24.11.06

Ärsytys

Täytyy nyt avautua aiheesta, joka on alkanut ärsyttää oikein kunnolla. Kesän aikana olen saanut kuulla olevani erittäin ahkera, koska neulon koko ajan. Siis miten niin? Minähän rentoudun. Minulle on myös vihjailtu, että eikö koskaan tee mieli mennä sängylle pitkäkseen tekemättä mitään ja minulle tekisi hyvää istua paikallaan ja olla tekemättä mitään. Anteeksi?! En osaa olla paikallani tekemättä mitään. Jos istun paikallani eikä käsillä ole mitään tekemistä, ajatukset kulkeutuvat mielessä pyöriviin asioihin, usein stressaaviin ja masentaviinkin sellaisiin. Saan ihan tarpeeksi istua paikallani ja miettiä töissä, vapaa-ajallani en todellakaan tahdo sitä tehdä. Sairasloman loppuajasta aloin oikeasti jo vähän masentua kun en oikein pystynyt tekemään mitään. Minulle neulominen on nimenomaan sitä hermolepoa, kun ei tarvitse ajatella yhtään mitään. Ehkä se on asennekysymys, vanhemmat ikäpolvet mieltävät neulomisen työksi, vaikka monille meistä se on puhdas harrastus, rentoutumis- ja mielen puhdistuskeino. Ihanitsessä on keskustelua neulomisen teveysvaikutuksista ja siellä moni muu onkin kanssani samaa mieltä neulomisen rentouttavasta vaikutuksesta. Ongelma onkin se, että selityksistä huolimatta tämä ei tunnu menevän perille. Vaikka vanhemmilla ihmisillä on enemmän elämänkokemusta, ei heidän silti pitäisi tuputtaa itse parhaaksi katsomiaan tapoja muille, koska olemme yksilöitä ja kaikki ei sovi kaikille. Minulle neulominen todellakin on tähän astisen elämäni rentouttavin ja mieltä puhdistavin juttu. Jollekin muulle muut rentoutumiskeinot voivat olla parempia.

Näin joulun alla toinen minua ärsyttävä asia on käsitöiden arvostus. Siis se, että niitä arvostetaan joissain tapauksissa liikaa. Tarkoitan tällä sitä, että kauniiksi käyttövaatteeksi tehty neule jää kaappiin, koska saajan mielestä se on liian hieno pidettäväksi. Tein äidilleni sukkia ja hän sanoi, että ei raaski pitää niitä kuin unisukkina, etteivät ne mene rikki. No, käyttöön sentään. Mutta tiedän tapauksia, joissa vaate on jäänyt myös kaappiin. Mitä iloa siitä silloin on saajalle tai lahjoittajallekaan. Pitäisikö minun sitten tehdä rumia vaatteita, että ne pääsisivät myös käyttöön? Mieluummin neulon jotain kaunista. Oikeasti kun on tehnyt ison työn siinä, että on neulonut tai muuten valmistanut käsityötä, toivoo todella, että se myös pääsee käyttöön. Minusta se on paras kiitos, kun näkee, että käsityötä käytetään ja siitä pidetään.

Tästä tulee vielä yksi juttu mieleen. Honorine on lähes valmis ja minulta on jo pari kertaa kyselty, tuleeko siitä juhlavaate (koska se on avoin ja kai sen pitsinkin takia, en tiedä tarkkaan). Ei, käyttövaate. Miksei kauniita vaatteita voisi käyttää arkenakin? Miksi näkisin paljon vaivaa tehdä vaatteen, jota pitäisin ehkä kerran vuodessa? Olivathan valitsemani langatkin hienoja, mutta minä tahdon pehmeyttä iholleni joka päivä eikä vain juhlissa. Lankoja en ole vielä testannut käytössä, miten ne kestävät. Itse kuitenkin arvostan kestävää kaunista käsityötä ennemmin jokapäiväisessä käytössä kuin harvoissa ja valituissa tilaisuuksissa.

Viikonloppuna sitten blogausta aivan jostain muusta (toivottavasti valmiista neuleista).

9 kommenttia:

villasukka kirjoitti...

Voi miten tuttuja aatoksia! "miten sää jaksat tehdä koko ajan?""Eikö kyllästytä?" ja tuo arvostus.... "eihän näin hieno voi pitää..."ja sitten se mätänee kaapissa.... No, teen kuitenkin, koska en osaa löhötä telkkarin ääressä ilman neuletta :)

villasatu kirjoitti...

joo, olen kuullut samaa: "kuinka sää viittit?", "eiks toi oo rasittavaa?"... Selitä sitten miljoonatta kertaa että viitsin, jaksan, haluan, se on minusta mukavaa ja rentouttavaa.

Edesmennyt mummoni ei raaskinut pitää lahjaksi saamiaan tossuja tai sukkia (...huiveja, puseroita...), niitä löytyi kaapeista käyttämättöminä ja edelleen paketteihin laskostettuna ja pakattuna. Itse sitten käytti paikattuja ja vanhoja ja suoraan sanottuna rumia vaatteita koska: "kyllä nää miulle välttää...". Sehän on itsensä arvostamista että pukeutuu kauniisiin ja mukaviin vaatteisiin, ja lahjanantajan arvostamista myös.

Raisa kirjoitti...

Olen kokenut ihan samaa, ja myös toisessa harrastuksessani, lentopallossa.

Kyselevät, että miten jaksat vielä pitkän päivän jälkeen mennä pelaamaan jotain, siinähän joutuu liikkumaan ja pomppimaan ja ja... eikö olis kivempi makoilla vaan sohvalla, lepäillä?

Kun minusta se lentopallokin on sellaista hermolepoa, saa jutustella hauskojen ihmisten kanssa ja kuulua ryhmään, sekä myös käytellä voimiaan ja niinsanotusti päästää paineita pihalle. Se on parempaa kuin sohvalla makailu, ja mieli lepää! Ihan samanlaiset aatokset tuosta neulomisestakin.

Lankakomero kirjoitti...

Meidän naapuri, joka on puolessaväliä kuuttakymmentä oleva sairaseläkeläinen (mies) sanoo aina minulle meillä käydessään, että: "Lopeta nyt tuo kutominen." Sitä ärsyttää jotenkin, kun koko ajan neulon.

TiinaV kirjoitti...

Samoja ajatuksia täälläkin! Neulominen on ihan parasta rentoutusta ja terapiaa!

Anonyymi kirjoitti...

Minusta neulominen on rentouttavaa senkin vuoksi, että silloin ehtii antaa kaikkien ajatusten tulla mieleen ja kurjatkaan ajatukset eivät tunnu niin kamalilta kun samaan aikaan saa nautintoa käsitöistä. Eli ajatukset tulee ajateltua siinä samassa. pia

brianna kirjoitti...

Neulominen on tosiaan hermolepoa, välillä ihan hämäännyn jos kehottavat menemään päiväunille kun totean olevani väsynyt. Neulominen television edessä rentouttaa ja lepuuttaa enemmän kuin mitkään päiväunet.

Kuulin radiossa ihan vastikään puhuttavan tästä ilmiöstä että uutta ja "hienoa" tavaraa laitetaan kaappiin ja jätetään pitkiksi ajoiksi käyttämättä kun "menee vaan pilalle jos käytän". Siinä tuo käyttäytyminen yhdistettiin toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin jolloin pula-ajan aikana kehittynyt mentaliteetti olisi vieläkin voimassa. Kuulemma nämä "Osta 2 kolmen hinnalla" tarjouksetkin purevat samasta syystä, kuten myös Tiimarin krääsä saa ihmisissä syttymään hamstrausinnon :D

Rieppa kirjoitti...

Neuloin kesällä terassilla, kun istuimme kaveriporukan kanssa iltaa. Viereisen pöydän juopporemmi lähti jossakin vaiheessa huutelemaan, että 'etkö sä osaa olla ollenkaan paikallasi, onks toi joku pakkojuttu?'
Neulominen rentouttaa ja pitää hereillä esimerkiksi luennoilla. Miusta on ylipäätään jotenkin äärimmäisen tylsää istua vain paikallaan, oli sijainti sitten kotisohva, luentosali tai vaikkapa se terassi. Niskahartiaseutuni sanoi äskettäin työsopimuksensa irti työperäisen vaivan takia, ja jouduin olemaan viikon neulomatta, tai oikeastaan tekemättä juuri yhtään mitään. Pää meinasi sanoa 'naps' :)
Vaatepuolesta: hieman joskus ärsyttää tuttavien kommentointi 'oletpas sä hienona, mihin oot menossa?' kun olen mielestäni aivan tavallisissa kuteissa yliopiston käytävillä. Teknillisessä kun ollaan, heti jos on hame päällä, oletetaan kyseessä olevan vähintäänkin työhaastattelu...

ilosilmukka kirjoitti...

Samaa mieltä ollaan täällä! Työ kun on jonkinmoista tietotyötä, niin mikäpä sen rentouttavampaa illalla, kuin laittaa telkku päälle, kutile käteen ja aivot pois päältä!

Tuohon toiseenkin ilmiöön oon törmännyt. Esim. pahoin pelkään, että puoliskon mummolle tekemäni tilkkupöytäliina makaa kaapissa, koska mummo ei henno laittaa sitä pöytään ettei vaan sotkeennu! Paras kiitos minulle olisi, että liina löytyisi sitten joskus perinnönjaossa kuluneena ja ehkäpä tahraisenakin kaapista...