6.4.07

Lisää ostoksia

Olen taas ostellut kaikenlaista. Tilasin nyt vihdoin Bead&Buttonin, koska muutenkin ostelen melkein kaikki irtonumerot ja suoraan tilaamalla sen sai puolet halvemmalla ja ostin uusimman irtonumeron (en tosin tiedä, mistä numerosta tilaus alkaa, joten minulla saattaa jonkun ajan päästä olla kaksi kappaletta tämän kuun lehteä). Sitten ostin sukkaohjeita, Cookie A:lta, jonka sukkaohjeita on julkaistu myös Knittyssä. Ostin German Stocking ja Millicent-sukkien ohjeet, joita kuolasin heti nähtyäni ne netissä. Lankoja minulla ei näihin vielä ole, joten nyt on taas hyvä syy ostaa lisää sukkalankaa. :)

Olen minä jotain neulonutkin. Sain vihdoin valmiiksi sukat Salaiseen sukankutojaan (kulutus noin 100g). Laitan kuvan sukista sitten, kun ne ovat uudella omistajallaan eli varmaankin noin viikon päästä. Neuloin noin 60g jämiä lisää yllätysprojektiin. Värjäsin lisäksi roosan värisen langan violetiksi karkkiväreillä. Ensimmäisellä kerralla en ollut tyytyväinen, lanka jäi liian vaaleaksi, joten värjäsin tämän kahteen kertaan. Nyt se on mielestäni sopivan violetti.

Blogin sivupalkkiin ilmestynyt evvk-nappi viittaa blogeissa käytyyn keskusteluun siitä, mitä hyvä blogi sisältää ja mitä ei. Kirjoitan pääasiassa itselleni edelleen ja on monia asioita, joissa haluaisin kehittyä, mutta blogini on oman näköiseni enkä niin välitä, mitä muut siitä ajattelevat. Lukijani saavat vapaasti valita lukevatko blogiani vai eivät. Napin löysin Ihan kiva elämä -blogista.
I have bought more things. I finally subscribed Bead&Button. I buy nearly all numbers and subscribing is cheaper, about half of the price. I bought newest number too. Then I bought sock patterns from Cookia A who's patterns can be found also in Knitty. I bought German Stocking and Millicent Sock patterns and I have drooled of them since I saw them. I don't have suitable yarns for these patterns so I have good reason to buy more sock yarn. :)

I have also kntited something. I finished socks for Secret sock swap (about 100g). I'll add picture after new owner has got her socks about after a week. Then I knitted 60g more left overs to surprise project. I dyed rose yarn with candy colours. I dyed the yarn two times because first it was too light. Now the colour is just nice violet.

There has been discussion about what is a good blog or blog writing in Finnish knit blogs. New evvk -button (evvk comes from word ei vois vähempää kiinnostaa and it means that I'm not interested about this) refers to that discussion. I mostly write to myself and there are many things I would like to do better but still my blog is my own and has my touch so I'm not so interested about that what others think. My readers are free to choose if they like to read my blog or not. I found the button from Ihan kiva elämä -blog.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tosi herkullisen väristä lankaa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen vähän myöhässä salaisten sukkien kanssa. Lupaan tikutella ne kuitenkin valmiiksi viikonloppuna ja saada postiin heti maanantaina. Anteeksi, että joudut odottamaan!