27.7.09

Perhosia ja kukkia yms. pihaelämää

Sarjasaippojen runsautta (yksivuotinen, kylvetty muistaakseni toukokuussa).
Perhosetkin viihtyvät.Heinäsirkat viihtyvät myös pitkien kasvien joukossa, siritys on jatkuvaa.Ylläriorvokki muutti ilmeisesti siperiankurjenmiekan mukana, siirsin sen toisesta penkistä.Samaa väriä löytyy myös siirtopaikalta.Lisää yllärikasveja, kukkapenkistä löytyi tomaatintaimi. Ei mitään hajua, miten tämä on tänne päätynyt. Luultavasti kompostin mukana.
Vaaleanpunaista, kohta kukkii Queen Elisabeth.
Koristemansikka Pink Panda.
Peace kukkii niin runsaasti, että vaatii tukemista (vasemmalla muuten ritarinkannus, joka kukkii ehkä tänä vuonna jo vähän). Ei näissä juuri vaaleanpunaista ole, ihan muutama pilkku vaan. Ehkä joskus kuitenkin.
Lisää perhosia, metsänokiperhonen syyssädekukassa.
Tänä vuonna kylvetyistä mirrinmintuista ensimmäinen kukkii!
Lisää punaisia liljoja, en muista tämän nimeä, kuitenkin eri lajiketta kuin jo aiemmin kuvattu ja jo kukkinut matala, joka on Monte Negroa. Nämä ovat omituisia, vain nelilehtisiä kukkia. Vieressä on ihan normaali kuusilehtinen.
Vertailun vuoksi, yllä imeläkirsikka Stella, alla hapankirsikka Fanal (muistaakseni lajike oli se).
SyyskaunosilmäTuliunikkoa yllä ja alla. Nämä kylvin viime vuonna, osa ehti kukkia silloin ja osa siemenistä ehkä iti vasta nyt, koska viime vuonna kukinta jäi aika heikoksi (yksivuotinen, kylväytyy itse).Pidemmän aikaa minulla on mennyt jo alppiruusurinteeni kimpussa. Vasemmalta lähtien atsalea Ruususen uni, keskellä alppiruusu Novaja Zembla, takana vasemmalla saniainen suoraan metsästä omalta tontilta, takana oikealla alppiruusu Helsingin yliopisto ja oikealla oleva (kuvassa melkein keskellä) iso alppiruusu on violetti, tällä ei ollut sen kummempaa nimeä. Etualalla on laakakataja, sinivuokkoa, kuukausimansikkaa ja niiden takana kivipolun edessä metsäkurjenpolvea sekä valkoinen minialppiruusu. Ihan oikeassa reunassa koivun juurella on sinialppiruusu (matala ja lamoava). Ensi vuonna en osta yhtään alppiruusua (saa nähdä nyt ...). Nyt minulla on 9 ja 4 atsaleaa ja noista vain 3 oli viime vuonna, joten on ollut melkoinen homma istuttaa kaikki.Tältä se näytti ennen urakkaa. Eihän tuo nytkään vielä ihan valmis ole, mutta suurin osa on tehty. Etualan heinikko pitää vielä raivata pois, tehdä kivipolku loppuun ja lopuksi kylvän metsäniittysekoitusta paljaalle pinnalle. Joten ryteikkö siitä varmaan tulee jatkossakin niittysekoituksen myötä, mutta tulisi edes kukkiva ryteikkö.

Ei kommentteja: