27.2.10

Vaihtoja ja valmistuneita

Sain vihdoin valmiiksi pitkään viimeistelyä odottaneet vauvan takit. Ohje on Garnstudiolta, lanka Mandarin petitiä ja raidat Kotiväkeä. Lankaa kului arviolta noin 150 g/takki, yhteensä noin 300 g. Kuvassa punaisesta takista puuttuu vielä napit, kun tuli kiire ulos kuvaamaan ennen kuin tulee liian pimeää (ja silti oli jo melko hämärää). Takit lähtivät jo eteenpäin kaverin kaksosille.
Osallistuin Ravelryssä myös kahelivaihtoon. Lähetin paketin Kristelille. Pakettiin laitoin langan, herkkujen yms. lisäksi myös itsetehdyt kirjoneulelapaset (ja edellisessä kirjoituksessa esiteltyjä vihreitä nappeja). Lapasten malli on Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, numero 82. Lanka on Kamenaa ja lapaset on neulottu 2 mm puikoilla (sopivaa nysväystä :)). Lankaa kului arviolta ehkä 40 g tai jopa vähemmän, koska lankaa on edelleen jäljellä ainakin yhteen lapaspariin.
Sain myös itse paketin, se tuli Villasukalta. Paketissa oli (vasemmalta alkaen) laventelin, kesäkukkien ja olkikukan siemeniä, kukka-aiheisia tarrakortteja ja kortti, sudenkorento-nappeja, Kaskein marjan Karpalorakeita, tilkkutyöväline kangaskukkien tekoon, Yarngrimoiren lapaslankaa, Utunan huivilankaa ja kukkakoristeiset lapaset.

Nyt minulla on ilmeisesti kirjoneuleinnostus, koska mikään tällä hetkellä kesken olevista neuleista ei innosta. Sen sijaan tuo pinkki-harmaa lapaslankayhdistelmä haluaa kirjoneulepipoksi.

15.2.10

Yleistä kevätväsymystä

Jonkinasteisesta kevätväsymyksestä huolimatta kaikenlaista on valmistunut, mutta kuvaus ja blogaus on venynyt. Kuvat ovat taas aika järkyttäviä, mutta enpä ole valosalla ehtinyt kuvaamaan.Kehräyskokeiluja kaverien rukilla, vasemmalla villaa, oikealla bambua. Sininen villa on hahtuvaa, punainen taisi olla Corriedalea. Sininen bambu kaverin jämiä ja violetti valmista lankaa, jotta itsekehrätty säie pysyy kasassa. Rukilla kehrääminen ei tuntunut kovin vaikealta. Oma on jo ostoslistalla.Valmistuneita neuleitakin on jopa kaksin kappalein. Mies pyysi kauluria ja toteutin toiveen. Malli on Hugo Ullasta ja lanka on harmaata Lucca Finoa. Lankaa kului n. 50 g

Kovien pakkasten aikaan vein töihin kämmekkäät lämmikkeeksi. Työkaveri näki ne ja pyysi tekemään itselleen sellaiset. Aiemmin meillä oli puhe koirankarvan kehräämisestä, joten nyt minulle on jossain vaiheessa tulossa jo koirankarvaa kokeiluun kehrättäväksi, vaikka en vielä sitä rukkiakaan omista.Nappeja innostuin massailemaan taas. Nyt mielessä oli kaksi Ravelryssä olevaa vaihtoa. Vasemmalla olevat violetit napit menivät jo yhteen vaihtopakettiin. Vihreäsävyiset napit ovat menossa toiseen vaihtopakettiin. Yksivärisissä napeissa kuviot on tehty illuusiotekniikalla helmiäismassaan.
Yhden vaihtopaketin toimitin perille viikonloppuna reissussa ja yllätykseksi sama henkilöllä oli paketti myös minulle. Sain lankaa ja vähän lisää lankaa (italialaista Bucanevea, 100% merinoa,, 150 g ja Cascade 220, 100g), Haarautuvan rakkauden talo DVD:n, silmukka- ja kerrosmerkkejä (kivihelmistä tehtyjä), pienen muistilehtiön ja kortin. Kyseessä oli Ravelryn kulttuurituotevaihto ja parini oli Tikrunmami. Kiitos!