9.11.08

Valmiita neuleita

Sairaana neuloin paljon ja ehdin melkein saada nämä sukatkin valmiiksi. Olin aloittanut toista sukkaa vähän jo kauan sitten, mutta se oli jäänyt. Nyt näistä sitten tuli polvisukat, kun lankakin riitti.
Sukat on aloitettu kärjestä, niissä on kärjestä neulottu ranskalainen kantapää ja päättely on tehty virkkaamalla silmukoihin nirkkoreunus. Lanka on Hjertegarnin sock4 ja sitä meni aika tarkalleen kaikki varastossa ollut 100g. Toiseen sukkaan pujotin varastosta löytyneen satiininauhan pätkän ja aion laittaa satiininauhat vielä molempiin sukkiin. Pysyvät siten paremmin ylhäällä ja tuo nirkkoreunakin näyttää nauhan kanssa paremmalta.
Toinen valmistunut neule on matto. Neuloin ensin i-cordia ehkä noin 40m (ohjeessa oli noin 35m, mutta tein yhden rivin enemmän). Aika äkkiä sitä kyllä teki, kun lankana oli Dropsin Eskimo ja paksut puikot. Sitten pujottelin i-cordista maton. Ohje maton pujotteluun löytyy Suuresta Käsityölehdestä 4/99, siinä on käytetty hamppuköyttä.Se ei vielä sellaisenaan pysynyt kasassa, vaikka kuvassa onkin hyvin aseteltu. Niinpä huovutin mattoa ensin käsin vähän, että se pysyy muodossaan ja laitoin sitten pesukoneeseen huopumaan lakanaan tiukasti käärittynä. Pesukoneessa se sitten huopuikin, turhankin paljon. Kuitenkin pinta pysyi aika tasaisena, vaikka nyt pujoteltu kuvio ei enää kovin hyvin erotukaan. Nyt se näyttää aika epämääräiseltä möntiltä, mutta käyttöön tulee kuitenkin. Lankaa tähän meni yhteensä 750 g. Varastossa oli 450 g ja 300 g piti ostaa lisää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat :)

Tiina kirjoitti...

Ihanat sukat!