8.7.11

Lahjoja ja lankaa

Viime kerralla unohdin uusimmat lankaostokset ja kirjat. Koska neulehulluuteni tiedetään joka paikassa, sain työkavereilta kaksi neulekirjaa. Vasemman reunan kirjat ovat työkavereilta. Aloitin jo takin vauvalle Debbie Blissin Simply baby -kirjasta. Tykkäsin noista kovasti, Style your on kids' knits -kirjalla on käyttöä pitkään, siinä oli kokoja ihan isoille lapsille asti. Oikean reunan kirjat ostin synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla. Veikeät vauvanvaatteet -kirjaa olin jo talvella katsellut ja nyt sitten ostin. Pitsit puikoilla oli myös ostoslistalla, mutta ilman lahjakorttia olisin ostanut sen vasta joskus myöhemmin. (En tajua, miksi blogger lataa kuvan sivuttain, vaikka itsellä se näkyy ihan oikein, saahan tuostakin kyllä selvää.) Olen taas ostellut lisää lankaa vauvan neuleisiin. Titityyllä oli jääkiekon MM-voiton kunniaksi ale, enkä voinut vastustaa kiusausta. Rivetingiä olen jo pitkään katsellut, että parista vyyhdistä saisi vauvalle kivan poikamaisen neuletakin tai housut, joten ostin sitä (+200g).Lisäksi ostin Blend bamboota, koska halusin varmuuden vuoksi pari raitaväriä lisää beigeen, sinivihreään ja violettiin lisättäväksi, kun arvelin, etteivät ne aiemmin ostamani langat riitä (kun tuo vauva on niin iso, että pitää kaikesta tehdä isompaa kokoa). Ostin myös beigeä lisää pari kerää. Kun sain langat, niin suunnitelmat sitten muuttuivatkin. Turkoosit taidan käyttää itse, kun se on enemmän minun väriä kuin vauvan. Vauvalla on tummat silmät ja vaalea iho ja tuo tumma petrooli sopii vauvalle hyvin. Niinpä aloitin tekemään siitä taas yhtä bodya, isointa kokoa. Piti hamstrata vielä lisääkin lankaa, kun aiemmin ostamani ei riittänyt, mutta paikallisessa lankakaupassa oli vain yksi kerä tuota. Nyt sitä on yhteensä 3 kerää ja tarvitsen vielä yhden (tai sitten raidoitan hihat tuolla turkoosilla, on sekin yksi vaihtoehto). Samalla reissulla ostin sitten kerät lisää sinivihreää ja violettia, joten ne riittävät beigejen kanssa nyt suunniteltuihin neuleisiin. Lankaa tuli siis lisää varastoon 100g beigenä, 100g turkoosina, 150g petroolina, 50g sinivihreänä ja 50g violettina.
Punaista Bucaneveä sain jossain vaihdossa. Siitäkin ajattelin neuloa jotain vauvalle, mutta 150g punaista ei oikein riitä tuon ison vauvan neuleisiin, joten ostin lisää sinisenä (+150g). Näistä voisi ehkäpä tulla vaikka haalari syksylle/talveksi, jos vaan ehdin. Koska vauvalle sopii tummat siniset, sinivihreät, harmaat ja sellaiset värit, ostin Lanettiakin lisää harmahtavana sinivihreänä ja kirkkaan sinisenä (+300g).Sain lisää sukkia valmiiksi. Ruskeat on Nallen jämistä ja siniruskeat Karusellin jämistä.Pari uutta kukkaa pihalta. Ostin viime kesänä kaksi sinivaleunikon tainta, joista toinen on selvinnyt talven yli ja kukkii. Taustalla kukkivat sinivioletit kurjenpolvet.
Pioni, joka on istutettu viime kesänä, lajiketta en muista.

Ei kommentteja: