18.5.08

Tähtitaivas, perhosia ja lankashoppailua

Sain pitsihuivin valmiiksi. Malli on ihan oma ja ohjekin on jo valmiiksi kirjoitettu kesäUllaa varten. Lanka on Titityyn sponssaamaa Shibuiknitsin Silk Cloudia, joten en ole saanut omasta varastosta mitään kulutettua. Lanka oli niin unelman ohutta ja riittoisaa, että huiviin meni vain hieman vajaa 50 g. Ullaan kirjoitin huiviin useamman koon ja laskin mitat langan riiton mukaan eri kokoihin. Huivissa on kultaisia helmiä jokaisen tähtikuvion keskustassa, mutta malli toimii ilman helmiäkin. Helmet ovat kokoa 8/o ja niitä meni 560 kpl eli noin 14 g. Lanka oli mukava uusi tuttavuus, 60% mohairia ja 40% silkkiä. Pehmeää ja aika helposti neulottavaa, vaikka kuitenkin vähän pörröistä. Kerässä on 25 g / 300 m, joten montaa kerää ei isoonkaan huiviin tarvitse. Huivi on varmasti sopivan lämmin kesäiltoina, vaikka onkin tosi ohut, harva ja kevyt.
Huivi oli ennen pingoitusta noin 33 * 165 cm ja pingoituksen jälkeen noin 45 * 170 cm. Pingoitin tarkotuksella enemmän leveyttä, koska huivista tulikin aika kapea ja vähän leveämpään ja lyhyempäänkin lanka olisi riittänyt (ohje sellaiseen löytyy sitten Ullasta). Parempia kuvia pitää ottaa myöhemmin. Tänään on harmaata ja sateista, joten helmien kimallus ei pääse oikeuksiinsa.
Hakan äitienpäiväkortit innostivat kokeilemaan erilaisia kortteja. Pienet lehdet on leimattu värittömällä musteella ja chalks-väreillä, pienissä perhosissa on käytetty väritöntä mustetta ja Perfect Pearls -jauheita sekä Brilliance musteita. Isot perhoset leimasin violetilla Brilliancella ja väritin vesiliukoisilla tusseilla. En yleensä tee näin runsaita kortteja, mutta idea on kyllä ihan kiva. Tälläistä sekatekniikkaa saatan jatkossakin hyödyntää. Leimailin samalla orvokkikortin, kun tarvikkeet olivat levällään.
Tällä viikolla kävin myös lankakaupassa. Ei pitäisi edes käydä siellä, kun en saa entisiäkään neulottua pois. Ostin 500g punaista Popparia, koska se tuntui mukavan pehmeältä ja oli hyvä väri. Tästä saisi hyvän kesäneuleen, jos ehtisi. Ehkä sitten ensi kesäksi. Maitolankaa olen pitkään kuolannut ja nyt sitten päätin ostaa kaksi kerää. Langassa on kyllä aika paljon metrejä, mutta on se silti kallista. Katsotaan mitä tästä tulee. Valkoisesta Regia Cottonista tulee sukat. Ostin myös Rivendellien sukkaohjeen ja lankaa ajattelin niihin. Vaaleanvihertävä paksu puuvilla on taas sisustusneuleisiin. Löysin nyt alennuksesta sellaista lankaa, jota talvella etsin tabletteja varten. Väri on kyllä liian halju, mutta voihan tätä värjätä. Ainakin lanka on paksua, joten tästä saa nopeasti valmista, kunhan vaan pääsee aloittamaan. DMC:n pakkaus oli tarjouksessa. Ostin, koska laskin, että sain langat halvalla. Kirjon ja ristipistoilen aika satunnaisesti, mutta toiveissa olisi saada jotain pieniä sisustusjuttuja näistäkin tehtyä joskus.

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Tulipa siitä upea huivi!