14.2.08

Lankaa taas kerran

Työssäkäynti aiheuttaa kireyttä, stressiä ja ahdistusta silloin tällöin. Koska kaikkea ei ehdi purkaa rentouttavalla neulomisella, pitää myös ostella lohtulankoja. Toisaalta taas langatkin osaltaan lisäävät ahdistusta, millä ihmeen ajalla neulon kaikki nämä ihanuudet. Neuleplääh on vaivannut eikä mikään neule edisty. Aloitettujakin saa purkaa, kun ei tullutkaan sellaista kuin piti. Ostin viikonloppuna Tapion kaupasta lankaa. Garnstudiolta on näköjään tullut uutta pellavalankaa. Sitä piti saada, koska tykkään pellavalangasta paljon. Neulepellavaa on vaikea löytää ja yleensä se on kallista. Tämä oli ihan kohtuullisen hintaista ja värikin on hyvä. Ostin 400g, jonka pitäisi riittää johonkin isompaan. Samalla kertaa ostin alpakkaa 350g ja mielessä on joku Punokset puikoilla -kirjan ohjeista. En ole vielä päättänyt minkä haluan ensimmäisenä neuloa. Halusin kokeilla myös soijalankaa, joten tilasin sitä 150g. Soijalanka tuntuu miellyttävän pehmeältä ja väri on sellainen vähän haalistunut tummanpunainen.

Hyvää ystävänpäivää!

(s#ny:lle tiedoksi, en ole lankahamstereissa mukana tänä vuonna)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen virtuaalihiplannut tuota pellavaa useamman kerran. Kerrotko onko se karkeaa vai pehmeää - olisi puseron tarve.
Hyvää ystävänpäivää!

Marja A kirjoitti...

Olin ihan varma, että kirjoitin tähän pellavalangan olevan pehmeää ja kiiltävää, mutta on näköjään jäänyt pois. Se tuntuu tosi kivalta. Luulen, että se voi hajota säikeiksi neulottaessa, pitää kokeilla, miten se toimii puikoilla.