Osallistuin taas vaihtoon Ravelryssä. Tällä kertaa aiheena oli kierrätys eli esimerkiksi voi laittaa jotain parille sopivaa omasta varastosta. Minä löysin varastosta kaikenlaista sopivaa, kiertoon lähti lankaa, kehruukuituja ja tämä projektipussi, jonka ompelin varastosta löytyvistä materiaaleista. Varastosta löytyi sopivasti vielä kankaaseen sopivaa huovutusvillaakin, joten huovutin narun päihin pallot.
Itse sain paketin, joka sisälsi lankaa ja Biokian kuivattuja marjoja. Araucanian Ruca Multya olen ennenkin neulonut ja tykkäsin siitä kovasti. Tosin siitä neulottu toppi päätyi purkuun, koska oli malliltaan liian leveä ja lyhyt. Nyt mietin, yhdistänkö nämä langat varastossa olevaan siniharmaaseen vai teenkö molemmista jotain erikseen (esim. näistä jotain itselle ja siniharmaasta A:lle kesäpaidan). Sain myös kivoja jämälankoja, koska kerroin jämälankojen inspiroivan minua. Kiitokset parille!
Kaiken oman ajan olenkin sitten käyttänyt ruuanlaittoon ja ompeluun.
Saumuri on surrannut ja vaatteita on valmistunutkin joitain ja
keskeneräisiä eri vaiheissa olevia on iso pino. Kuvia on toistaiseksi vain kahdesta paidasta, josta alla oleva meni naapurin pojalle. Kankaana Myllymuksujen tencel-trikoota kuviollisena ja ruskeana (jämät sopivat hyvin tuohon kuviolliseen) ja malli Ottobre 4/2011.
Samasta kankaasta tuli myös A:lle paita, vauvalle kaksi bodya ja yhdet housut (vauvan vaatteet ovat vielä viimeistelyä vailla). Vauvan vaatteisiin käytin lisäksi valkoisen bambutrikoon jämän ja sainpa samalla jämätkin käytettyä pois. A:n paita on vielä vähän iso, kokoa 98 cm, koska pitää saada varastoon näitä seuraavankin koon vaatteita, vielä kun ehtii ommella.
A:lle neuloin myös uudet lapaset kevääksi, kun vanhat alkavat käydä pieniksi. Lankana Regian silk color ja näihin tuli ihan sattumalta samanlaiset raidat molempiin lapasiin. Tykkäsin langasta, väri on kivan harmoninen. Pitää vielä punnita, saisiko loppukerästä A:lle sukat vai tuleeko siitä sitten toiset lapaset. Yllättävän nopeasti nämä tulivat ja pitää neuloa vielä parit lisää, että on riittävästi lapasia ensi keväänä ja syksynäkin.