12.4.08

Lace ribbon

Sain viime kuussa s#nyltä lahjaksi Malabrigon pitsilankaa. Lanka tuntui käteen heti ihan kaulaliinalta, vaikka värin epäilin olevan ehkä hieman liian tummaa minulle. Knittyn Lace ribbon malli ei heti sellaisenaan säväyttänyt, mutta kun näin Pura lanan version, malli kolahti. Neule valmistui reilussa viikossa ja lankaa kului vain yksi 50 g kerä. Neuloin kerän ihan loppuun. Huiville tuli pituutta noin 170 cm ja leveyttä noin 20 cm. Malli toimii hyvin myös pätkävärjättyyn lankaan. Malabrigon väri on hyvä, pätkävärjäys on hillitty ja pinta on elävää. Kuvassa oleva mytty on vielä pingoittamatta, mutta nyt huivi on kuivumassa maton päällä pingoitettuna.
Sisustuskin etenee pikkuhiljaa. Tänään kävimme miehen kanssa ostoksilla. Ensi viikolla saamme toivottavasti lipaston ja olohuoneeseen tason ikkunan alle kukkia varten (ja kai siihen muutakin tavaraa tulee). Olen jo pitkään haaveillut orkideasta ja nyt ostin vihdoin itselleni sellaisenkin. Pitsisen pellavaisen pöytäliina myötä aloin haaveilla pellavaisista verhoista. Jos vaikka saisi neulottua muutaman paneeliverhon (ei kyllä ole vielä oikeanväristä lankaakaan, mutta ehtiihän sitä hankkia). Toinen omituinen mielihalu on neuloa ja huovuttaa matto. En tiedä, miten hyvin sellainen käytännössä toimii, pitää varmaankin kokeilla.

Ei kommentteja: