29.10.06
Jotain valmistakin välillä
Malli: Jaywalker, isompi koko
Lanka: Austerman Step, 88g
Puikot: 3mm
Sain vihdoin viimeisteltyä Keplerinkin, tai oikeastaan vetoketju on vasta harsittu kiinni, mutta sen varmaankin ompelen koneella iltapäivällä. Malli oli kaunis, mutta siinä on myös miinuspuolia. Paksusta langasta johtuen saumoista tuli paksut. Vältin saumoja tekemällä neuleesta takin ja neulomalla etu- ja takakappaleen yhdessä. Palmikkokaitaleiden ompelu hihoissa oli aika tuskaista, joten ne olisi varmaankin kannattanut silmukoida yhteen ja silloin saumakin olisi ohut. Tein malliin joitain muutoksia, pidensin hihoja ja avarsin kaula-aukkoa. Muistaakseni pidensin helmaakin pari senttiä, mutta se jäi silti aika lyhyeksi.
Malli: Kepler
Lanka: Idena Bamboo, 622g
Lanka on ihanan pehmeää ja sitä oli todella mukava neuloa. Langassakin oli miinuksia. Kerät olivat pieniä, 50g ja lankaa oli kerässä noin 75m. Lisäksi lähes joka kerässä oli yksi solmu, onneksi useimmiten heti kerän alussa tai lopussa, joten jäi vain pieni nyssäkkä yli (en halunnut langanpätkiä joka kohtaan). Kuitenkin langanpätkiä näistä syistä takkiin tuli todella paljon. Muutenkin inhoan langanpätkien päättelemistä ja neuleen kokoamista (siksi varmaan teinkin sen vasta nyt, vaikka takki on odottanut sitä jo viikon). Takin viimeistelyyn meni melkein koko eilispäivä.
26.10.06
Paketti SNY:ltä
Muuten onkin ollut kiirettä, mutta yritän saada jotain valmista esiteltävää viikonlopun aikana.
14.10.06
Viikon kuulumiset
Sitten olen kovasti neulonut Kepleriä ja se on jo melkein valmis. Päätinkin tehdä siitä takin ja neuloa etu/takakappaleen yhtenäisenä. Etu/takakappale on valmis ja hihat olin neulonut jo aikaisemmin, mutta hihoja pitää vielä säätää, koska palmikkokaitaleet tuntuivat liian tiukoilta. Sen jälkeen puuttuukin enää neuleen kokoaminen, pääntien huolittelu i-cordilla ja vetoketjun ompelu. Idenan bambulanka oli ihanaa neulottavaa, mutta melkein joka kerässä oli yksi solmu. Onneksi solmut olivat useimmiten kerän alussa tai lopussa ja lankaa oli riittävästi, joten nyt minulla on monia pieniä nyssäköitä bambulankaa ja vähän siitä jää muutenkin yli.
Torstaina kävin kaupungilla ostamassa Kepleriin vetoketjun ja samalla ostin alennushelmiä ja uusimman Bead&Buttonin. Pitäisi kyllä tilata tuo lehti, mutta en tiedä millä aikaa tekisin ne kaikki ihanat mallit, mitä lehdessä on.
Junassa ehdin neuloa muutaman sentin sukkaa. Teen nyt paria kirjavalle tähtikuviosukalle ja se ei varmaankaan ihan heti valmistu, koska lanka on ohutta, kirjoneulekuvio aika vaativa ja innostuskin vähäinen.
7.10.06
Kangasvärikokeilu
Ostoksia ja suunnitelmia
Viime viikolla katselin kuratahroja farkun lahkeissa ja siitä se idea sitten lähti. Tarkoitus on maalailla jotain pisaroita tai kuvioita farkun lahkeisiin. Farkut pitää kyllä pestä ensin, joten en varmaan tämän viikonlopun aikana ehdi toteuttaa tätä ideaa. Samaan koneelliseen voisi laittaa laukkukankaat kutistumaan.
Sitten päivän OT-osio (ei käsitöihin liittyvää siis). Eilen ostin tämän heijastimen, kun se oli niin kaunis. Perhosen muotoisessa heijastimessa näkyy heikosti nokkosperhon väritys, silloin kun se ei heijasta. Syksy tulee, aamut ja illat pimenevät, joten heijastimia tarvitaan taas.
Neulerintamalla Kepler edistyy. Päätin, että nyt se pitää saada valmiiksi, että saan töihin jotain kivoja siistejä neuleita ja saan lankaa pois varastosta.
Edit: Tuplakuva poistettu ja kiitokset sukkakehuista!
4.10.06
Junassa neulottua, ainakin puoliksi
Kuva ei ole paras mahdollinen, koska ei ole enää tarpeeksi valoa, mutta pitäähän sukat saada heti esille siitä huolimatta. :) Yritän viikonloppuna ottaa sukista parempia kuvia, jos vaikka ehtisi vielä kirjoittaa ohjeen puhtaaksi Ullaan.
Seuraavaksi yritän saada neulottua puuttuvan parin aikaisemmin valmistuneelle kirjoneulesukalle ja sitten mielellään tekisin jo muutakin kuin sukkia. Mutta kun näitä sukkaideoita vaan tulee päähän ja ne on pakko toteuttaa heti. Minun kuitenkin pitäisi neuloa jotain lämmintä ja mukavaa työkäyttöönkin, kun neuleitahan ei voi ostaa valmiina kaupasta, vai mitä? Piti vielä sen verran kommentoida, että onneksi en ole ainut lankavarasto-ongelmieni kanssa. Jospa nyt lokakuussa saisin jotain isompaakin neulottua valmiiksi asti.
1.10.06
Gentleman's socks with lozenge pattern
Sain myös salaisen neuleen tehtyä ja siihen kului lankaa noin 125g. Jotta tämä blogi pysyisi lankavaraston pienennysblogina, minun pitäisi saada neulottua 2,5kg lankaa pois (tai myytyä tai lahjoitettua), koska sen verran lankavarasto on nyt kasvanut. Liityin Langattomaan lokakuuhunkin, että lankaostoni pysyisivät kurissa ainakin hetken.