3.6.09

Hullutuksia

Ensimmäiseksi Kesäyön hullutus, joka on niin hullu idea, että oli pakko lähteä mukaan. (Ideana aloittaa joka päivä yksi virkattu tai neulottu työ johannukseen asti ja tehdä kaikki loppuun heinäkuun loppuun mennessä, eikä tipu vaikka joku päivä jäisikin väliin.) Ensimmäisen työn sain jo valmiiksi, metallilangasta virkatut korvikset, ohje Granny Square Earrings (ravelry) ja taustana näköjään aika likainen terassin kaide.

Aloitin ihan tarkoituksella jollain helpolla pienellä työllä. Olen oikeasti aika huono aloittamaan uusia töitä ja yleensä minulla on vain pari työtä kerrallaan aktiivisesti kesken (niistä kaappiin unohtuneista ufoista ei sitten puhuta). Luultavasti jatkan samalla mallilla, teen paljon pieniä töitä (kun niitä en saa normaalisti tehtyä ollenkaan). Ongelma minulla on se, että kun aloitan jotain työtä, se aloittaminen on kauhean vaikeaa. Mutta sitten kun saan aloitettua, innostun valtavasti ja neulon kuin hullu, kunnes työ on valmis tai kyllästyn (tähän voi mennä päivä tai viikko, joskus pidempäänkin, vaihtelee tilanteen mukaan). Sitten taas pähkäilen pitkään, mitä neuloa seuraavaksi. Seuraava työ on jo mallitilkkutasolla aloitettu. Ajatus on tehdä neulottu kesätoppi eli jotain vähän isompaa kuin nämä korvikset.
Toinen hullutus on puutarhahulluus. Olen taas ostellut vähän uusia juttuja (oikeasti vain vähän tällä kertaa, kun osa vanhoistakin on vielä istuttamatta).Oranssi atsalea Mandarin lights (uusi suosikkivärini atsaleoissa ja ruusuissa on näköjään oranssi, vaikka muuten en koko väristä juuri välitä).Vielä istuttamatta violetti puistoalppiruusu.Tämä hennon vaaleanpunainen tulppaani oli pieni pettymys, odotin selkeämmin vaaleanpunaista.Osa on valkoisia ja osassa on enemmän hentoa punaa. Laji on Angelique.Yllä äidiltä saatu kukka, alla ostettu tulikellukka, joten eiköhän se ylempikin tulikellukka ole. Tosin äidiltä saaduilla on pidempi kukkavarsi.Kirsikka kukkii nyt jo melko runsaasti. Ehkä tänä vuonna saan jo kirsikoita. Loistokärhön väriä on vaikea tallentaa varsinkin kun ulkona on harmaata ja alkaa kohta sataa. Tämä on vielä liian lyhyt yltämään tukeen. Viime kesänä ostin kaksi kääpiöalppiruusua eurolla poistokorista. Nyt toinen kukkii kauniisti. Koska dollari on halpa ja minulle suositeltiin erästä kirjaa, sorruin Amazoniin ja vastasivat jo että tilaus on postitettu. Meren takaa on tulossa 100 flowers to knit and crochet, Micro-Macrame, Freeform crochet and beyond ja Inspired cable knits. Siis minähän en juuri virkkaa enkä ole koskaan solmeillutkaan mitään, joten uusia hulluuksia varmaan luvassa taas. Koskahan kuvittelen, että minulla on aikaa kaikkeen tähän.

Ei kommentteja: