Joskus neuleet epäonnistuvat syystä tai toisesta. Joskus taas kaikki osuu kohdalleen ja neuleesta tulee täydellinen. Tämän kanssa kävi niin. Malli on Labyrinth ja lanka on Colinetten Banyan (puuvillaviskoosia), sävy Fresco. Lankaa minulla oli 450g ja käytin kaikki. Helman jätin odottamaan ja neuloin hihat. Hihoista ylijääneellä jatkoin vielä helmaa, kunnes lanka loppui. Pinkit raidat tulivat jämälangoista: Madil Eden (bambua) ja kun se loppui, varastosta löytyi vielä saman väristä puuvillasekoitetta helman viimeisiin kerroksiin. Jämälankoja meni ehkä noin 20 g.Malli neulotaan ylhäältä alaspäin saumattomasti. Tein muutamia muokkauksia. Etupuolella kavennukset vyötäröä varten alkavat vasta rinnan alta, takakappaleessa ohjeen mukaan ylempää. Hihoista tein kapeat, mutta raidoitus on sama kuin ohjeessakin.
Paidasta tuli juuri sopiva. Lanka sopii malliin tosi hyvin ja pinkit raidat piristävät. Malli on hyvin mitoitettu (paitsi etupuolella kavennukset alkavat rinnan päältä, mutta muokkaamalla sain itselle sopivan) ja helppo neuloa. Innostuin langasta ja mallista niin paljon, että neuloin tämän viikossa valmiiksi. Ehdottomasti käyttöön, tästä tulee varmasti yksi suosikkineuleistani.

3 kommenttia:
Tätä on tullut kateltua, hyvännäköinen neule ja malli!
Sepä on kaunis ja istuva. Tykkäilen.
Ennen kun luin tekstiäsi, pomppasi tuo kuva silmille ja ajattelin, että onpa nätti ja istuva paita. Tosi kiva, että on noin onnistunut ja sait kätevästi jämälankojakin upotettua siihen! Pitänee lisätä tämä malli myös itelle Ravelry-jonoon... ;)
Lähetä kommentti