16.3.09

Jaali

Tämä alkoi tuntua jo ikuisuusneuleelta. Aloitin Jaalin joulukuussa, mutta valmista tuli vasta nyt. Helmikuun neule oli tauolla lankahamsterien takia. Neulominen oli hidasta ja takkuista. Etu- ja takaosa söi lankaa ihan älyttömästi. Siksi jouduin neulomaan hihat eri värillä, kun neuleeseen varattu lanka ei olisi riittänyt eikä kyseistä väriä näyttänyt helposti olevan saatavilla (jostain kaukaisesta nettikaupasta olisi saanut, mutta ei halvalla). Ostin sitten tummansinistä lankaa ja ei tämä nyt niin pahalta näytä. Ihan hyvin siniset sopivat yhteen, mutta ei se ole silti ihan sellainen kuin halusin. Malli on aika kiva kuitenkin. Neulominen vaan alkoi tympiä niin paljon, että nyt ei oikein osaa iloita edes lopputuloksesta kaikkien niiden työtuntien jälkeen. Käyttöneule kuitenkin kaikista neulomisantipatioista huolimatta.Lankana on Debbie Blissin Cathay, mukavan tuntuinen lanka. Pehmeää ja helposti neulottavaa. Vaikkakin ohuehkoa ja neulominen tuntui aika hitaalta. Lankaa tämä neule vei noin 600 g, josta vajaa 450 g meni etu/takakappaleeseen ja reilu 150 g hihoihin (ehkä vähän ylikin). Yli jäi nyt sitten aika paljon jämiä, koska halusin varmistaa, ettei lanka toista kertaa lopu kesken. Koko on ehkä vähän iso, neuletiheys ei ihan sittenkään täsmännyt. Selkäkuvasta varsinkin hartioiden kohdalta huomaa, että hieman isohan se on. Lanka on kuitenkin puuvillasekoitetta, joten tämä voi vielä sopivasti kutistua koneessa.En tietenkään tälläkään kertaa neulonut ihan ohjeen mukaan. Tein vyötärölle ja hihoihin ylimääräiset kavennukset ja lisäykset. Etu- ja takakappale on neulottu pyörönä ja hihat myös. Vähemmän saumoja ommeltavaksi. Kuvaaja ei sitten huomannut sanoa, että palmikko on vinossa.
Loppukevennyksenä meille kotiutui viikonloppuna 400 g mintunvihreää Novitan Bambua. Pakko oli hamstrata, vihdoin minun väriä, kaksi kesää olen tätä odottanut!

1 kommentti:

Päivikki kirjoitti...

Kaunis pusero!