Ärsytys

Täytyy nyt avautua aiheesta, joka on alkanut ärsyttää oikein kunnolla. Kesän aikana olen saanut kuulla olevani erittäin ahkera, koska neulon koko ajan. Siis miten niin? Minähän rentoudun. Minulle on myös vihjailtu, että eikö koskaan tee mieli mennä sängylle pitkäkseen tekemättä mitään ja minulle tekisi hyvää istua paikallaan ja olla tekemättä mitään. Anteeksi?! En osaa olla paikallani tekemättä mitään. Jos istun paikallani eikä käsillä ole mitään tekemistä, ajatukset kulkeutuvat mielessä pyöriviin asioihin, usein stressaaviin ja masentaviinkin sellaisiin. Saan ihan tarpeeksi istua paikallani ja miettiä töissä, vapaa-ajallani en todellakaan tahdo sitä tehdä. Sairasloman loppuajasta aloin oikeasti jo vähän masentua kun en oikein pystynyt tekemään mitään. Minulle neulominen on nimenomaan sitä hermolepoa, kun ei tarvitse ajatella yhtään mitään. Ehkä se on asennekysymys, vanhemmat ikäpolvet mieltävät neulomisen työksi, vaikka monille meistä se on puhdas harrastus, rentoutumis- ja mielen puhdistuskeino. Ihanitsessä on keskustelua neulomisen teveysvaikutuksista ja siellä moni muu onkin kanssani samaa mieltä neulomisen rentouttavasta vaikutuksesta. Ongelma onkin se, että selityksistä huolimatta tämä ei tunnu menevän perille. Vaikka vanhemmilla ihmisillä on enemmän elämänkokemusta, ei heidän silti pitäisi tuputtaa itse parhaaksi katsomiaan tapoja muille, koska olemme yksilöitä ja kaikki ei sovi kaikille. Minulle neulominen todellakin on tähän astisen elämäni rentouttavin ja mieltä puhdistavin juttu. Jollekin muulle muut rentoutumiskeinot voivat olla parempia.

Näin joulun alla toinen minua ärsyttävä asia on käsitöiden arvostus. Siis se, että niitä arvostetaan joissain tapauksissa liikaa. Tarkoitan tällä sitä, että kauniiksi käyttövaatteeksi tehty neule jää kaappiin, koska saajan mielestä se on liian hieno pidettäväksi. Tein äidilleni sukkia ja hän sanoi, että ei raaski pitää niitä kuin unisukkina, etteivät ne mene rikki. No, käyttöön sentään. Mutta tiedän tapauksia, joissa vaate on jäänyt myös kaappiin. Mitä iloa siitä silloin on saajalle tai lahjoittajallekaan. Pitäisikö minun sitten tehdä rumia vaatteita, että ne pääsisivät myös käyttöön? Mieluummin neulon jotain kaunista. Oikeasti kun on tehnyt ison työn siinä, että on neulonut tai muuten valmistanut käsityötä, toivoo todella, että se myös pääsee käyttöön. Minusta se on paras kiitos, kun näkee, että käsityötä käytetään ja siitä pidetään.

Tästä tulee vielä yksi juttu mieleen. Honorine on lähes valmis ja minulta on jo pari kertaa kyselty, tuleeko siitä juhlavaate (koska se on avoin ja kai sen pitsinkin takia, en tiedä tarkkaan). Ei, käyttövaate. Miksei kauniita vaatteita voisi käyttää arkenakin? Miksi näkisin paljon vaivaa tehdä vaatteen, jota pitäisin ehkä kerran vuodessa? Olivathan valitsemani langatkin hienoja, mutta minä tahdon pehmeyttä iholleni joka päivä eikä vain juhlissa. Lankoja en ole vielä testannut käytössä, miten ne kestävät. Itse kuitenkin arvostan kestävää kaunista käsityötä ennemmin jokapäiväisessä käytössä kuin harvoissa ja valituissa tilaisuuksissa.

Viikonloppuna sitten blogausta aivan jostain muusta (toivottavasti valmiista neuleista).