Innostuin siivoamaan ihan kunnolla (ts. oli pakko, sukulaisia tulee pääsiäisenä käymään). Mutta sainpa paljon aikaiseksi. Oma harrastepaikkani näyttää nyt tältä:Sain vihdoin työpöydän raivattua ja pikkusälän järjestettyä lokerikkoihin, vastahan lokerikot ovat noin vuoden verran sitä odotelleetkin. Vielä pitää keksiä joku kiva kansio ohjeiden säilytykseen. En huomannut ottaa työpöydästä kuvia ennen siivousta, se oli aivan järkyttävä kaaos.Siivosin työhuonetta muutenkin. Tässä kuvia ajalta ennen siivoamista. Kuvat näyttävät jotenkin paljon siistimmältä kuin miltä täällä oikeasti näytti ennen siivoamista.Sohvan oikealla puolella oleva tummanpunainen kangasmytty on tuleva kevät/syksytakkini. Viime syksynä sain jopa kankaat leikattua, mutta sitten tulikin talvi. Jospa nyt saisin jopa takin ommeltua, ehkä jo ensi syksyksi. Sohvalla on pino lankaa, keskeneräisiä ja valmiita sekä joitain lehtiä ja kirjojakin tuolta alta löytyi.
Melkein valmista. Nyt lattialla on enää vähän lankaa, pari keskeneräistä neuletta ja työkalupakki, jossa puikkoni ovat. Loput langatkin mahtuvat laatikoihin ja ne laitan sängyn alle piiloon (sieltä ne on helppo vetää esille ja käyttöön tarvittaessa). Kaikissa laatikoissa on pyörät ja kannet, niin niitä on helppo liikutella ja langat pysyvät siisteinä.Muut langat menivät piiloon kaappiin, jossa on lankojen lisäksi kankaita, korttitarvikkeita, massoja, helmityöjuttuja yms. ...... ja kirjahyllyn alalaatikoihin. Tosin olen ihan varma, että minulla on vielä jossain lankapiilo, jota en tämän siivouksen yhteydessä löytänyt.
Melkein valmista. Nyt lattialla on enää vähän lankaa, pari keskeneräistä neuletta ja työkalupakki, jossa puikkoni ovat. Loput langatkin mahtuvat laatikoihin ja ne laitan sängyn alle piiloon (sieltä ne on helppo vetää esille ja käyttöön tarvittaessa). Kaikissa laatikoissa on pyörät ja kannet, niin niitä on helppo liikutella ja langat pysyvät siisteinä.Muut langat menivät piiloon kaappiin, jossa on lankojen lisäksi kankaita, korttitarvikkeita, massoja, helmityöjuttuja yms. ...... ja kirjahyllyn alalaatikoihin. Tosin olen ihan varma, että minulla on vielä jossain lankapiilo, jota en tämän siivouksen yhteydessä löytänyt.
Toinen oma harrastepaikka on sohvan nurkka (kuvassa tosin siinä on vaatteita). Nurkkauksen vieressä on harrastekori täynnä keskeneräisiä, lankaa, puikkoja, ohjeita jne sekä sohvapöytänä toimiva tuoli, jonka päällä myös ohjeita, puikkoja, lankaa, milloin mitäkin.
Haastan muut neulojat esittelemään oman neulomispaikkansa ja lankasäilönsä. Miltä teillä normaalisti näyttää?
Tänään postilaatikolla minua odotti iloinen yllätys. Posteljooni oli onnistunut tunkemaan suuren pehmeän kirjekuoren postilaatikosta. Kirjekuori oli ulkomailta, Kanadasta. Ensimmäinen ajatus oli, mitä ihmettä, kuka tämän on lähettänyt. Enhän edes ole nyt mukana missään vaihdoissa. Seuraava ajatus oli jo vähän lähempänä, mitä ihmettä olen taas tilannut. Paketistahan paljastui noin viikko sitten tilaamani Peacock Feather Stolen ohje ja kaksi kerää Exquisiteä (50% silkkiä, 50% merinoa, 50g/500m). Valitsin lentopostin, kun se ei ollut kovin paljoa maapostia kalliimpi, mutta ihan näin nopeaa toimitusta en silti odottanut.
Viikonloppuna askartelin itselleni kaulakorun eli siis pujotin kukkariipuksen vahanauhaan ja tein solmut. Kukka on helmiäistä ja peräisin Villihelmen myymälästä.
3 kommenttia:
Nätti koru :)
Olipa hauska postaus, haasteen vastaanottamista mietin vielä :D Me asutaan väliaikais-vuokrakämpässä liian ahtaasti talon valmistumista odotellessa, ja järjestyksen täydellinen puute on sen mukanen. Kattoos ny kehtooko laittaa kuvia, on kyllä joskus käyny mielessä että pitäis vähän järkyttää ihmisiä niillä ;D
Tuo ajatus on mullekin tuttu muuten, että jossain on varmaan vielä joku lankapiilo... :D
Minäpä en kehtaa esitellä työpistettäni tällä hetkellä. Kaksi työpöytää valtaa koneet, kankaat ja lehdet niin, ettei puhdasta pintaa juuri erota. Järjestämistä olen tehnyt jo pitkään, mutta tila jostain syystä kaaotisoituu alle aikayksikön. Tällä hetkellä käyn lehtivarastoani läpi ja yritän löytää kaivattuja ohjeita ja ehkä uusiakin. Juttuasi onli mukava lukea.
Hyvää Pääsiäistä!
Lähetä kommentti