15.5.13

Jälleen valmistuneita

Oma aika on vähissä ja kaiken oman ajan olen yrittänyt käyttää keskeneräisten juttujen viimeistelyyn ja uusien tarpeellisten tekemiseen. Valmistuneita onkin sitten aika paljon ja lisää on tulossa. Yläkuvassa on uusia sukkalankoja, ylimmät kolme kerää A:lle ja vauvalle ja alimmat minulle. Alimmat vaihdoin toisen neulojan kanssa, lanka on Lai-la-lai yarnzin sukkalankaa, ihan minun väristä (näin sitä minulle tarjottiinkin).
 Ostin A:lle käytettynä valkoisen pitkähihaisen paidan ja se oli minusta tylsä, joten piirsin joskus kevään aikana mallista porschen, skaalasin sen kolmeen kokoon ja nyt niitä on painettu yhdessä A:n kanssa kahteen A:n paitaan ja yhteen vauvan bodyyn. Vielä on tarkoitus painaa kuvia miehen paitaan, toiseen vauvan bodyyn ja kolmanteen A:n paitaan. Painaminen onnistuu kaksivuotiaan kanssa ihan hyvin, kun vaan tekee tarpeeksi ison sabluunan kontaktimuovista ja liimaa sen hyvin paitaan kiinni etukäteen. Ensimmäiseen paitaan helmaan vähän sotkua, kun en ollut sitä huomannut peittää kokonaan. A:lle tärkeää on päästä itse osallistumaan ja värin tuputtaminen tapahtuu sen verran nopeasti, että kärsivällisyys riittää, joten tämä on yhdessä kivaa.
 Kuvassa on päällä itse painettu paita ja äitin ompelemat shortsit, joista lisää myöhemmin alla.
 Neuleitakin olen ehtinyt tehdä, kun vaan käyttää kaikki liikenevät hetket neulomiseen (eli pottailut, keinuvauhdin välit yms.). Vauvalle tein lapaset ja takin (lapaset ovat ehkä pienet, mutta saa nähdä, eipä noita välttämättä edes tarvitse, mutta kun alkukesän säästä ei koskaan tiedä). A halusi mustat lapaset, joten tein sellaiset ensi syksyksi. Lisäksi neuloin A:lle jämälangasta kesäpaidan, tosin piti ostaa kuitenkin lisää lankaa, kun jämä ei riittänyt tarpeeksi pitkään helmaan (tosin tuo on kiva lanka, et eiköhän sille lopullekin käyttöä löydy). Vauvan takin malli on Tomten Zimmermannin kirjasta, lankana pääasiassa Lanett (keltainen oli jotain muuta vauvalankaa) ja vauvan lapaset ovat Regia silkin jämästä, jonka sain melkein kokonaan käytettyä. Mustat lapaset ovat Sisua ja A:n paita Schachenmayr nomottan Cotton ecoa (noin 150g), malli jälleen kerran hyväksi havaittu Playground shirt (ravelry-linkki).
Äitini on myös auttanut neulomisessa ja olen saanut lankoja sitäkin kautta pois varastosta. Mummo neuloi A:lle Taskutsi-paidan (ylhäällä vasemmalla, tämä on vielä iso, ehkä vuoden-kahden päästä sopiva), Poks-paidan (tämä on nyt sopiva, vähän reiluilla hihoilla ja helman pituudella, niin ei jää heti pieneksi) ja vauvalle sukat ja Kippari-takin (noin puolivuotiaan koko, vaikka näyttää kyllä aika reilulta). Taskutsi ja Kippari-takki ovat Sirdarin Baby bamboota, sainpa varastosta nekin pois ja Poks on RYC:n Bamboo softia. Taskutsin ohje on Neulekirjassa ja Poks ja Kippari löytyvät Leikkipuistoneuleista. Kivaa näissä on se, että samoja neuleita voi tehdä isommalle lapselle eri langoista ja saa molemmille samanlaiset paidat, koska kirjoissa on paljon isompiakin kokoja näihin.
 Neuloin vihdoin hämähäkkilapaset, joiden neulomista olen suunnitellut jo vuosia, milloin kenelle tuttavalapselle. Lankana punainen ja sininen Marks&Kattensin Karusell ja musta Sisu. Nämä ovat A:lle vielä isot, mutta ehkä ensi talvena tai viimeistään sitä seuraavana, onpahan valmiiksi kaapissa jotain sopivaa tulevillekin talville. A sai myös uudet sukat, kun entiset ovat jo lähes kaikki käyneet pieniksi. Nämä onneksi valmistuivat nopeasti. Lankana on joku sukkalankajämä. Aloitin kärjestä ja päättelin sukat i-cordilla.
 Ostin lisää kankaitakin, koska nämä säästivät isommilta kangasostoksilta (vaikka muuten olen ajatellutkin pitää kankaidenostolakkoa). Juuri näitä kankaita ja värejä olen katsellut nettikaupoissa ja sitten Villanne kertoi blogissaan kankaita olevan vielä vähän jäljellä kaupassa, joten ostin molempia metrin. Nettikaupastahan siis olisin tilannut vaikka mitä muutakin samalla kertaa, joten siksi säästyin isommilta kangasostoilta ja oikeastaanhan olen siis säästänyt ostamalla nämä. ;)
 Olen myös ommellut valmista. A:n housut ovat vielä isot,  116cm, mutta leikkasin kauan sitten yhteen vaihtoon vahingossa housut väärin ja päätin ommella kahdet, toiset A:lle ja nyt vihdoin ne valmistuivat. Vauvalle ompelin jämistä kaksi hattua, päänympärykset 38 ja 40cm, sainpa taas kaksi pientä jämäpalaa käytettyä ihan kokonaan. Autojämästä tuli shortseihinkin reunakaitaleet.
Kesä tulee ja tarvitaan shortseja. Olin kaivannut kivoja kaavoja tälläisiin joustavasta kankaasta ommeltuihin perusshortseihin ja sitten tuli uusi Ottobre (siinä oli kyllä kaikkea muutakin kivaa, harmi vaan ettei aika nyt riitä enempään). Jätin turhat yksityiskohdat pois (eli taskut) ja ompelin samalla sarjatyönä kahta kokoa. Vihreät ovat Myllymuksujen bambujoustofroteeta ja reunakaitaleet autobambukuvioneulosta sekä sinistä bambujoustofroteeta. Helikopterikangas löytyi paikallisesta kangaskaupasta sopivan kokoisena palakankaana, joten ostin sen pois ja ompelin siitä samantien kahdet shortsit, turkoosi resori ja turkoosiraidallinen trikoo löytyivät sopivasti varastosta. Itse en ole mustan ystävä, mutta A tykkää (vaikka ei muuten välitäkään, minkä väristä on päällä) ja tässä on turkoosia kivasti piristämässä. Shortsit ovat kokoa 92 ja 98cm eli nyt kesäksi ja ensi kesäksi myös.

Valmistumassa on vielä paljon muutakin. Jospa tässä nyt ehtisi saada nekin valmiiksi ennen kun vauva syntyy.

Ei kommentteja: