoja, en muista tämän nimeä, kuitenkin eri lajiketta kuin jo aiemmin kuvattu ja jo kukkinut matala, joka on Monte Negroa. Nämä ovat omituisia, vain nelilehtisiä kukkia. Vieressä on ihan normaali kuusilehtinen.
Vertailun vuoksi, yllä imeläkirsikka Stella, alla hapankirsikka Fanal (muistaakseni lajike oli se).
SyyskaunosilmäTuliunikkoa yllä ja alla. Nämä kylvin viime vuonna, osa ehti kukkia silloin ja osa siemenistä ehkä iti vasta nyt, koska viime vuonna kukinta jäi aika heikoksi (yksivuotinen, kylväytyy itse).Pidemmän aikaa minulla on mennyt jo alppiruusurinteeni kimpussa. Vasemmalta lähtien atsalea Ruususen uni, keskellä alppiruusu Novaja Zembla, takana vasemmalla saniainen suoraan metsästä omalta tontilta, takana oikealla alppiruusu Helsingin yliopisto ja oikealla oleva (kuvassa melkein keskellä) iso alppiruusu on violetti, tällä ei ollut sen kummempaa nimeä. Etualalla on laakakataja, sinivuokkoa, kuukausimansikkaa ja niiden takana kivipolun edessä metsäkurjenpolvea sekä valkoinen minialppiruusu. Ihan oikeassa reunassa koivun juurella on sinialppiruusu (matala ja lamoava). Ensi vuonna en osta yhtään alppiruusua (saa nähdä nyt ...). Nyt minulla on 9 ja 4 atsaleaa ja noista vain 3 oli viime vuonna, joten on ollut melkoinen homma istuttaa kaikki.Tältä se näytti ennen urakkaa. Eihän tuo nytkään vielä ihan valmis ole, mutta suurin osa on tehty. Etualan heinikko pitää vielä raivata pois, tehdä kivipolku loppuun ja lopuksi kylvän metsäniittysekoitusta paljaalle pinnalle. Joten ryteikkö siitä varmaan tulee jatkossakin niittysekoituksen myötä, mutta tulisi edes kukkiva ryteikkö.

Lankaa ja neuleita

Cairn-pipo valmistui. Lankana RYC:n Cashsoft DK:n ja Schachenmayrin Merinon jämät. Yhteensä lankaa meni varmaan noin 50 g, tuskin ainakaan kovin paljon enempää. Aika hassu pipo, minulle tulee kuviosta mieleen kärpässieni tai tiiliseinä. Olisikohan sittenkin pitänyt valita värit toisin päin. Lankaa jäi kyllä niin reilusti vielä yli, että saan tarvittaessa toisenkin pipon ja ehkä vielä Cairn-lapasetkin.
Sorruin lankaostoksille. Laika tarjosi custom order -mahdollisuuden ja minä halusin pinkki-sinistä ja sellaista sain. Tuo pinkki on paljon räväkämpää kuin kuvassa, lähes neonväristä. Tykkään langoista, varsinkin tuo vasemmalla oleva kirjava on minun makuuni. Keskimmäisistä saa hyvät kirjoneulesukat ja tuohon oikean reunan tummanviolettiin luultavasti yhdistän myös jotain toista lankaa kirjoneuleeseen, ehkä.
Samoilla postikuluilla ostin Tuilta ylijääneet pinkit Cascade 220 pois. Sopivat hyvin Tuulialta saamieni vaaleanturkoosien seuraan, kunnon karkkivärit. Varasto kasvoi 500 g.

23.7.09

Nyt kukkii

Ruusu Peace.
On tässä ehkä häivähdys punervaa lehdissä, vaikka minulla nämä ovatkin ihan keltaisia. Monissa muissa paikoissa kun lehdissä on vaaleanpunaiset reunat.

Yllätyskrassi löytyi syreenin juurelta. Ei mitään hajua, miten se on tähän kulkeutunut. Luultavasti viimevuotisen pensaskrassin siemenestä lähtenyt, mutta pensaskrassit olivat toisella puolella pihaa.Suikeroalpi tuli syyskaunosilmän mukana.
Lemmikki taisi tulla äidiltä keltaisen päivänliljan mukana.

19.7.09

Neuleita, kukkia ja olutkana

Välillä valmistuu jotain neuleitakin esiteltäväksi: Hap blanket, ohje Ysoldan Whimsical little knits -kokoelmasta, jonka sain ravelryvaihdossa. Lankana on myös samassa vaihdossa saatu Lane Borgosesia Alpaca, joka on ohuempaa kuin ohjeen lanka, joten sovelsin. Keskusteneliö on tuplakokoinen silmukka- ja kerrosmääriltään. Reunusta neuloin niin pitkälle kuin lanka riitti. Lankaa tähän meni kaikki 200 g ja kokoa on 90 cm * 90 cm. Toimii sohvalla hartia/jalkalämmikkeenä.
Toinen valmistunut neule on Spiralen. Lankana tässä on pöytäliinasta ylijäänyt pellava, jota liinaan meni ehkä hieman reilu 10 g (tai ehkä enemmänkin, kuitenkin hyvin vähän). Jämä ei vieläkään loppunut, joten neulon varmaan toisen samanlaisen. Pikkuliinat tulevat kukkaruukkujen alle kaiutintornien päälle.
Nyt on Kesäyön hullutusneuleista jäljellä enää Cairn (pipoversio, resori alussa), Ishbel (puolessa välissä, mutta purku-uhan alla, koska olen neulonut väärin) ja takki noin 2-vuotiaalle (vasta mallitilkku tehty). Aloitin väärinlaskemisen seurauksena 21 työtä ja saa nyt nähdä ehdinkö tehdä kaikki valmiiksi. Aika paljon riippuu tuosta Ishbelistä, onnistunko soveltamaan vai puranko.
Puutarhassa kukkii Viherpeukalot 2007 ruusu.
Sarjasieppo, joka on yksivuotinen kesäkukka. Ostin siemeniä, koska pussissa luki että on hyvä perhoskukka.
On niitä perhosia muutama näkynytkin.Enemmän silti näkyy kimalaisia, kukkapenkissä käy jatkuva pörinä ja ympärillä heinäsirkkojen siritys. Kimalaiset viihtyvät varsinkin kellohunajakukissa jaloistosalvioissa. Tällä kimalaisella on jalkoihin kerääntynyt melkoiset paakut siitepölyä.
Loistoperhoskukkien loistoa.
Kurjenmiekka, eiköhän tämä se Gajus ole.
Apiloista oma suosikkini on alsikeapila. Meillä kasvaa nurmikolla myös vähän harvinaisempaa kelta-apilaa.Pitää vielä laittaa kuva tämän päivän ruuasta. Tänään tein olutkanaa. Ohje löytyy esimerkiksi Pastanjauhantaa-blogista. Tuli tosi hyvää. Talvella pitää kokeilla tätä myös leivinuunissa.