Arvatkaas mitä? Nysväsin taas. Äiti kertoi, että sisko valmistuu keskiviikkona, joten keskin tehdä jotain korua helmistä. Kyselin irkistäkin helppoja ja nopeita ideoita koruun (ja ihan hyviä ideoita sainkin, mutta en vaan niistä silti keksinyt mitään, mm. spiral rope chain, joka on tässä muistissa myöhempää käyttöä varten). Sitten tutkin taas virkkauslankojen jämiä (kuten ehkä huomaa, olen nyt hurahtanut vaihteeksi virkkaamiseen ja mitä ohuempi lanka, sen parempi). Kokeilin 15/o-koon helmiä 30 numeroiseen virkkauslankaan ja ne menivät lankaan hyvin, joten ei kun virkkaamaan. Ohje on Lily M. Chinin kirjasta Knit and crochet with beads (pääsinpä taas kokeilemaan uutta ohjettakin). Koru painaa n. 10g ja tästä on n. 6g helmiä. Yhteensä helmiä meni 1215 kpl. Lukko on hopeaa ja senkin virkkasin kiinni. Korun leveys on noin 2,5cm ja pituus noin 40cm. Aikaa kului reilu 6h, junassa oli aikaa virkata (ja parin pysäkin välille sattui viereen nainen, joka oli itsekin tehnyt helmitöitä, niin vähän niistä jutusteltiin).
29.5.06
28.5.06
Ostoksia
Tiedättekö mikä tämä on?
Tällainen lähti mukaan eilen käsityökaupasta, kun ostin vetoketjun laukkuvaihdon laukkua varten (ja sain eilen senkin ommeltua valmiiksi, huomenna lähtee postiin). Kuvassahan on siis kinnasneula. Pääsenpä taas kokeilemaan jotain uutta. Ostin kaupungilta myös uusimman Bead&Button -lehden. Tässä katsaus lehden sisältöön. Erityisesti minua kiinnostaa neulottu rannekoru. Ohuet virkkauslangat ovat alkaneet taas huudella kaikenlaista (niitäkin ehkä pitää ostaa lisää, jos vaan löydän muitakin värejä kuin valkoista, sitä kun minulla on jo). Perjantaina töissä sain monta ideaa virkkaukseen ja helmitöihin, en vaan tiedä, milloin ehdin toteuttaa kaikki nämä ideat.

23.5.06
Minä ja blogini
Minulla on jo pitkään ollut mielessä kirjoittaa itsestäni ja blogaamisestani. Nyt joissain blogeissa olen nähnyt pohdintaa hieman samoista asioista, joten se sysäsi vanhan aiheen taas pinnalle. Aloitin blogin pitämisen uudenvuoden jälkeen. Alkuun ajattelin blogin olevan lähinnä sitä varten, että esittelen töitäni muille käsityöharrastajille ja dokumentoin ja arkistoin työni paremmin (tulee siis kuvattua työt ja selostettua työvaiheita) sekä seuraan lankavaraston kokoa ja pyrin pienentämään sitä. Kuten varmaan monet muutkin, päivitin blogia aluksi usein. Pyrin myös pitämään oman blogini puhtaasti käsityöaiheisena (vaikka välillä olen eksynyt kirjoittamaan mielipiteitäkin, kuitenkin käsityöaiheista, sekin oli oikeastaan yllätys itselleni). Luulin myös, että blogini keskittyisi lähinnä neuleisiin, mutta uusien asioiden kokeileminen on aina kiinnostanut ja olen huomannut olevani (ainakin itselleni) yllättävän monipuolinen käsityöharrastaja. Olen aiemmin pitänyt paljon kirjoittamisesta ja se on vähän unohtunut nyt, kun osa kommunikoinnista tapahtuu tekstiviestein, sähköpostin ja irkin välityksellä, joten kirjoitan paljon puhekieltä. Blogissani pyrin kuitenkin kirjoittamaan yleiskieltä. Halusin blogistani itseni näköisen, joten kudoin pienen mallitilkun palmikkoa ja laitoin siitä palan taustakuvaksi. Neulepuikot ylä- ja alareunoissa ovat joululahjaksi saamastani bambupuikkosetistä.
Minulla oli siis alkuun joitain oletuksia blogaamisesta, mutta aika monet niistä muuttuivat. Päätin, että esittelen enemmän valmiita töitä enkä niinkään keskeneräisiä. Tämän takia varmaankin jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että piti saada jotain keskeneräistä valmiiksi asti, että voi esitellä sitä blogissa. Toisaalta se voi olla hyväkin, että saa keskeneräiset valmiiksi (vaikka kyllä niitä silti kaapista vielä löytyy tarpeeksi monta). Kuitenkin olen täällä silloin tällöin esitellyt myös jotain keskeneräisiä töitä, varsinkin jos mitään muuta ei ole tapahtunut. Kun perustin oman blogin, aloin myös seurata muita käsityöblogeja säännöllisemmin ja sitä kautta olen saanut taas lisää uusia virikkeitä, aivan liikaakin. Käsityöharrastukseni on vain laajentunut entisestään eikä tästä tullutkaan pelkkää neuleblogia.
Minusta blogi voi olla hyvä apuväline seurata omaa harrastustaan ja pienentää lankavarastoa, kun siinä samalla tulee ainakin vähän muutakin painetta (eikä vain sitä, että itse ajattelee, että pitäisi tehdä jotain, mutta ... ja sitten ei saakaan mitään aikaiseksi). Blogin avulla saa myös kommentteja töistään ja voi kysyä vinkkejä ja neuvoja, kätevää (vaikka onnistuuhan sama lukuisilla keskustelupalstoillakin). Tällä hetkellä vähän harmittaa, kun ei ehdi harrastaa enempää eikä oikeastaan kunnolla blogatakaan, mutta ehkä tähänkin alkaa rutinoitua. Iltaisin olen usein väsynyt, ettei ajatuksia tahdo saada järjestykseen, mutta jos olen saanut jotain valmiiksi, niin ei siihen tarvitse paljon kirjoitusta miettiä. Työtahti on hidastunut, joten nyt töiden valmistuminenkin kestää nyt pidempään. Ehkä minun täytyy muuttaa taas blogaamistapojani ja kirjoitella aina silloin kun jotain tapahtuu käsityörintamalla. :) (ja luultavasti unohdin tästäkin kirjoituksesta taas jotain ajatuksia, mutta ehkäpä niistä sitten lisää myöhemmin)
Jotta tämä kirjoitus ei jäisi kuvattomaksi, niin esittelen tässä viime viikonloppuna valmistuneet junasukat (näitä on siis neulottu melkein ainoistaan junassa). Vaa'an mukaan lankaa kului vain 71g, joten jämälangoista tulee vielä ainakin toiset sukat. Sitten olen saanut Print O' The Wave -huivista toisen puolen valmiiksi (jei, vihdoin!) ja nyt on toinen puolikas menossa (se on seuraava junaneule). Työn alla on myös paidan tuunaus. Ostin valkoisen lyhythihaisen kauluspaidan alennuksesta (en tykännyt muista väreistä, niin ostin valkoisen, että saan värjätä sen). Viime viikonloppuna keksin sitten virkata siihen pitsiä (lankavarastosta löytyi virkkauslankaa numero 70, tosi ohutta siis). Joten virkkaan nyt ensin sopivat pitsit hihoihin ja ompelen ne kiinni ja sitten vasta värjään paidan (luultavasti reaktiiviväreillä, joita jäi vielä lankojen värjäyksestä). En vaan ole vielä osannut päättää, millaisen väriyhdistelmän teen, joten voi tulla aika mielikuvituksellinen paita.

20.5.06
Varapyöräpussi
Mies pyysi ompelemaan autoprojektiin varapyörälle pussin. Aloitinkin jo kauan sitten, mutta työt häiritsevät harrastusta, joten olen ehtinyt ommella vain muutaman tunnin viikonloppuisin.
Ensin leikkasin valkoisesta kankaasta kirjaimet. Sitten leikkasin muut tarvittavat palat mustasta kankaasta. Vaikeinta oli tehdä kaava ympyrälle, jonka halkaisija on reilu 70cm. Kiinnitin kynän puurimaan sopivalle etäisyydelle ja sain sillä piirrettyä riittävän hyvän ympyrän. Sivupaloina on kaksi suorakulmiota (ei aivan, tein niistä vähän ulospäin levenevät, jotta pussi on helpompi pujottaa pyörän päälle).
Aplikoin kirjaimet päätypalaan. Tänä viikonloppuna ompelin sivupalat kiinni päätypalaan ja nauhakujan kiristysnyörille.
Valmis pussi (ja minä sisällä).
Tässä valmis pussi takapuolelta. Pussi siis kiristetään telineessä olevan varapyörän ympärille ja pyörän kiinnityskohta on keskellä takana.

14.5.06
Keskeneräisten viimeistelyä
Vihdoin esittelen jotain valmistakin. Sain tänään viimeistelyä viime kesäisen kesäneuleen. Tältä se näyttää:
(kuva ei ole paras mahdollinen, kun täällä on erilainen kamera ja pitää vähän opetella ja nyt oli vaan kiire saada kuvat äkkiä muillekin näkyville :)). Paitaa siis olen aloittanut jo viime kesäksi, mutta se jäi vähän kesken (hihoja piti pidentää vähän ja pitsit virkkasin vasta nyt). Langanmenekkiä paitaan en ole laskenut, koska olen jo viime kesänä vähentänyt arvioidun langanmenekin varastostani. Pari ihan minikerää jäi yli, joten aika tarkalla se oli.
Pitsit virkkasin sairaan ohuesta virkkuulangasta (jämälanka, jonka olen saanut, joten en edes tarkkaan tiedä mitä se oli, mutta sopi paidan väriin). Tässä yksityiskohta, josta näkee pitsin kokoa. Paita on Novitan Alabamaa (noin 10-15v vanhaa lankaa, neulotaan suunnilleen 4mm puikoilla). Nysväsin siis taas. :)
Sain tänään vihdoin ommeltua napit tähän ryppypaitaan. Tämä ei kyllä näytä henkarissa yhtä hyvältä kuin päällä. Tämä on myös ollut pitkään kesken enkä edes muista milloin olen paidan ommellut (ehkä viime kesänä tai syksynä ja sitten se jäi odottamaan napinläpiä ja nappeja).
Löysin myös sopivan pitsisukkamallin (sama löytyy myös Ihanitsestä) ehkä tuleviin Regia silk pitsisukkiini.

12.5.06
Ei mitään valmista edelleenkään
Työt alkoivat ja sen kyllä huomaa. Käsitöille jää hyvin vähän aikaa (ja muukin vapaa-aika jää vähiin). Toisaalta on ihan kiva olla töissäkin (ja voi ostaa vaikka lisää lankaa ja helmiä :)). Olen minä silti jotain ehtinyt tehdä. Junasukat ovat lähes valmiit. Toisesta pitäisi vielä purkaa kärkikavennukset ja neuloa uudestaan, kun ensimmäinen yritys ei ollutkaan hyvä. Eilen korjasin kassin vetoketjua ja ompelin paitaan napinlävet (sekin paita on ollut varmaan vuoden kaapissa ilman nappeja ja napinläpiä, vielä pitää napit ommella, niin saan sen kunnolla käyttöön). Sitten olen tehnyt viime kesäistä edelleen keskeneräistä kesäneuletta eteenpäin. Jospa saisin edes täksi kesäksi sen valmiiksi.
Kuten aiemmassa kirjoituksessa kerroinkin, ostin massoja. Tuo keltainen on oikeasti kullanväristä. Olisin ostanut hopeaakin, mutta se oli loppu. Massoista oikeastaan innostuin Pörrön massalinkkien kautta (tässä pari esimerkiksi). Myös Ullassa oleva nappiohje on pitkään ollut kokeilulistalla. En vaan osaa päättää, mitä haluaisin tehdä ensimmäiseksi. :) Massoissa minua kiehtoo värien sotkeminen ja muotoilu. Unohdin tietysti ottaa metalliset 2mm sukkapuikot mukaan, niin en ihan vielä pysty mitään reiällistä tekemään (ellen sitten löydä sopivaa rautalankaa täältä). Massahelmienkin teko kiinnostaa. Sellaisia isoja ja erikoisia massahelmiä voisi käyttää lasihelmien kanssa keskushelminä.
Seuraavaksi yritän saada napit ommeltua paitaan, että saan sen käyttöön. Keskeneräisen kesäneuleen yritän myös saada mahdollisimman äkkiä käyttökuntoon. Se on nyt kasausta vaille ja virkkaan vielä virkkauslangasta pitsiä pääntielle. Junasukissa käytin myös Regia silkiä raitoihin ja nyt olen alkanut haaveilla Regia silk pitsisukista. Ehkäpä voisin palkkapäivänä palkita itseni Regia silkillä. Laukkuvaihdon laukkukin on lähes valmiiksi suunniteltu ja materiaalit on hankittu. Sekin siis odottaa vain toteutusta.

3.5.06
Junasukka
Suunnilleen tämän verran sain neulottua junassa välillä Vaasa-Lappeenranta. Aluksi neuloin vähän enemmän, mutta sitten purin, koska en tykännytkään siitä raitaväristä (ja olisi tullut vielä levottomampi sukka). Tässä on nyt kuitenkin lähes yhtä paljon pituutta. Sukasta jäi vielä pari senttiä puuttumaan ennen kärkikavennuksia. En halunnut mitään vaikeaa työtä junaan. Tässä sukassa olen yhdistellyt erilaisia sukkalankojen jämiä (ja ihme kyllä, ei näytä tämän pahemmalta, vaikka aluksi vähän pelkäsinkin). Opalin tiikeriraidoitetun langan siis purin pois, koska se ei sopinut tähän ollenkaan. Muut langat ovat Regia silkiä, raitaRegiaa ja Opalin mosaiikki-raitalankaa.
2.5.06
Pikapäivitys
Minun piti päivittää blogia ennen kuin työt alkoivat, mutta se sitten jäi. Mielessä on paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Olen maaliskuusta lähtien pohdiskellut odotuksiani blogaamisesta ja toteutunutta blogaamista, mutta en ole vieläkään saanut ajatuksia muotoiltua tekstiksi. Haluaisin kirjoittaa myös viime viikon ostoksista ja muista aikaansaannoksista (helmilehti Bead&Button ja vihdoin Fimo-massoja, mutta ei mitään valmista työtä vielä). Olen myös havainnut itsessäni merkkejä, ettei neulominen enää niin paljon kiinnosta, kun kesä lähestyy. Tätä ehkä pitäisi vielä tutkia ja tunnustella ja kirjoittaa vasta myöhemmin. Sitten haluaisin esitellä teille junasukat (kyllä, luitte aivan oikein). Lappeenranta-Vaasa junamatkalla ehtii neuloa hyvin sukan lähes valmiiksi. Pitää ensin ottaa selvää majoituspaikan kameramahdollisuuksista ja yritän saada tänne kuvia jossain vaiheessa. Tämä jää nyt tälläiseksi pikapäivitykseksi, kun oli pakko päästä jotain kuulumisia kertomaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)