Unohdin kokonaan kertoa, että sain mieheltä synttärilahjaksi Taina Koivusen kirjan Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa. Tykkäsin kirjasta tosi paljon, vaikka olen päässyt vasta noin puoleen väliin. Kirja tarjoaa paljon ideoita, kertoo kasveista ja antaa ehdotuksia, mitkä sopivat mihinkin ja miten hyödyntää vuodenaikojen vaihtelua puutarhassa. Oma pihani on toistaiseksi keskittynyt aika pitkälti pelkästään kukkiin ja niihinkin sain kirjasta lisää ideoita. Haluan kukkaloistoa keväästä syksyyn, mutta kirjasta löytyi paljon lisää, eniten minua kiinnostivat seuraavat: perhoskasvit ja koristeheinät osana puutarhaa, syksyn väriloisto lehdissä, ruukkupuutarha, vesiaiheet, kivikkopuutarha ja myös koristepensaat (joita nyt on jo muutama). Kirja sopii peruskirjaksi ja avuksi pihasuunnitteluun.Unohdin myös yhden Kesäyön hullutukseen aloitetun työn. Löysin tämän eri paikasta kuin muut työt siivouksen yhteydessä. Epäilinkin, että laskinkohan aloitettavat neuleet oikein, ja niinhän siinä kävi, että aloitinkin 21 työtä. Tästä on tulossa Rose-kesäpipo, mutta tosiaan vasta silmukoiden luomisvaiheessa, joten en ehkä tee tätä edes loppuun. Saa nähdä ehtiikö.Ravelryvaihtopaketti on perillä, joten tässä paketin mukana matkannut Kesäyön hullutusprojekti, virkattu enkelikirjanmerkki. Lanka on ohutta virkkauslankaa, kulutus ihan muutama gramma. Ohjeenkin löysin jostain, mutta en muista enää mistä.
29.6.09
Synttäreitä ja kukkia
Viikonloppuna vietettiin mieheni ja minun synttäreitä, enemmän mieheni, joka täytti pyöreitä vuosia (oikea päivä oli jo ennen juhannusta, mutta koska juhannusta on vaikeampi siirtää, siirrettiin synttärit, minulla taas oikea synttäripäivä oli juhlimista edeltävä). Saimme lahjaksi kukkia, enemmän minulle, miehelle sitten enemmän autoharrastukseen liittyviä juttuja. Mm. gerbera, rungollinen verenpisara,värinä violetti-fuksia,verenpisara amppelissa (ja sunnuntaina muuten satoi ihan älyttömästi),värinä vaaleanpunainen.Juhannuksena olimme vanhempieni luona ja äidin kanssa kävimme kiertämässä Kenkäverossa. Sieltä käsityöläispuodista löytyi tälläinen lankarullateline, jonka äiti osti minulle synttärilahjaksi.Puutarhassakin olen saanut jotain tehtyä, vaikka nyt pidänkin pientä taukoa etten kyllästy niin pahasti. Tässä on kolmion muotoinen penkki, jossa vasemmalla on siperiankurjenmiekkaa, keskellä kelta-oranssisävyisiä ruusuja (Goldmarie, Flora Danica, Victor Borge) ja oikealla kurjenmiekkaa (Senlac, viininpunainen) ja etualalla punaista, sinistä ja valkoista tarhakylmänkukkaa. Vasemmalla on vasta kaksi siperiankurjenmiekkaa, joten ostin yhden lisää näiden väliin.Lajike on Ruffled velvet.Metsänreunaistutusten väliin tein pienen kivipolun ... ja siitä se idea sitten lähti. Mies ehdotti, että jatkaisin polkua metsän puolelle ja laitan sinne kaikenlaista. Heti tietysti innostuin asiasta, vähän luontopolkutyyliin, mutta enempi puutarhapolkuna. Vielä ei ole kuin tämä metrin pätkä, vasemmalla lamoalppiruusu Elviira ja oikealla vaaleanpunaista jalokieloa (tästä eteenpäin on saniaista ja kartiovalkokuusi ja sitten polku voisi jatkua metsään ja tulla toisesta kohtaa takaisin pihaan). Pihassa kukkii tällä hetkellä keväällä kylvetty kellohunajakukka, keltaoranssit kesäkullerot (kukat ovat valtavia) ja taustalla näkyy kuunliljoja, hennon vaaleanpunainen akileija, orvokkien erilaisia risteytymiä (viime vuonna samassa penkissä kasvoi keto-orvokkia ja paria erilaista sinisävyistä ostettua orvokkia), tämä on selvästi tarhaorvokin sukua,ja tämä selkeä keto-orvokki, mutta välimuotoja löytyysinisempiä ja violetimpia.Myös viime vuonna laitettu hennon vaaleanpunainen verikurjenpolvi on aloittanut kukinnan. Tänä vuonna ostin tummempaa väriä. Nämä ovat aika lähekkäin, joten saa nähdä tuleeko alkaako johonkin kohtaan kasvaa sekoituksia.
25.6.09
Kesäyön hullutuksen väliraportointia
Aiemmin olen raportoinut Kesäyön hullutuksessa jo valmiiksi saatuja töitä, virkatut korvikset, vielä salainen juttu ravelryvaihtoparille, pannunalunen, kirjanmerkki, neulotut korvikset ja valas-kissanlelu, yhteensä siis 6 työtä. Nyt valmistuneita on jo enemmän.Toisena työnä taisin aloittaa tämän kesätopin. Ohje on ihan omasta päästä ja lanka Araucanian Ruca multy. Käytin kaikki 100g viimeistä metriä myöten. Pisin ylijäänyt langanpätkä taisi olla vajaan 10 cm. Lanka on mukavan laskeutuvaa, siitä idea kaulukseen etupuolelle. Selkäpuoli näyttää tältä. Lanka riitti juuri ja juuri, siksi selkäpuolen narut on tehty letittämällä. Pidin tätä jo päivän päällä ja hieman se venähti, mutta luultavasti pesu kutistaa jonkun verran. (Selästä muuten näkyy rusketusrajasta, minkä verran olen jo saanut aurinkoa tänä kesänä ja miten valkoinen olen normaalisti, ruskettuneenakin vaaleampi kuin useimmat.)Toinen isompi jo valmistunut työ on virkattu kori. Tästä tuli isompi kuin ohjeessa, lanka oli paksumpaa ja muutenkin tein vähän isomman. Väri on vaaleanvihreä ja pohja beige, kun vihreä lanka loppui kesken. Vihreä lanka on Rosarios 4 Bouquet, 100 % puuvillaa ja paksua. Ostin joskus sisustusneulontaa varten ja nyt sain kaikki 300 g kulutettua. Pohjan beige lanka on nelinkertaisena virkattua Pirta Ahkeraliisaa ja sitä meni ehkä noin 50 g.Muista valmistuneista kala on käynyt pesukoneessa huopumassa, mutta kukka ei vielä. Neuloin miehen siskon lapsille lapasia syksyksi. Vasemmalla puolella olevat ovat toivottavasti kokoa vastasyntynyt ja väri on vaalean violetti. Oikealla ovat toivottavasti kokoa noin 2-vuotias. Lankana Novitan Wool ja arviokulutus 20 g (jos sitäkään, jämäkerät sain pois).
Etsin yhtä keskeneräistä neuletta ja yllätys, se löytyikin kirjahyllystä. Ei mitään hajua, miksi olen sen sinne laittanut.Kirjahyllystä löytynyt neule on pari tälle violetille vauvan sukalle. Punaisesta tulossa myös lapsen sukat, kokoa noin 2-vuotias eli lapasten pariksi sukat myös molemmille lapsille. Violetti myös Woolia, punainen jotain jämäsukkalankaa.Wool-jämiä kulutan myös neulomalla takkia noin 2-vuotiaalle. Tämä on vasta mallitilkkuvaiheessa, koska en löytänyt mieleistäni ohjetta ja joudun soveltamaan itse (löydetyt ohjeet olivat paksummalle langalle).
Muita keskeneräisiä töitä ovat Ysoldan ohjeilla Hap Blanket,Ishbel, Cairn (pipo), johon olen vasta luonut silmukat.
Kotiin on tulossa pellavalangan jämästä Spiralen (melkein valmis)
ja paksusta villalangasta pannunalunen. Tässä ajatuksena neuloa i-cordia, jonka huovutan ja sitten pujottelen siitä pannunalusen.
Itselleni neulon lisäksi hahtuvalapasia, joten aika monta huovutettavaakin työtä on taas vaihteeksi työn alla.
Jos nyt laskin oikein, niin valmistuneita töitä on yhteensä 11 (lasken myös kukan mukaan, vaikka huovutus vielä puuttuukin) ja keskeneräisiä 9. Olen saanut aloitettua kaikki 20 työtä kesäkuun 20. päivään mennessä ja yli puolet jo valmiiksi. Vaikka on tässä vielä tekemistä, kun monet keskeneräiset ovat vasta silmukoiden luomisvaiheessa. Töistä näkyy, että olen virkannut ja huovuttanut normaalia enemmän ja en ole ostanut yhtään lankaa! Kaikki on tehty varastolangoista ja jämiäkin olen saanut kulutettua pois.
Jos nyt laskin oikein, niin valmistuneita töitä on yhteensä 11 (lasken myös kukan mukaan, vaikka huovutus vielä puuttuukin) ja keskeneräisiä 9. Olen saanut aloitettua kaikki 20 työtä kesäkuun 20. päivään mennessä ja yli puolet jo valmiiksi. Vaikka on tässä vielä tekemistä, kun monet keskeneräiset ovat vasta silmukoiden luomisvaiheessa. Töistä näkyy, että olen virkannut ja huovuttanut normaalia enemmän ja en ole ostanut yhtään lankaa! Kaikki on tehty varastolangoista ja jämiäkin olen saanut kulutettua pois.
24.6.09
Puutarhasuunnitelmia
Tässä taas tälläinen kuvapäivitys puutarhasta. Seuraavaksi jossain vaiheessa tulossa myös väliaikaraporttia Kesäyön hullutuksesta, kunhan ehdin kuvata (ja ehkä saada jotain valmiiksi siihen mennessä).
Edit: kirjoitusvirheiden korjailua.Ensimmäiseksi kuvia kukkapenkeistä ja puutarhasuunnitelmista. Viime kesänähän aloitin tästä kiven vieressä olevasta penkistä. Nyt se on ihan liian täynnä ja heinääkin on niin paljon, että pitää perata ja miettiä koko penkki uudestaan, mutta ehkä vasta ensi vuonna. Edessä vaaleanpunainen verikurjenpolvi, lisäksi harjaneilikkaa näyttää nousevan, tosin vasta viime vuonna kylvetty, että ehkä kukkivat tänä vuonna, ehkä eivät. Krookuksia tässä on myös ja muistaakseni muitakin siemeniä tähän laitoin, että saa nähdä mitä nousee.Vieressä kasvaa liljoja ja matalakasvuinen sinikataja.Sitten lähistöllä tammi, tammen juurella villitulppaaneja ja viime vuonna kylvetyt siemenet näyttävät nousevan (ainakin punaista tarhaidänunikkoa ja peurankelloa muistaakseni tähän kylvin). Sitten tuo hevosenkengän muotoinen penkki ympärillä, siihen tulee vaikka mitä (vasemmalta lähtien maariankaunokkia, punatähkämöä, gladiolusta, Kissproof liljoja, Ministar kääpiöjapaninakileijaa, loistosalviaa, verikurjenpolvea, kääpiökurjenmiekkaa, sammaleimua lilana, Turkelouis tarhaidänunikkoa, reunusasteria, idänkurjenpolvea, saksankurjenmiekkaa, Karl Rosenfield pionia, Viherpeukalot 2007 ruusua, Pink perfection kuningasliljaa ja näiden jälkeen kylvin loistoperhoskukkaa, mirrinminttua (ainut monivuotinen kylvetyistä), kellohunajakukkaa ja ehkä kesäleukoijaa, en muista enää). Pitäisi perata tuo reunuskiveys ja laittaa uusiksi juurimaton kanssa. Ostoksista on unohtunut kokonaan blogata viimeisimmät siemenostokset. Ostin matalaa kallioketo sekoitusta, jota ajattelin laittaa tuohon kivien sekaan. (Ostopaikkana Suomen niittysiemen, sieltä saa myös joidenkin värjäyskasvien siemeniä.)Keittiöterassin vieressä on tämä sekapenkki. Enimmäkseen viime vuotisilla kasveilla mennään, nyt lisänä alppikärhö ja syyssädekukkaa. Tuo salaojakaivo on tarkoitus peittää kasveilla, ei ole vielä onnistunut. Ehkä ensi vuodeksi tähän voisi laittaa humalasalon tuon päälle (humala on myös hyvä värjäyskasvi kasvivärjäykseen). Viime kesänä tässä kukki peittoruusu Amber cover tosi kauniisti, mutta nyt ne eivät ole nousseet. Kaivelin ruusujen ympäriltä ja vihreää sieltä löytyi, mutta mitään ei ole tullut pinnalle silti. Villitulppaanien isäksi tässä on kaivon ympärillä rohtosormustinkukkaa, mutta taitaa tehdä tänä vuonna ruusukkeet ja kukkia vasta ensi vuonna. Tuolla taaempana on liljoja. Vasemmalla on viime vuonna kylvettyä alppitähteä.Viime kesänä kylvin alppitähden siemeniä, nyt ehkä saan ensimmäiset kukat. Hyvin ovat lähteneet kasvuun.Sitten takapihan puolen kukkapenkit, tässä on melkoinen sekapenkki. Tämä on enimmäkseen varjossa ja siksi tässä on suurin osa erilaisia kuunliljoja. Istutin tähän lisäksi myös pari alppiruusua, vaaleanvioletinpunainen Grandiflorum ja sen oikealla puoella vielä pienenpieni yakushimanalppiruusu Kullervo (nuput vaaleanpunaisia, avautuessaan lähes valkoisia).Tässä vähän tarkempi kuva osasta penkkiä. Oranssia kesäkulleroa oli pakko ostaa, kun löysin. Näin sitä jossain puutarhablogissa ja heti piti saada itselle myös.
Kuunlilja White feather.Edit: kirjoitusvirheiden korjailua.Ensimmäiseksi kuvia kukkapenkeistä ja puutarhasuunnitelmista. Viime kesänähän aloitin tästä kiven vieressä olevasta penkistä. Nyt se on ihan liian täynnä ja heinääkin on niin paljon, että pitää perata ja miettiä koko penkki uudestaan, mutta ehkä vasta ensi vuonna. Edessä vaaleanpunainen verikurjenpolvi, lisäksi harjaneilikkaa näyttää nousevan, tosin vasta viime vuonna kylvetty, että ehkä kukkivat tänä vuonna, ehkä eivät. Krookuksia tässä on myös ja muistaakseni muitakin siemeniä tähän laitoin, että saa nähdä mitä nousee.Vieressä kasvaa liljoja ja matalakasvuinen sinikataja.Sitten lähistöllä tammi, tammen juurella villitulppaaneja ja viime vuonna kylvetyt siemenet näyttävät nousevan (ainakin punaista tarhaidänunikkoa ja peurankelloa muistaakseni tähän kylvin). Sitten tuo hevosenkengän muotoinen penkki ympärillä, siihen tulee vaikka mitä (vasemmalta lähtien maariankaunokkia, punatähkämöä, gladiolusta, Kissproof liljoja, Ministar kääpiöjapaninakileijaa, loistosalviaa, verikurjenpolvea, kääpiökurjenmiekkaa, sammaleimua lilana, Turkelouis tarhaidänunikkoa, reunusasteria, idänkurjenpolvea, saksankurjenmiekkaa, Karl Rosenfield pionia, Viherpeukalot 2007 ruusua, Pink perfection kuningasliljaa ja näiden jälkeen kylvin loistoperhoskukkaa, mirrinminttua (ainut monivuotinen kylvetyistä), kellohunajakukkaa ja ehkä kesäleukoijaa, en muista enää). Pitäisi perata tuo reunuskiveys ja laittaa uusiksi juurimaton kanssa. Ostoksista on unohtunut kokonaan blogata viimeisimmät siemenostokset. Ostin matalaa kallioketo sekoitusta, jota ajattelin laittaa tuohon kivien sekaan. (Ostopaikkana Suomen niittysiemen, sieltä saa myös joidenkin värjäyskasvien siemeniä.)Keittiöterassin vieressä on tämä sekapenkki. Enimmäkseen viime vuotisilla kasveilla mennään, nyt lisänä alppikärhö ja syyssädekukkaa. Tuo salaojakaivo on tarkoitus peittää kasveilla, ei ole vielä onnistunut. Ehkä ensi vuodeksi tähän voisi laittaa humalasalon tuon päälle (humala on myös hyvä värjäyskasvi kasvivärjäykseen). Viime kesänä tässä kukki peittoruusu Amber cover tosi kauniisti, mutta nyt ne eivät ole nousseet. Kaivelin ruusujen ympäriltä ja vihreää sieltä löytyi, mutta mitään ei ole tullut pinnalle silti. Villitulppaanien isäksi tässä on kaivon ympärillä rohtosormustinkukkaa, mutta taitaa tehdä tänä vuonna ruusukkeet ja kukkia vasta ensi vuonna. Tuolla taaempana on liljoja. Vasemmalla on viime vuonna kylvettyä alppitähteä.Viime kesänä kylvin alppitähden siemeniä, nyt ehkä saan ensimmäiset kukat. Hyvin ovat lähteneet kasvuun.Sitten takapihan puolen kukkapenkit, tässä on melkoinen sekapenkki. Tämä on enimmäkseen varjossa ja siksi tässä on suurin osa erilaisia kuunliljoja. Istutin tähän lisäksi myös pari alppiruusua, vaaleanvioletinpunainen Grandiflorum ja sen oikealla puoella vielä pienenpieni yakushimanalppiruusu Kullervo (nuput vaaleanpunaisia, avautuessaan lähes valkoisia).Tässä vähän tarkempi kuva osasta penkkiä. Oranssia kesäkulleroa oli pakko ostaa, kun löysin. Näin sitä jossain puutarhablogissa ja heti piti saada itselle myös.
Penkissä kasvaa myös tummakurjenpolvea.Sen vieressä erittäin tummanpunaista lehtoakileijaa, Ruby port.Ja sen vieressä ihan hennon vaaleanpunaista akileijaa, jännä nähdä millaisia risteytymiä näistä tulee.Aluskasvillisuudeksi tähän penkkiin olen onnistunut siirtämään orvokkeja. Aiemmin kesällä suo-orvokki kukki ja nyt on keto-orvokin vuoro.Tämä sinisempi lienee joku risteymä, koska viime vuonna tässä samassa penkissä oli ihan ostettuja orvokkeja, osa sinisiä vähän tätä muistuttavia.Takapihan puolella on yksi uusimpia kukkapenkkejäni. Tähän olen lisännyt toisen kärhön, Warszawska niken. Pionit ovat nupulla, joten niitä pääsen varmasti jo tänä kesänä ihastelemaan, vaikka ne ovatkin vasta istutettuja.Loistokärhö multiblue.Talon toiselta puolelta löytyy pieni kasvimaa. Pääasiassa minulla on yrttejä ja tähän olen kylvänyt pinaattia, krassikanankaalia ja syötävää kukkasekoitusta. Oikealla on karhunvatukka, ei varmaan vielä tänäkään vuonna kuki, mutta hyvin näyttää kasvavan.
Tomaattisadosta näyttää tulevan aika runsas jo nyt.Kasvimaasta vasemmalle (kasvimaa alkaa kivestä oikealle) löytyy myös sekalainen kukkapenkkiyhdistelmä. Tämä vaatii työtä vielä tulevinakin vuosina, koska haluan vesaikon ja heinät pois. Tähän olen myös ajatellut magnoliaa, suojainen paikka ja näkyy hyvin olohuoneeseen.
Tarhaidänunikko Coral reef kukkii kohta.Vielä vasemmalle katsottaessa näkyy tuleva alppiruusurinne, jossa on vasta Novaja Zembla ja kaksi kääpiöalppiruusua sekä laakakataja. Tähän olisi tarkoitus laittaa ehkä 1-2 alppiruusua ja 1 atsalea lisää.Vielä kun seuraa metsänreunaa vasemmalle, niin näkyy tämä penkki. Kuunliljoja, vaaleanpunaista jalokieloa, saniaisia ja saniaisen takana juuri ja juuri näkyy kartiovalkokuusi. Kiven edessä on kaksi alppiruusua, lamoalppiruusu Elviira ja sinialppiruusu. Alppiruusujen jälkeen kiven reunustalla on jättipoimulehteä, metsäkurjenpolvea ja lisää kuunliljoja (sain ne tänään maahan). Kiven takana näkyvän ison saniaisen vieressä on atsalearyhmä, Aamurusko, Mandarin lights ja Directeur Moerlands, kaikki oranssinsävyisiä.Toisella puolella metsänreunassa ei ole vielä juuri mitään, ainoastaan yksi kukkapenkki. Tänne ajattelin sitten laittaa enemmän värjäyskasveja. Kukkapenkissa on oransseja kasveja ja monet värjäyskasvit ovat keltaisia ja sitten piristeeksi vielä jotain sinistä ja/tai violettia (ehkä violetti lupiini, vaikka en muuten juuri lupiinin ystävä olekaan).
Edellisessä kuvassa näkyy osa juuri istutetusta luumupuusta, Urjalan taika, tosin tämä lajike on matalakasvuinen ja pensasmainen, siksi se tuntuikin sopivalta. Tästä pääsenkin sitten sopivasti ostoksiin. Taimi on ostettu Hirvensalmen taimistosta, jonne menin ostamaan imeläkirsikan taimea ja ostin sitten myös tämän. Imeläkirsikka on eri lajike kuin normaalisti Suomessa viljeltävät kirsikat. Nyt minulla on sitten kaksi erilaista kirsikkapuuta.
Imeläkirsikka Stella.Hapankirsikka, lajike on muistaakseni Fanal.
Tallin edessä on nyt tulppaanipenkki. Paikka on kuiva ja paahteinen ja ei näytä tulppaaneille oikein sopivalta. Luultavasti siirrän tulppaanit talon taakse pionien seuraan ja laitan tähän jotain muuta.
Etupihalle sain vihdoin ruukut, joissa on gladiolusta ja murattia.Viimeisenä ovat kasvit, jotka minun pitäisi vielä istuttaa, magnolia, 2 alppiruusua, atsalea, 3 kurjenmiekkaa, 2 siperiankurjenmiekkaa, 3 ruusua, 2 pensasmustikkaa ja 6 tarhakylmänkukkaa. Alkaa tuntua normaalilta suuruudenhullulta suunnittelultani tämä puutarhaunelmointikin, ostan enemmän kuin saan maahan. (Viime viikolla erehdyin Plantageniin ja siellä oli alppiruusut alessa -50%, lähti taas muutama mukaan.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)