Olen jälleen kerran mukana ravelryvaihdossa, tällä kertaa suomalaisten kesken ja teemana värivaihto. Sain oman pakettini tänään (ja tänään näköjään myös parini on hakenut minun lähettämäni paketin postin seurantakoodin perusteella).Pakettini on peräisin Tuulialta ja se paljastui heti paketin päältä osoitteesta. Saamassani paketissa kaikki oli kääritty vaaleansiniseen tai valkoiseen silkkipaperiin ja sitä löytyikin paketista melkoinen kasa.
Paketista paljastui ensimmäiseksi lankaa, Cascade 220 värinä aqua, aivan ihanaa. Tätä minulla ei ole aiemmin ollutkaan, kiva kokeilla. Sitten lisää lankaa, Tuulian värjäämää sinisävyistä sukkalankaa, tosi kaunista ja tosi pehmeää. Paketissa oli lisäksi kofeiinitonta lakritsa-yrttiteetä (en ole vielä maistanut, mutta tekstin perusteella ihan minun juttuani!), Chibi (edellinen juuri hajosikin, joten tuli tarpeeseen), pieniä Aquan värisiä helmiä, jotka kokonsa puolesta sopivat myös neulomiseen, pieni ristipistopaketti, vaaleansinistä aidaa, kynttilöitä, CD:llä neuleohje, kortti ja ehkä kaikista mielenkiintoisin juttu oli kirja värjääjän puutarhasta. Kasvivärjäystä on ehdottomasti kokeiltava, varsinkin kun jo nyt omasta puutarhastani tuntuu löytyvän muutama värikasvi (mutta eiköhän niitäkin tule vielä lisää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti