Tämän takia pitää blogata, sain taas ihanan vaihtopaketin. Vaihdon aiheena oli kulttuuri ja ryhmä jälleen kerran Ravelryssä. Paketin aiheena oli sadut, ylhäältä aloittaen Loch nessin väristä lankaa, prinsessa Ruususen sukkaohje ja Grimmin veljesten kirjanmerkki, keskellä H. C. Andersenin satujen kuvia korteissa, alhaalla Panin labyrintti, suklaata ja lakritsit söin jo, joten niitä en kuvaan saanut. Kiitos parille! Itse laitoin saman vaihdon pakettiin lankaa omasta varastosta (löytyi vastaanottajalle sopivia), joten kerrankin jäin vaihdossa jopa miinuksen puolelle langan määrässä (-300g).
Kesäyön hullutuksen viimeisinä töinä sain valmiiksi vauvan lapaset jämälangoista. Näistä tuli aika sopivat eli kohta saa taas tehdä lisää isompia.Ihan viimeisin työ oli toinen näistä palloista, toisen sain valmiiksi myöhemmin. Ihan hyvin ovat pallot ovat toimineet viihdykkeenä turvakaukalossa. Ne ovat sen verran pieniä, etteivät paina paljoa eikä siis satu, jos pallo osuu naamaan, mutta kuitenkin sen verran suuria, ettei pallo mahdu kokonaan suuhun. Toinen lelu on äidin tekemä ja pikkuveljieni vanha.
Sitten vielä se pakollinen vauvakuva, tällä kertaa ilman käsityöaihetta (tai onhan minulla päällä itse ommeltu imetyspaita, jota ei ole vielä blogissa esitelty ja taustalla toisen sohvan edessä näkyy kasa kankaita, joita pitäisi saada joskus leikattua ja ommeltua vauvalle vaatteiksi). Imetyspaitoja on taas valmistunut, yksi tavallinen ja yksi yöpaita (nämä on tehty parin kuukauden aikana, tyyliin jos saa edes pari saumaa ommeltua silloin tällöin, saa joskus valmistakin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti