3.11.08

Sairastamista

Viikko on mennyt näissä merkeissä, sairaana, enkä vieläkään ole terve. Olen neulonut tosi paljon, kun se on suunnilleen niitä ainoita asioita, joita olen jaksanut tehdä. Muuten kyllä alkaa jo hajottaa tämä sairastaminen, kun ei jaksa oikein mitään ja tylsistyy. (Haiteksti oli muuten ihan jännä kirja, tykkäsin.)Niitä neulomuksia ei ole esiteltäväksi, kun juuri mitään en ole saanut valmiiksi asti, paljon on kyllä kesken. Ainoastaan yhteen vaihtoon sain jotain pientä tehtyä valmiiksikin, langankulutusarvio 50 g.
Löysin käsityölehtiä selatessa hamppuköydestä solmitun maton ohjeen. Koska minulla oli varastossa Dropsin Eskimoa, josta olin ajatellut mattoa, päätin neuloa köyden itse. Pallossa on 450 g lankaa i-cordiksi neulottuna, arviolta noin 23 m. Ohjeeseen tarvitaan köyttä noin 35 m, mutta lanka loppui kesken. Sopivasti kimppatilaus Tapion kauppaan lähti samoihin aikoihin, kun tätä alotin ja osasin varautua. Lisää lankaa tulee luultavasti tällä viikolla ja pääsen jatkamaan pallon tekemistä matoksi asti.Tiinapiina heitti blogissaan ajatuksen inspiraatiokollaasista. Mietin asiaa, miten voisin kuvallisesti ilmaista inspiraationi lähteitä, mutta totesin sen tosi vaikeaksi. Saan ideoita useista eri lähteistä eivätkä ne aina ole kuvamuodossa. Inspiraatio syntyy usein eri juttujen yhdistämisessä ja mielikuvat tulevat päähän, joskus jopa kuvat valmiista neuleesta/muusta jutusta. Tässä aiheeseen liittyvä inspiraatiokuva, joka kertoo aika paljon. Siinä on keskeneräinen neule, lankakeriä (minustä värit näyttivät yllättävän hyvältä yhessä), neulekirjoja, valmis pipo, taustalla näkyy vähän helmisalkkua ja helmityölehteä. Minulla inspiraatio tulee usein tämän näköisestä sekasotkusta.

Tilasin itselleni lisää inspiraatiolähteitä. Ihmettelin tällä kertaa Amazonin nopeaa toimitusta. 15. päivä tilasin, 16. laittoivat sähköpostia, että kirjat lähtivät ja perjantaina oli paketti postissa. Tilasin Barbara Walkerin kirjat Third Treasury of Knitting Patterns ja Fourth Treasury of Knitting Patterns, Alice Starmoren Celtic Collection sekä Varvara Konstantinovin My Beaded Garden ja Donna Katon massakirjan. Walkerit eivät vaikuttaneet niin laajoilta kuin 2 ensimmäistä, varsinkin 4. oli minusta hyvin suppea. Sen sijaan Celtic Collection on täynnä upeita kirjoneuleita ja palmikoita. Tykkäsin myös helmikirjasta. Siinä on kyllä paljon tekemistä, työläitä, mutta näyttäviä koruja. Katon massakirjassa on upeat kuvat, mutta ei siinä kovin paljon uutta tainnut olla, muutama kiva juttu kyllä.

3 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

I-cordia 23 metriä 450 g:sta lankaa! Käsitinkö minä flunssaisilla aivoillani oikein, että olet tikutellut tuollaisen määrän i-cordia? :O Hattua nostaisin korkealle, jos minulla sellainen olisi! :)

Marja A kirjoitti...

En ole mitannut tuota kahden ensimmäisen kerän jälkeen, mutta niiden perusteella kyllä, tuossa kerässä pitäisi olla noin 23 m i-cordia. Ja tarkoitus olisi tikutella lisää, kunnes kerässä on noin 35 m.

Lanka on Dropsin Eskimoa (paksua) ja puikot 7 mm, joten aika nopeasti sitä neuloo, saattaa mennä 100-150 g illassa.

Tiina kirjoitti...

Kiitos linkistä. Mielenkiintoista nähdä ja lukea sinun inspiraatioitumistavastasi. :) Itse olen todella pitkälle visuaalinen ajattelija. Mutta toisaalta joku tietty haju, maku tai ääni saattaa laukaista todella voimakkaan inspiksen ja sitten taas syntyy jotakin tosi omituista langasta tai muista materiaaleista. :)