25.1.09

Ostokset jatkuvat

Eikös lama-aikaan pidä kuluttaa? Minä olen ainakin huolehtinut siitä kulutuspuolesta. Tällä viikolla oli monta hyvää postipäivää. Getknittediltä jälkitoimituslangat tulivat kahdessa erässä (Rowan Kidsilk Haze ja Sirdar Just Soya). Lankaa tuli varastoon lisää 825 g.Viime viikolla erehdyin Lankabaarin sivuille ja siellä oli alessa Louisa Hardingin Jasminea (puuvillaa, bambua, silkkiä ja glittersäie). Tilasin kaikki ne ja hipon.
Sitten menin vielä tilaamaan Celticoven alesta lisää lankaa, jotka varmaan tulevat ensi viikolla.Eilen kävin kaupungilla ja kirjakaupasta lähtivät mukaan nämä kirjat. Selasin Leikkiä langoilla ja ihastuin niin, että oli pakko ostaa se heti. Kirja on täynnä inspiraatioita (valmiita ohjeita myös). Paljon upeita kuvia, paljon ideoita, miten yhdistellä eri lankoja keskenään ja ideoita virkkauksen ja neuleen yhdistelyyn myös kankaiden kanssa. Ihan kaikesta en kyllä tykännyt, mutta kirjassa oli silti monta mallia, jotka voisi toteuttaa lähes sellaisenaan. Samalla tuli paljon ideoita omiin suunnitelmiin.

Kaikki kirjonnasta -kirjaa olen jo pitkään kuolannut kirjakaupassa. Ostin sen nyt samalla. Kirjassa on kattavasti historiaa ja perinteitä, materiaalit ja työvälineet, työohjeet eri tekniikoille sekä muutamia valmiita ohjeita jokaiselle tekniikalle. Kirja kiinnostaa minua perinteiden ja historian takia, koska nykyään näitä näkee niin vähän.

18.1.09

Sukkia


Välillä langankulutustakin. Sinipunaiset sukat ovat odottaneet lankojen päättelyä jo varmaan pari viikkoa. Nyt vihdoin sain aikaiseksi ja lahjoitin nämä äidille. Lanka on itse värjättyä (värjäyskuvassa oikealla oleva sini-violetti-punainen lanka) 7 veljestä. Lanka käyttäytyi yllättävän kauniisti valmiina pintana. Siniset ja punaiset kohdat osuivat paksuhkoiksi raidoiksi violetin kanssa. Valmiissa sukissa väriyhdistelmä on jopa melko hillitty. Kärjissa ja kantapäissä raidoitus korostuu entisestään. Langankulutusta tuli noin 100 g ja nämä valmistuivat tosi nopeasti parissa päivässä.
Sain myös neulottua itselleni polvisukat Ullan Brego-sukkien ohjeella. Lanka näissäkin on 7 veljestä, jota minulla on edelleen varastossa muutama kerä, vaikka kovasti yritänkin saada näitä kulutettua pois (jotta voin ostaa taas kivoja sukkalankoja tilalle). Paksua lankaa neuloo nopeasti. Ensimmäiseen sukkaan meni reilu viikko ja toisen neuloinkin melkein päivässä valmiiksi. Sukat tuntuvat pysyvän hyvin ylhäällä pelkästään i-cord -reunuksen avulla. Jos myöhemmin vielä lörpähtävät, niin reunaan voi pujottaa kuminauhaa. Muokkasin ohjeen levennyksiä ja kavennuksia omaan jalkaan sopivaksi, muuten neuloin ohjeen mukaan. Lankaa kului hieman reilu 200 g, ehkä noin 220 g.

15.1.09

Laa-laa-lankaa

Punta on halpa ja silleen...Kimppatilauslangat Celticovelta sekä omat langat Getknittedistä. Kuvassa on noin 3,4 kg lankaa.
Omat langat ja puikot molemmista kaupoista. Lisäystä lankavarastoon 1250 g.
Tilasin ensin Getknittediltä, kun oli halpaa. Sitten tilasin Celticovelta ja kyselin muita neulojia kimppaan. Syy tilata oli tämä, lanka loppuu kesken Jaalista eikä samaa sävyä ollut enää helposti saatavilla. Celticovella oli halvalla samaa lankaa ja tummansininen nyt toimii tämän kanssa. Hihoista tulee siis eri väriset.

4.1.09

Pikkujuttuja

Tässä vielä viimeiset viime vuoden puolella valmistuneet työt.
Neuloin lapasia huovutettavaksi. Nyt ensimmäiset pyörivät koneessa. Vasemman puoleiset on neulottu Novitan Kidmohairin jämistä. Sain kaikki jämät käytettyä, lankaa meni n. 50 g. Oikean puoleiset on neulottu virolaisesta hahtuvasta. Ne ovat isot, koska kuulemma virolainen hahtuva kutistuu suomalaista enemmän. Arviolta hahtuvaa meni noin 100 g.
Bainbridge (pdf) kokonaan helmineuleena valmistui jo jonkun aikaa sitten, mutta sain pääteltyä langanpäät vasta äskettäin. Lanka on Hjertegarnin Alpaca silkiä ja sitä meni 50g. Toinen kerä on vielä varastossa, siitä aion tehdä sormikkaat (tai ehkä lapaset, jos sormien neulominen alkaa tuntua liian työläältä).Tein taas pari tiskirättiä lisää. Vasemmalla Vortex 6 tiskirätti ja oikealla Garterlac tiskirätti. Lankana on vaihdossa saatu Allhemp 6 ja beige puuvillajämä. Lankaa näihin meni yhteensä noin 100 g.

Loppuvuodesta tuli aika hyvin neulottua varastolankoja pois. Sama suuntaus jatkuu alkuvuodestakin, yritän lankalakkoilla. Tosin menin kyllä jo tilaamaan lankaa Getknittediltä halvan punnan houkuteltua. Langat tulevat vasta muutaman viikon päästä, kun heillä ei ollut juuri haluamiania sävyjä varastossa, joten ehdin toivottavasti neuloa vähän tilaa varastoon jo valmiiksi.