27.4.08

Taas kukkia

Kävin eilen Plantagenissa katselemassa ja silmiin sattui tämä huonekalla. Pitää opetella hoitamaan tätäkin ja katsoa saanko tämän ensi vuonnakin kukkimaan.
Sitten maalasin taas ruukkuja. Kohta minulla ei ole enää yhtään valkoista kukkaruukkua. :) Kallan vaihdan pienempään näistä ja isompaan tulee joskus joku muu kasvi. Isompaan ruukkuun voisin kokeilla decoupagea, jos löydän jostain sopivan värisiä ja kivoja lautasliinoja. Jos en löydä, niin sabluunamaalaus on myös yksi vaihtoehto.Nyt kun on oma talo ja oma piha, niin iso osa vapaa-ajasta menee pihan ja kodin laittamiseen. Tämä tarkoittaa vähemmän aikaa käsitöille, vaikka kodin laittamiseen pystyykin yhdistämään oman käden jälkeä. Blogin lukijat, haluatteko lukea ja nähdä välillä myös puutarhajuttuja ja muita harrastuksia vai vain ja ainoastaan käsitöihin liittyviä asioita? Mietin toisen blogin perustamistakin, mutta luulenpa, etten saa aikaiseksi päivittää kahta blogia. Pelkkään käsityöhön keskittyminen tarkoittaa myös sitä, että päivitystahti hidastuu, kuten on jo käynytkin. Puutarha-aiheita on lähinnä kesällä, vaikka onhan minulla huonekasvejakin, mutta tuskin niissä talvella riittää niin paljon ihmeteltävää. Toinen satunnainen harrastus on ruuanlaitto, mutta enpä ole ennenkään saanut mitään ruoka-aiheista blogattua, joten en ehkä jatkossakaan saa (ellen sitten tee jotain tosi hienoa ;)). Kertokaa mielipiteenne, mitkä asiat kiinnostavat. Vastaajien kesken arvon käsityöaiheisen palkinnon, joka on hyvin todennäköisesti sukkalankaa (voittajan mieltymyksen mukaan, saatan löytää varastosta jotain muutakin). Vastausaika päättyy viikon kuluttua 4.5. klo 14.

16 kommenttia:

Niina kirjoitti...

No toki on ymmärrettävää, että ihmisellä on muutakin elämää kuin pelkät puikot! Oikeastaan onneksi. =) Kyllä minun puolestani voit blogata ihan mistä aiheesta lystäät, tosin itseä kiinnostaa tuo käsityöpuoli sekä langat. Sikäli mikäli leivot joskus, niitäkin olisi minun mielestäni kiva nähdä, ihan tavallisesta pullasta lähtien! Ihmisten kädenjälkikun näkyy niin erilailla myös pullissa.
Hyvää alkavaa viikkoa!!
(www.puikottaa1.vuodatus.net)

aura kirjoitti...

Minä ainakin mielelläni luen muutakin kuin käsitöistä. Sitä paitsi muiden puutarhoja ja kädenjälkiä niissä on ilo katsoa, itsellä kun ei olisi minkäänlaista mielenkiintoa. Onneksi asun kerrostalossa.

kio kirjoitti...

luen mielelläni muistakin aiheista, ja ainakin useimmiten puutarhan hoitoon liittyvissä jutuissa on kauniita valokuvia ja niitä on aina ilo katsella

Pilvi kirjoitti...

Mäkin luen mielelläni ihan kaikenlaisista aiheista ja kahden blogin pitäminen kävisi varmaan jo työstä, joten jatka vaan puutarhajuttuja!

möhönasu kirjoitti...

Yksi blogi riittää....on varmaan helpompi päivittää yhtä :) Puutarhajuttuja on aina kiva seurata :)

Sire kirjoitti...

Juu, kaikkia juttuja vaan sekaisin. Kahta eri blogia olis myös hankala seurata. Leppoisaa sunnuntain jatkoa ,)

Rieppa kirjoitti...

Tykkään monipuolisista blogeista, joissa näkyy kirjoittajan persoona monelta kantilta. Tekemisetkin saavat siis olla monipuolisia, eli kirjoittele ihmeessä myös puutarhajuttuja :)

milliini kirjoitti...

Minua ainakin kiinnostaa sekä sisustus että puutarhajutut, varsinkin kun itsellä ei nyt ole puutarhaa, valitettavasti :(

KoukkuHelmi kirjoitti...

Kyllä puutarha ja sisustus kiinnostaa. Varsinkin jos sisustus on omaa kädenjälkeä. Kiva käydä poimimassa vinkkejä itsellekin :-) tulevaa varten.

muoriska kirjoitti...

Etpä sie minua pois karkoita vaikka muustakin kirjoitat.
Hortensia horinat, ja matikka mutinat ovat tervetulleita.

Ja omassa "virtuaaliolohuoneessasihan"sinä teet mitä lystäät :)

Talutin kirjoitti...

Minäkin luen ihan mielelläni niitä puutarhajuttuja myös :) Ja sitä ruoanlaittoakin toki. Helpompi yhtä blogia on seurattakin, kuin kahta!

Tui kirjoitti...

Minä luen mielelläni blogia josta näkyy innostus tekemiseen, kuten sinulla. Toki toivon että käsityöt eivät jää kokonaan pois mutta kuvat puutarhasta ja ruokajutut kiinnostavat kyllä myös. :)

Luinelen kirjoitti...

Minulla on lukulistalla joitain ihan puutarhaan keskittyneitä blogeja, ja ruokaan myös, joten hyvin kelpaavat nekin aiheet. :) Sisustus ei minua yhtä paljon kiinnosta, mutta ei sekään satunnaisena pois karkoita.

Maarit kirjoitti...

Minä kans mielelläni luen kaikesta muustakin. Mulla itselläni myös kesällä vähän tahti hiljenee kun en jaksa niinkään kesällä kutoa vaan teen kaikkea muuta.

Miimu kirjoitti...

Mun mielestä blogi on niin kuin päiväkirja, jokainen kirjoittaa niistä asioista jotka itselle on tärkeitä, jos se nyt näin keväällä sattuu olemaan puutarhanhoito niin hyvä. Eli anna palaa vaan kyllä mä ainakin luen.

teisa kirjoitti...

Neulominen kiinnostaa eniten mutta usein blogeissa on jotain, jolla kirjoittaja erottuu joukosta- esimerkiksi kissat, ruoka, kortit, puutarha... Ruoka voisi olla kiinnostava aihe.