30.4.08

Jämäilyä

Jämälankavaraston tuhoamisprojekti loppuu tänään ja mitä sain aikaan, en niin yhtään mitään. Ennen kuin projekti alkoi, kaivoin jämälankalaatikon esille ja löysin keskeneräisen jämälanka työn. Neuloin pari kerrosta ja jätin sen edelleen keskeneräiseksi (dominoneuleena ohuesta puuvillasta pieni peitto/siivousliina 2 mm puikoilla, ei oikein edisty). Sitten aloitin viikko sitten matkaneuleeksi kämmekkäitä, jälleen ohuesta langasta. Puikot tällä kertaa 2,5 mm. En ole saanut ensimmäistäkään kämmekästä vielä valmiiksi. Aloitin myös virkkaamaan amppelia kukkaruukulle, koska jämälangoista löytyi sopiva keltaisen sävy. Noh, lanka ei riittänyt kuin puoleen väliin ja koska lanka on jotain todella vanhaa jämää ja itse värjättyä, sitä ei ees saa lisää. Menee purkuun ja pitää ostaa uutta sopivan väristä lankaa amppelia varten.Ihme kyllä, jotain tuli valmiiksi, mutta tämäkin on oikeastaan huijausta, koska nämä kämmekkäät aloitin jo joskus vuoden vaihteessa. Lanka loppui kesken ja toisesta puuttui ihan pari senttiä. Löysin lankaa lisää vasta vähän aikaa sitten ja neuloin nämä loppuun. Lanka on Garnstudion alpakkaa ja sitä meni ehkä 20g. Nyt ei tietenkään enää ole tarvetta ranteen lämmittimille, tammikuussa olisi ollut. Reunassa ja selkäpuolella on pitsineuletta, kämmenpuoli on ihan sileää. Peukalokiilan kanssa kämmekkäät ovat juuri sopivat minun käteeni. Pitsineule nostaa selkäpuolen vähän kämmenpuolta ylemmäs ja kämmenpuolelle jää enemmän tilaa sotkea käsiä. Minun piti tehdä näihin ohje, mutta olinpa hyvin unohtanut tammikuun jälkeen, miten nämä on tehty. Piti alkuun muistella pitsimallikin uudestaan. Taitaa siis jäädä ohjeen kirjoittamatta, kun en ole mitään muistiinpanoja tehnyt.
Viikonloppuna näkyi tälläinenkin ihme. Ihan oikea sammakko hyppi takapihalla ja meni sitten kököttämään takapihalle olevalle lumelle. Kävin nostamassa sen aurinkoon ja siitä se oli sitten hävinnyt. Nyt lumi on jo sulanut takapihalta ja huomenna pääsee taas laittamaan pihaa ja kukkapenkkejä.

Ei kommentteja: